70-luvulla ja siitä eteenpäin olen vain pääkohdat laittanut muistiin. Näitä ovat mm. syntymäpäivät ja kuolemat, jälkipolvien syntymät, maailman historialliset ja paikalliset tapahtumat jne. Tyyne muutti Piispanriviin Nummelle loppuvuoden 1977 aikana. Kesämökkinä siitä eteenpäin toimi Keskus. Keskus oli puhelinkeskuksena toiminut vielä 50-luvun lopulle saakka. Tyyne oli laivalla (Marella) töissä syyskuu 1974 - marraskuu 1978 eli vähän yli neljä vuotta. Marellan tapahtumista hän ei kerro mitään.
Vuosi 1970
Tammikuu 1970
1.1. torstai. Koko päivän lumipyryä. Olin kaupassa inventoimassa aamusta alkaen. Kello oli lähes 5 kun tulin kotiin. Kova myrskytuuli etelästä.
21.1. keskiviikko. Pekka Jaatinen täyttää tänään 26 vuotta. On yksi kummipoikani. Edelleen samanlaista ilmaa, viisi astetta pakkasta ja heikko tuuli lounaasta, pilvistä. Rauhala toi kaksi vanhaa sähkötolppaa pihalle ja vei myös Papumäen pappalle. Veijo tuli, kun pyysin, sahaamaan ne heti ja tulivat vajaan. Hän sahasi myös vähän halkoja poikki kun kerran oli moottorisaha mukana. Tolpista tulee hyviä saunan puita. Illalla käytiin Pekka Jaatisella, Kiviniemen väkien kanssa, oltiin Pekan merkkipäivillä ja minä näin heidän kotinsa ensimmäisen kerran, on jo puolen vuoden. Kello oli melkein puoli 11 kun tultiin kotiin. Anja oli jo nukkunut. Raitan pappa kävi päivällä kylässä.
Maaliskuu 1970
6.3. perjantai. Suojaa ja kova tuuli idän puolesta. Tänään vihkimispäivämme 1932. Nyt on hammaslääkärille meno. Menin 9 autossa ja tulin päivä autossa takaisin. On kauhea floska keli Turussa ja räntäsadetta ehtopuolella täälläkin. Kova tuuli idästä jatkuu ja lumi on sulanut paljon, lämpötila 2 ast.. Soile ja Jarmo tulivat 5:den autossa, oli Osuuspankkiin asiaa. Soilen kauhean paha olo tullut autossa, kun seisahtuu usein. Menivät taas 7 autossa. Sakeaa räntäsadetta myöhäänkin. Laina soitti ehtopuolella järkyttäviä uutisia. Tammisen Saima hukuttautunut kaivoon, saappaat olivat kaivon vieressä. On ollut jo pidemmän aikaa kummallinen.
Huhtikuu 1970
2.4. torstai. Edelleen räntäsadetta ja navakka tuulen idän puolesta, mittari vähän yli nollan. Tänään on kulunut 19 vuotta siitä, kun miehelleni tuli veritulppa sydämen ja alkoi sairaus. Koko päivän kamala ilma. Illalla oikein märkä räntä sade. Tänään Antti Järäisissä Marttailta. En olisi muuten mennyt, mutta Kari tuli autolla tuomaan. Oli siellä aikalailla ihmisiä. Kello oli jo yli 10:nen kun tulin kotiin. Tie hirveän paha, oikein paksu sohjo joka paikassa.
27.4. maanantai. Edelleen sumuista ja sateista. Punainen Volsu tuli taas aikaisemmin kuin linja-auto. Anja meni siinä töihin. Nukuin kovin huonosti yön, vasen silmäni on nyt punainen ja säämeinen (rispaantunut) ja karheutta. Laitoin vähän sukkahousujakin aamulla, kun ovat olleet yläpäästä pitkät. Jarmo soitti päivällä, Soilella tyttö, syntyi juuri määräpäivänä, 3730 g paino. Lainakin soitti illalla. Jarmo tuli myöhään käymään. Kello oli jo melkein puoli 10:en, haki perunia ja muutakin. Anja nukkui jo ettei nähnyt häntä. Soilella kaikki hyvin.
Toukokuu 1970
1.5. perjantai. Vapun päivä. Päivällä lämpötila 13 ast.. Kirkas aurinkoinen aamu. Mittari ollut 0:n paikkeilla yöllä, mutta jo aamulla yli. On oikein hieno vappu ilma, ei yhtään tuulta ja lämmin auringonpaiste. Veikko, Hilkka ja Pirjo olivat Pirjon pukua hakemassa. Oli sievä. Seija ja Veijokin kävivät pikimmin. Niemen Seija ja tytöt kävivät myös. Ehtopuolella pilvistyi. Olin illalla Sipilässä Aaltosen mukana, oli Maire emännän 50-vuotispäivä juhlat. Ihmisiä oli paljon. En ole koskaan ennen siellä ollut. Kello oli 10:nen kun tultiin kotiin. Siellä oli 11 mun tekemää hametta ihmisillä.
Kesäkuu 1970
19.6. perjantai. Juhannusaatto. Kirkas, aurinkoinen päivä. Lämmintä yli 25 ast.. Verraten kova tuuli on, ettei ole niin helle. Olen saanut kaikki työni tehdyksi, vaikka kiirettä on ollut. Tänään tein Ketolan Sarin hameen. Tauno ja pojat olivat Inkerin hametta hakemassa. Ehtopuolella vasta siivousta ja leipominen. Ketola haki Sarin pienen hameen ja Haapsaaren Topi Esterin hameen. Sain tänään rahaa 50 mk. Olin aikaisin kaupassa, siellä oli vipinää. Kauko oli tuonut Ullan ja haki myös. Into Rauvola maalasi kaupan lattian, sulkemisen jälkeen. Olin yksin koko illan. Hieno juhannus, ei voi kauniimpaa olla. Valtoset menivät Kustaviin, Suomalaisten kesämökille. Olin illalla ajelulla pyörällä, ajoin Pakaisten lenkin. En ollut tuntiakaan reissussa. Hiljalleen ajelin. Kello oli puoli 11 kun tulin kotiin. Joka paikassa oli niin hiljaista.
Heinäkuu 1970
10.7. perjantai. Kaikkein lämpimin päivä. Kirkasta, aurinkoista, lämmintä yli 20 jo aikaisin. Luvattiin ukkosta iltapäivällä. Olin väsynyt saunan tähden. Laitoin matkakuntoon itseäni. Maila tuli vähän yli 10:nen. Lähdettiin kohti Hankoa, kello oli puoli 2 kun päästiin sinne. Oli hieno ilma ja hieno paikka. Mentiin kävelten Hangon kaupunkiin, oli matkaa monta kilometriä. Takaisin tullessa alkoi vähän sataa ja yltyi myöhemmin. Yöllä kova ukkonen ja rankka sade. Aamu tullessa oli ilma kylmentynyt ja oikein myrskytuuli mereltä suoraan telttailualueelle. Kirkas aurinkoinen kuitenkin, mutta suorastaan kylmä. Odotettiin Vuoren väkiä myös sinne kun olivat luvanneet tulla, mutta eivät tulleet. Iltapäivällä lähdettiin kotiin päin. Oli tultu ohi Tammisaaren tienhaaraan yli 30 km, tulivat Vuoren väkit vastaan. Pysähdyttiin ja keskusteltiin. Käännettiin ympäri ja mentiin Tammisaaren leirintäalueelle. Se oli pienempi paikka, mutta tuulen suojassa. Oltiin siellä yö, oli aika kylmän kalsea. Käytiin illalla kaupunkia katsomassa. Päivällä kotiin teltat ja lähdettiin kotiin päin, Vuoret menivät Hangon kautta, kun eivät olleet ennen olleet. Me tultiin suoraan Elorannalle. Maila toi minut myöhemmin kotiin. Oli runsaita sadekuuroja täällä illalla ja lämmintä 12 ast.. Kyllä oli kylmä. Ei ole ketään ollut kotona. Anjaa ei ole näkynyt, enkä tiedä missä on. Ihmiset ovat soitellut.
18.7. lauantai. Tänään Aarne Niemen 70-vuotispäivä. Veijo ja Seija lähtivät Osuuspankin järjestämälle retkelle aamulla aikaisin. Minä olin heillä taas kotolaisena. Niemellä vieraita päivällä. Illalla taas sadetta. Tänään Aulis Papumäen ja Ritva Virtasen häät, Virtasella. Anja ja Kari olivat siellä. Mustalaisiakin kävi päivällä, olivat pahalla päällä. Kimmo ja Jari menivät telttaan nukkumaan. Myöhemmin kovaa sadetta.
Syyskuu 1970
13.9. sunnuntai. Viljamin Heinosen 70-vuotispäivä. Kaunis lämmin ilma koko päivän, 18 ast.. Anja ja Kari lähtivät Askaisiin. Kohta tulivat Seija ja Päivi, menivät Niemelle perunia ottamaan. Päivi jäi tänne ja tein hänelle puoli hameen. Sitten hänkin meni Niemelle mun pyörällä. Sitten tuli taas Soile ja perhe. Jarmo haki Jarin ja menivät Luonnonmaalle kalastelemaan ja saunaan. Tein Soilen housupukua koko ehtopuolen. Jarmo tuli yli 8. He veivät meidän radion korjattavaksi.
20.9. sunnuntai. Kuusi astetta aamulla lämmintä. Kaunis aurinkoinen aamu ja päivä. Ihmiset ottavat tänään perunoita. Kauko toi aamulla kellariin ja sitten taas päivällä oli tuonut. Minä kävin Vuoren mammalla, Mairen hametta koittamassa. Anja ja Kari tulivat aamupäivällä, sitten lähtivät taas Turkuun, Heikin markkinoille, sellaiset on nyt torilla. Alkoivat eilen iltapäivällä ja päättyvät tänään illalla. Tänään on Turun päivä. Seijakin kävi pikimmin tyttöjen kanssa, oli ollut Niemellä loput perunat ottamassa. Ylhäisissä otettiin perunoita ja Lahden Annakin näkyi olevan päivällä perunamaalla. Puimurit ajavat joka puolella, nyt kun viljat ovat kuivia. Ilma ollut aika viileä tänään. Tuuli luoteesta, kirkas aurinkoinen, lämpötila 15 paikkeilla. Illalla pilvistyi ja luvattiin taas sadetta. Minäkin menin ottamaan viimeiset perunat ylös ehto hämärissä. Pito perunat kauhean suuria. Menin ennen 10:tä maate, olin vilunen ja väsynyt.
Marraskuu 1970
20.11. perjantai. Aamulla 4 ast. läm., kova tuuli etelästä. Lumi sulanut niin ettei ole kuin jossain pieni pilkku. On oikein musta ja pimeä aika. Nyt sentään vähän kuivunut kaikki, kun on kova tuuli. Tuuletin sänkyvaatteenikin kun oli hyvä ilma. Pääni taas kipeä koko päivän. Seija Aalto haki hameensa. Lea Vikman toi kankaita. Kävin Lahdellakin, mutta ei Anna ollut kotona.
Niemen pappa kuollut tänään. On ollut sairaalassa kolme viikkoa ja tehty kaksi leikkausta, suolitukos ja sappileikkaus. Syöpä ollut kuitenkin nyt syynä.
Vuosi 1971
Tammikuu 1971
1.1. perjantai. Uudenvuodenpäivä. Koko päivän kaupassa inventoimassa. Yöllä tullut lunta ja on kylmä tuuli luoteesta. Illalla oli kello jo yli 8 kun tulin kotiin kaupasta. Täällä minua odotti vähän yllätys, vaikka olin sitä vähän arvaillut, mutta en kuitenkaan ollut varma. Anja ja Kari olivat kihlautuneet. Se oli mulle hyvin mieluinen tapaus. Olen ehkä yhtä onnellinen kuin hekin. Niin alkoi uusi vuosi ilon merkeissä.
11.1. maanantai. Karin päivä. Lämmintä edelleen 3-4 ast. kirkas täysikuu. Maa kokonaan musta, kaunista hiljaista aamulla. Kaikkien aikojen tammikuun lämpöennätys on mitattu eilen. Helsingin seudulla eilen illalla mitattu 8 ast. ja Kokkolassa 9 ast. lämmintä, Oulussakin 9,5 ast.. Taimi Aaltonen kävi päivällä kaksi kertaa. Menin sitten puoli viiden linja-autossa Koljolaan. Kaunis aurinkoinen koko päivän. Lunta ei ole kuin pieniä paikkoja niissä missä oli kinoksia. Illalla vietin kuusi pois, Kari vei ulos.
Helmikuu 1971
13.2. lauantai. Edelleen märkää sumuista ja räntäsateista koko päivän. Tauno ja Ilkka olivat aamulla hakemassa Inkerin hameen. Ei tullut tehdyksi juuri paljon mitään. Päivällä taas saunassa. Illalla räntäsadetta että maa oli valkoinen, mutta ihan floskaa. Katsoin yksin TV:tä laulukilpailua Eurovision iskelmä kilpailua Suomen loppukarsinta. Markku Aro, tie uuten päivään tuli ensimmäiseksi 123 pistettä. Lähtee nyt Dapliniin (Dublin).
25.2. torstai. 17 ast. pakkasta. Kova tuuli alkoi jo myöhään illalla ja on edelleen, pohjoisesta. Ilmatieteellinen lupasi edelleen kylmää. Pakkanen nousikin, 18 as. oli aamupäivällä. Aurinkon pimennyskin on tänään, saa nähdä jos näkyy. Kyllä näkyi. Yksi kolmas osa oli pimeä, kello 12.14 oli suurimmillaan. Edellinen auringonpimennys joka oli täydellinen oli 1945 heinäkuun 9 päivä. Illalla pakkasta 13 ast..
Maaliskuu 1971
20.3. lauantai. Lämpöasteita. Sumuista ja harmaata, tie edelleen sohjoa. Lumikin sulanut, että näkyy jo kynnökset. Nyt alkavat päivät olla pidempiä kuin yöt. Soile ja perhe tulivat taas saunaan. Ulla ja perhekin kävivät ehtopuolella. Ulla toi verhokangasta kamariin, oranssin kukallista. Veijokin soitti aamupäivällä, muuten vaan, kun tänään tulivat uudet puhelinnumerot voimaan (716-alkuiset).
Toukokuu 1971
7.5. perjantai. Yöllä 0:n paikkeilla ja alikin. Päivällä lämmintä aurinkoista. Nyt sain Seijan sänkyn peitteen valmiiksi tänään. Mamma Leino virkannut ympyrät ja minä yhdistänyt. Veijo soitti aamulla. Tauno Leinon navetta ja kaikki eläimet palaneet eilen illalla. Sähköjohdoista luultavasti alkanut. Veijo ja Kimmokin kävivät päivällä. Kaunista aurinkoista koko päivän, lämpötila 18 ast.. Olin aamulla vähän kukkamaita laittamassa ja kylvin porkkanat, punajuuret ja istutin sipulat.
Kesäkuu 1971
26.6. Juhannuspäivä. Heräsin aikaisin, kello on vähän yli 5. Nousin ensin katsomaan vaan, mutta en mennyt enää maate. Nyt on aurinkoista ja lämpötila 15 ast.. Yläneen auto tuli vähän vaille puoli 6. Annelikin tuli. Keitin kahvia ja kuuntelin yöradiota joka on jatkunut koko yön ja jatkuu kello 6:een. Virginialainen, suoraan Amerikasta oli Yläneellä ym. ja televisiosta tuli suorana lähetyksenä. Mutta tuli häiriötä ettei näkynyt koko aikaa. Virginialainenkin kuitenkin vähän.
Oli aurinkoista ja lämmintäkin. Koko päivän kotona. Puolen päivän maissa tulivat Rauniot. Piia-Riikka jäi tänne, kun he menivät Paimioon häihin, Jukka Aihisen + morsian. Ketään ei käynyt kylässä eikä kukaan soittanut. Tänään pääsivät tytöt ripille; Marketta Lehtonen, Pirjo ja Anja Leino ja Anne-Maj Koivisto. Kävin ehtopuolella Piia-Riikan kanssa Lahdella kylässä, siellä olin niin lämmin mäki. Katsottiin myöhemmin TV:tä ja mentiin nukkumaan kello 10.
Elokuu 1971
4.8. keskiviikko. Ehkä kesän lämpimin päivä. Soitin Leinolle. He tulivat ja mentiin Hintukaisiin, kun eivät ole koskaan olleet. Mamma oli mukana. Takaisin tullessa käytiin pikimmin meillä ja mentiin taas mamman kanssa Sarkalan mammalle. Veikko toi autolla pihalle. Oltiin kylässä ja tultiin kävelten tänne, mamma oli meillä yötä.
21.8. lauantai. Samanlaista, aurinkoista ja lämmintäkin. Tuuli luoteen puolesta. Nyt tulivat Soile ja Jarmo jo lähdettiin heidän kesämökille Luonnonmaalle, Jari myös. En ole ennen ollut. Kaunis aurinkoinen ilma. Pesin mattoja Soilen ja Hilkka Raunion, kun ovat siellä olleet. Jarmo ja Jari kävivät kalastelemassa ja laskemassa verkot. Soile pesi vielä myöhään kaksi Raunion mattoa. Pojat lähtivät Aihiselle saunaan joskus yli 9, tulivat puoli 12 maissa. Yö oli viileä, mutta makuupussissa oli lämmin maata, peti vaan oli kova, vaikka oli kaksi täkkiä alla. Maattiin kaikki rivissä lattialla.
Syyskuu 1971
17.9. perjantai. 60-vuotispäiväni. Kari tuli ennen 6:tta, toi kauniita ja ruusuja, kolme punaista ja kolme valkoista. Anjan kanssa yhdessä + kortti + rahaa. Päivä päivällä tulivat Hellstenit ja mamma, vähän myöhemmin Tyyne ja Merja Jokinen. Sitten vähän myöhemmin muita omaisia. Oli oikein mukavat synttärit. Paljon, paljon ruusuja jo muita kukkia ynnä muita lahjoja. Ilta kului nopeasti. Otettiin useita kuvia Into Rauvola otti ja Jarmokin.
Tyyne 60 vuotta. Synttärit sijoittuvat useammalle päivälle.
Lokakuu 1971
3.10. sunnuntai. Aamulla pakkasta. Ensin pilvistä ja päivällä alkoi sadekin. Ulla kävi pyykkejään pesemässä, kun aina kone on epäkunnossa. Kallusten väkit oli kahvilla, olin käskenyt, kun eivät olleet synt.pv. aikoihin ja sain suuren kukkakorin heiltä. Tänään ovat Martat kävelemässä Kikertäjänpolkua Huntusta Alakylään ja maantietä pitkin taas Hunttuun. Oli ollut 15 henkeä yht., Kimmokin oli ollut mukana. Käskin heidät iltakahville, kun ei ole näkynyt monen aikaan ketään, Valtoset siis. Illalla kovaa sadetta ja yölläkin.
Marraskuu 1971
20.11. lauantai. Pakkasta 16 ast. aamulla. Vähän aurinkoistakin. Tein vähän ompelutyötäkin. Oltiin ehtopuolella saunassa. Pilvistä ja lämpenevää. Rauniot tulevat illalla perunia hakemaan, oli oikein mukavaa. Kari tuli myöhemmin, sitten he lähtivät elokuviin. Rauniot lähtivät myöhemmin. Piia-Riikka kovin mukava, on taas oppinut enemmän puhelemaan.
Marraskuu ollut normaalia koleampi. Luntakin ollut jo ihan talveen asti, mutta nyt on taas maa musta. Jäätä on tielläkin jossain metsissä. Aukeilta kaikki sulanut.
Joulukuu 1971
31.12. perjantai. Kirkas täysikuu, pakkasta aamulla 2 ast.. Puut ja muut huurteessa. On ihanteellinen talvi-ilma. Tänään Ojankulman myymälä viimeistä päivää auki. Viime yönä revitty kaikki vaalimainokset seinistä. On ollut mitä hienoin uudenvuoden aatto, kirkas auringonpaiste koko päivän, mittari 0:n paikkeilla ja ylikin. Illalla taas kirkas kuutamo. Anja ja Kari lähtivät uudenvuoden ajelulle. He juhlivat 1 vuotis kihlapäiväänsä. Kari toi Anjalle kukkiakin. Vuosi 1971 päättyi.
31.12.1971 Ojankulman kauppa viimeistä päivää auki. Kuva on 50- ja 60-luvun vaihteesta, kuvassa Ulla.
Vuosi 1972
Tammikuu 1972
22.1. lauantai. Mittari 0:n paikkeilla, jäärikköä tullut ja tulee edelleen, kaikki paikat ovat liukkaita. Veijo kävi aamulla, oli ollut Elon tykönä. Illalla he olivat meillä saunassa.
Tänään, Osuuskaupan huoneet myytiin, Reima Rauhala osti, 24 000 mk.
Helmikuu 1972
4.2. perjantai. Mamma Leinon 80-vuotispäivä. Pakkasta 6 ast. tähän tullut uutta lunta ja tulee edelleen hiukan. Osmo tuli aamulla ja mentiin Vihersaaren kautta hakemaan kukkakori mammalle. Mentiin sinne Lilja oli jo tullut pois ja Osmo meni melkein saman tien kotiin. Päivällä oli vieraita 15 henkeä, vanhempia naisia ym. Illalla oli 30 henkeä. Kukkasia tuli paljon. Olin yötä mamman tuvassa, nukuin oikein huonosti.
5.2. lauantai. Pakkasta 11 ast., aurinkoinen päivä. Vieraita kävi vielä paljon. Tulin illalla kotiin, Veikko toi. Saunaan ym. Oltiin Hilkan kanssa taas hommissa, niin kuin eilenkin.
13.2. Laskiaissunnuntai. Suojaa, pilvistä ja sumuista. Kävin koulullakin, ostin hedelmäkulhon ja yhden tarjottimen. Mentiin Kivimaahan Veijon perheen mukana. Vein Lainalle nimipäivän johdosta hedelmäkulhon ja Soile lähetti lattiakynttilänjalan. Olivat kauniita. Anja ja Kari autokilpailuja katsomassa Mynälahden jäällä. Kello oli puoli 6 kun tultiin kotiin. Anja ja Kari olivat juuri tulleet.
19.2. lauantai. Pakkasta 13 ast.. Elisen 20-vuotispäivä. Sumuinen aamu, mutta kirkastui jo tuli aurinkoiseksi. Eilen oli tulipalo Hintukaisen naapurissa. Ihan kaikki paloi vähän seiniä jäi, ent. Taatinen.
Maaliskuu 1972
4.3. lauantai. Keijo Leinon 50-vuotispäivä. Pakkasta aamulla 6 ast.. Kylmä tuuli koillisesta. Rusakka syönyt omenapuun yöllä melkein kaikki. Yksi vaan olikin vähän isompi. Veijo toi mun Leinolle ehtopuolella. Olin koko ajan Leppävaarassa myöhään yöhön asti. Kello oli puoli 12 kun tultiin kotiin, taas Veijon ja Seijan mukana. Siellä oli koko päivän käynyt vieraita ja illalla oli yli 100 henkeä. Tuli paljon lahjoja ja kukkia.
6.3. maanantai. Pakkasta melkein 10 ast..Tänään on kulunut 40 vuotta siitä, kun meidät vihittiin. Siitä ajasta olen ollut enemmän puolen yksin. Kun syksyllä jo oli 20 vuotta aikaa Oivan kuolemasta. Hänelle tuli sydänveritulppa. Oli siihen aikaan vielä harvinainen tauti.
Huhtikuu 1972
20.4. torstai. Pakkasta 5 ast.. Kaunis aurinkoinen aamu, mutta koko päivän kylmä luoteistuuli. Tein ompelutyötä ahkerasti. Anja meni illalla Ylhäisiin, mutta Seija ei ollut kotona ja tuli pian takaisin. Katsottiin TV:stä jääkiekkopeliä. Hilkka Leino tuli myöhään. Oli ollut Veikkoa katsomassa sairaalassa, kun on repeämä leikattu. Oli ollut kovin väsynyt vaan. Katson vielä jääkiekko-ottelua Suomi-Ruotsi yli puolen yön. Suomi voitti 5-4.
Toukokuu 1972
3.5. keskiviikko. Päivällä 23 astetta varjossa. Kaunista, aurinkoista ja lämmintä. Olin puutarhatöissä. Pesin yhden tuvan maton. Sitten lähdin mopolla Suoniittyyn, en ole vielä ajellut missään ennen. Kari on laittanut mopon hyvän kuntoon. En ollut kauaa reissussa. Laina soitti illalla. Sulho Tuominen hirttänyt itsensä Lavamäen kulmilla. Fanni kuoli 8 kuukautta sitten. Sen jälkeen Sulho viettänyt vallan huonoa elämää.
Suoniittu. Kuvattu 2025.
28.5. sunnuntai. Pilvistä koko päivän, ei sadetta. Anja ja Kari lähtivät aamulla Hämeenlinnaan autokilpailuja katsomaan. Hellstenit tulivat päivällä, pojat toivat Lainan ja Helin. Tein Helin puseron ja puolihameen valmiiksi vielä illalla. Anja ja Kari tulivat joskus 8 maissa. Veijo ja perhekin kävivät kylässä pikimin myöhemmin. Tessukin oli mukana ja pissasi kamarin matolle. Sumuistakin illalla ja aika koleata.
Kesäkuu 1972
4.6. sunnuntai. Sarkalan mamman 76 v. pv. ja Heikin 40 v. pv. Anja ja Kari tulivat häistä vähän yli 3:n (Risto Ketola). Nousin aikaisin ja aloin virkata pieniä malleja, kun toin Sarkalan mammalta mallikirjan. Häissä oli ollut hauskaa jo täällä päin aikalailla nuoria. Vihkiminen oli Liedon seurakuntatalossa ja häät Tarvashovissa. Päivällä Anja ja Kari lähtivät sirkukseen, “Moskovan suuri sirkus” nyt Turussa viikonpäivät. Ulla tuli hakemaan minua heille kylään. Siellä oli ulkona pihapiiri oikein kaunis. Sitten illalla hän toi mun taas ja ajeltiin Paltan asuntoalueella Maskussa. Siellä oli paljon uusia asuntoja. Kello oli 8 tultiin tänne, eikä ollut täällä kukaan käynyt, mutta pian tulivat Rauniot, he olivat olleet kesämökillä jo yötä. Pian tulivat Anja ja Kari päiväiseltä reissultaan. Siinä se pyhä meni. Vähän lämpenevää ja aurinkoista osaksi.
24.6. Juhannuspäivä. Osaksi aurinkoistakin, tuuli etelän puolesta, verraten kaunis koko päivä. Tänään Anitan ja Reijon hääpäivä. Heljä ja perhe haki mun täältä kirkkoon, sieltä Aaltoselle. Ei ollut paljon vieraita. Oli hieno juhannus ilma. Heljä toi minut taas Valpperiin linja-autolle ja tulin puoli 9 autossa kotiin. Ei täällä ollut kukaan käynyt merkeistä päättäen. Oli kaunis aurinkoinen ilta, lämpötila 15 astetta eikä yhtään tulta.
Heinäkuu 1972
7.7. perjantai. Lauri Hellstenin 50-vuotispäivä ja illalla ovat juhlat. Harmaa ja pilvistä, vähän viileämpi. Kaulani tullut yöllä kovin kipeäksi, ehkä traaki (veto) on aiheuttanut, kun ikkuna on ollut jatkuvasti auki. Illalla Niemen Aulis + perheen mukana Kivimaassa. Oli paljon vieraita ja suuret ruokapidot. Kello oli puoli 12 kun tulin kotiin. Kaunis ilma koko illan.
8.7. lauantai. Helin 14-vuotispäivä. Laina soitti aamulla. Käski heille vielä tänään. Jarkko haki ja mamman myös. Oltiin koko päivä, kello oli melkein kahdeksan illalla kun taas Jarkko toi kotiin. Täällä ei ollut ketään, Anja ja Kari ehkä menneet Raunioiden mökille Luonnonmaalle. Päivällä tänään vähän sadettakin. Illalla kaunista pilvistä hiljaista.
27.7. Unikeon päivä lämpötila 12 ast.. Aamulla aurinkoista ja kova tuuli pohjoisesta, on hyvin viileätä. Tänään on meillä Marttailta, täytyy nyt siivota ja leipoa pullaa. Illalla oli aurinkoista ja kaunista. Ei ollut kuin 15 ihmistä, mutta kyllä niitä oli kerraksi. Tuli pidetyksi kuitenkin, se on pääasia.
Elokuu 1972
8.8. tiistai. Ritvan 40-vuotispäivä. Yöllä vähän viileä, mutta päivällä hellettä 27 ast.. Ompelutyötä. Oltiin illalla Vuorella, olin Ullan kyydissä. Käytiin ensin Hepsissäkin (tavarataloketju 70-luvulla), ei erikoista ostettu. Kello oli puoli 11 kun tultiin kotiin. Veijo puuttui sakista. Sisaret ostivat Ritvalle kukkamaljakon ja ruusuja, minä puolestani yöpaidan ja kynttilänjalan + kynttilän. Oikein lämmintä. Vähän sateenpisaria ja salamointia kotiin tultua, yöllä tukalan lämmin.
31.8. torstai. On ollut kylmä yö. Mittari juuri ja juuri lämpimän puolella, mutta ruoho härmässä varjossa. Nyt taas aurinko lämmittää, ei ole yhtään pilven hattaraa taivaalla. Tänään Mari-Anna pääsee taas kotiin sairaalasta (nielurisat) ja oli sekin reissu. Jo ennen kello 12 oli Ullan jo täällä Mari-Annan kanssa ja H-L oli täällä sen ajan. Sitten tuli Soilekin, ei ollut töissä kun tyttö ei mennyt seimeen (päiväkoti). Oikein kaunis aurinkoinen päivä. Tänään kävi puimuri meillä, Jukka Koivisto. Pääni taas vähän kipeä, eilenkin. Anneli kävi illalla toi Anjalle kauniin kulhon. Illalla kylmä ja on luvattu hallaa.
Elokuu ollut niin sateinen ettei ole yli 100:aan vuoteen ollut. Muuten lämmin ja kauniskin. Nyt viimeinen viikko ollut kuivaa, että saavat puimuroitua.
Syyskuu 1972
2.9. lauantai. Yöllä kylmää. Tänään Pertti Jokisen ja Raila Solan hääpäivä. Olin häissä Maarian VPK-talolla. Mikaelin kirkossa vihittiin. Aaltosien autossa. Kello oli 15 yli 1 kun oli kotona. Oli lämmin kaunis yö.
3.9. sunnuntai. Päivin 15-vuotispäivä. Ensin aurinkoista, mutta tuli pilveen ja heikkoa sadetta jo aamupäivällä. Anja ja Kari lähtivät Hämeenlinnaan autokilpailuja katsomaan. Olen taas yksin kotona. Pitäisi mennä ehtopuolella linja-autossa Niemelle. Sade yltyi päivällä ja oli oikein runsasta keskipäivällä. Silloinkin satoi aikalailla kun linja-auto tuli. Seija oli vastassa Kuninkojantien tienhaarassa. Päivillä oli paljon vieraita. Ilkka oli ollut koko päivän ja Aunekin tuli. Hintukaiset olivat ja Rauniot. Vuoret tulivat ja myöhemmin Anja ja Kari. Minä vein Päiville filtin. Ritvalta hän sai korvarenkaat. Kello oli puoli kymmenen kun oltiin kotona. Viren Lasse voitti 10 000 metriä olympiakultamitalin ja oli uusi maailmanennätyskin, aika 27.38,4. Sekunnin parempi entistä. Edellinen kultamitali 10 000 metriä tuli 1936. Ilmari Salminen Berliinissä, kolmoisvoitto.
24.9. sunnuntai. Yöllä kova pakkanen. Aamulla aurinkoista, mutta tuli sakea sumu. Myöhemmin taas aurinkoista. On aika viileä. Jari haki mopon, kun meni kirkkoon, rippikouluun ilmoittautumaan. Kari lähti Turkuun ja sitten Jarmon kanssa saareen. Anja ei viitsinyt mennä. Korjattiin sinistä hametta. Illalla sadetta, Kari tuli puoli 8. Liljan 48-vuotispäivä eilen.
Marraskuu 1972
18.11. lauantai. Hiljaista kaunista aurinkoistakin. Oli aika trafiikki päivällä. Ihmiset kävi hameitaan hakemassa. Tänään illalla Päivin rippijuhla, konfirmaatio Raision kirkossa klo 19. Oltiin siellä ja sen jälkeen Niemellä. Ei ollut nyt muita kuin Hintukaiset ja Niemen mamma. Vasta huomenna menevät enin osa. Kello oli 11 kun oltiin kotona ja oli jolloin aikaa täällä päin tullut runsaasti lunta. Lastaman Olavi kuollut eilen, veritulppa. Istui kaivinkoneen päällä.
Joulukuu 1972
31.12. sunnuntai. Lämpöasteita. Edelleen oikein myrskytuuli. Kauhea haju ollut jo useita päiviä, Laakson pellolta tulee. Raitan pappan hautajaiset.
Joulu ja uusivuosi täysin lumeton. Lämpöasteita ja kuivaa, aurinkoista melkein joka päivä. On sellaista talvea, ettei ole koskaan ollut. Marraskuussa oli vähän lunta ja pakkastakin, mutta ei ollut kauan.
Vuosi 1973
Tammikuu 1973
27.1. lauantai. Sakea sumu aamulla, myöhemmin vesisadetta. Taas Anja ja Kari veivät aamulla kuorman tavaria (A&K menivät Niemelle “pikku mökkiin”). Tyhjä sänky vielä on ja jotain muuta pientä. Illalla 15 yli 7 lähtivät viimeisen kerran, ei nyt Anja enää ole kotona. Alkaa koko loppuiän yksinäisyys.
Helmikuu 1973
25.2. sunnuntai. Pakkasta 21 ast.. Taivas pilvetön edelleen. Aurinkoista koko päivän, mutta iltahämärissä vähän heikkoa pilveä. Olin Hintukaisten mukana Vuorella, Maurin 10-vuotis synttäreillä. Tulin myös heidän mukanaan. Kello oli vähän yli viisi kun olin kotona. Laina soitti ja puheltiin kauan. Pakkasta myöhään 14 ast..
Maaliskuu 1973
31.3. lauantai. Sumuista ja märkää aamulla. Kävin taas kuntokävelyllä. Nyt oli hiljaista, ei ollut ketään liikkeellä kuin muina aamuina usein kulkee autoja. Tänään on ollut kova trafiikki. Voitto soitti ja tuli kamarin ovenpieliä pois ottamaan, kun olen puhunut. Martta Hietamäki oli hameettaan pruuvaamassa. Sitten tulivat Rauniot. Jarmo laitti mun pyörän kuntoon tai takamaisen päälliskumin ja molemmat sisäkumit. Heljäkin kävi sisällä pikimin, kun menivät ohi ja näkivät Raunion auton. Kävivät juttelemassa, käskivät heidät Aaltoselle kylään illalla ja he sitte menivätkin, vaikka eivät olleet kyllä kunnossa. Tarja Oja toi housunsa lyhennettäväksi ja haki myös, toi kananmunia ison joukon. Sitten, olin illalla puoli 8 maissa yksin, kuuntelin lasten puhelin toivekonserttia. Turusta paljon soittelivat. Lähdin taas kuntokävelylle illalla ja revähdytin reisilihakseni, kun menin reippaasti. On nyt vähän kipeä. Katsoin Tasaraha ym. (Tyynen suosikkiohjelma Peyton Place). Mutta menin kuitenkin ennen nukkumaan, kuin Rauniot tulivat.
Koko maaliskuu ollut normaalia lämpimämpi, kuin koko talvikin. Lunta ei ole kuin jossain varjopaikoissa, metsän reunoissa vähän. Vaikka viimeiset päivät ovatkin olleet sumuisia ja koleitakin.
Huhtikuu 1973
9.4. maanantai. Pakkasta 2 ast., aurinkoista. Normaali kävely reissu taas ennen seitsemää. Oli kuulakas kaunis aamu. Jalkani vähän kankeat, ehkä eilisen pitemmän matkan takia. Tein ompelutyötä ja ihmisiä kävi paljon. Huusin Anna Lahden tänne ehtosella, tein hänen puseroaan. Illalla kunto kävelyllä, mutta en silti nukkunut iltayöstä yhtään. Tänään Niemen mamma leikattu sairaalassa.
Toukokuu 1973
13.5. Äitienpäivä. Yöllä pakkasta, aamulla aurinkoista. Nousin aikaisin, ennen kuutta. Aamulenkillä aikaisin. Veijo tuli myös seitsemän jälkeen, samalla reissulla myös peltotöihin. Sitten Hintukaiset tulivat ja Kauko tarjosi päivälliset kolmelle äidille Raision Rukissa. Ehtopuolella tultiin ja tulivat muutkin. Anja ja Kari tulivat sentään jo myös aikaisin ja menivät sitten Rauvolaan. Myöhemmin vielä täällä. Eevakin tuli päivällä pyörällä. Oli käynyt Ylhäisissä ensin, mutta ei ollut muita kotona kuin Kimmo. Käskin Seija V vielä myöhään myös kahville. Tuli taas paljon ruusuja ja kukkasia ym., 2 ruusua, 2 krysant., 1 hortensia. Veijo illalla kylvämässä kauraa. Ei Anjalta ollut kukkasia. Vuodevaatteita tyttäret olivat ostaneet, Seija, Soile ja Anja. Ritvalta puserokangas, Veijolta pakkaus käsivoide ym., Ulla täytekakun ym. Oli taas aika juhlat. Illalla alkoi sade.
20.5. sunnuntai. Aurinkoinen aamu ja koko päivä. Oikein hieno ilma. Ei yhtään tuulta ja kirkas aurinko. Ensin kuntokävely aikaisin. Sitten lähdin pyöräilylle. Ei ollut oikein määränpäätä lähtiessä, mutta kun oli kaunis ilma ja hyvä ajella, menin Raunioille asti. He olivat vasta hiljan nousseet. Olin tunnin verran heillä ja lähdin taas kotiin. Oli oikein lämmin ajella. Olin kello 2 taas kotona. Iltapäivä hiljaista, mutta iltasella trafiikki. Anja tuli yksin ensin, joskus viiden jälkeen, myöhemmin Aulikki Jaska, Järäiset ja vielä myöhemmin Rauniot, olivat taas käyneet saaressa. Jarno Saarinen on kuollut moottoripyörä kilpailuissa Italiassa. Oli maailmanmestari jossain luokassa.
Kesäkuu 1973
9.6. Lauantai, Helluntai valmistuspäivä. Jarin ripille pääsy päivä. Aurinkoinen lämmin aamu. Ensin kuntolenkillä. Sitten kirkkoon Valtosien mukana. Sen jälkeen Jarin rippijuhlilla. Siellä oli suku kaikki paitsi Hintukaiset. Kello oli viisi kun oltiin täällä. Jokainen oli vähän kääntämässä, ei enempää. Anja oli Niemien mukana. Ehtopuolella tuli sadekuurokin, mutta myöhemmin taas aurinkoistakin. Oli lämmin hieno ilta ja lähdin pyöräilemään Suonittyyn. Menin “Naapurilähiötä” katselemaan. Olin siellä klo 7 ja ennen 8 lähdin taas kotiin, kun Eevalla oli vielä kaikki askareet tekemättä. Ilta oli hiljainen ja kaunis, kuuntelin radiota kotona. Kun TV on edelleen pimeä.
23.6. lauantai. Juhannus hellettä. Hiljainen puoli pilvinen aamu. Olen saunassa pesemässä itseni ja vasta sen jälkeen aamulenkillä. Kastelin vähän kukkia ym. ja tynnyri täyteen vettä annoin tulla. Hiljaista, vähän pilviä, mutta hyvin lämmintä. Tänään on tyttöjen rippijuhla kirkossa. Heli Hellstenkin pääsee ripille. On kutsuttu heille juhlille. Pekka Jaatinen + perhe tulivat täältä kautta pääsin eilen mukanaan kirkolle, kello oli puoli 10 kun lähdettiin ja puoli 10 illalla kun tultiin kotiin. Oli niin lämmin päivä ettei ole ollut yhtään ennen. Kivimaassa oli paljon vieraita. Huomenna tulee vielä uusia, Jussi pojankin synttäreille Turusta. Ei tuulen henkäystä ole ollut koko päivään ja vielä kymmenen aikaan on 20 astetta lämmintä.
Elokuu 1973
13.8 maanantai. Viileä, aurinkoinen aamu, lämmintä 6 ast. aikaisin. Lenkillä 6:den jälkeen. Soitin Anjalle aamulla, käskin heidän tulla illalla. Ulla soitti aamupäivällä, käski heille. Lähdin puoli 11 ja olin kauan heillä. Kello oli puoli 4 kun olin kotona. Oikein kaunis lämmin ilma. Anja, Kari + Päivi tulivat illalla. Päivillä alkanut taas tänään ammattikoulu. Tänään ollut yli 20 astetta lämmintä. Myöhemmin illalla kävivät Seija ja Kimmo, rullaverhokangasta näyttämässä ja uudistettua autoa. On ollut remontissa ja maalattu kirkkaan vihreäksi. Kaunis kirkas kuutamo.
19.8. sunnuntai. Retkellä Helsingissä. Kaunis aurinkoinen aamu. Lämmintä 11 ast. ennen kello 6. Olin aamupesulla ja lenkillä metsäpolkua. Tänään on taas Helsingin retki. Anjan pitäisi tulla mukaan. He tulivat 8 aikaan hakemaan minua. 9:ltä lähti linja-auto Turusta. Oli saman auto ja sama kuski kuin viime pyhänä Tampereen reissussa. Matka meni hyvin. Käytiin temppeliaukion kirkossa, Sibelius monumentin luona, Finlandia talossa ja Korkeasaaressa. Opastettu kiertoajelu Helsingissä. Sekä kahvilla mennen tullen Lahnajärvellä. Oli erittäin mukava reissu. Anja oli ja tiesi paljon Helsinkiä, kun on useita kertoja käynyt. Tulin taas linja-autossa kotiin kello 10. Oli kaunis aurinkoinen koko päivän. Lämmintä vielä myöhään 10 ast..
Elokuussa ollut kaikenlaisia ilmoja. Raekuuro kulki 9 pv. Oli yhden viikon oikein kylmää ja hallaakin. Sitten taas melkein hellettä, mutta yleensä aika mukavaa. Olen retkeillyt, Tampereelle ym. 12 pv., Helsingissä 19 pv., Anja oli myös.
Syyskuu 1973
6.9. torstai. Taivas pilvetön, aurinko nousi kirkkaana kello 6. Tuuli luoteesta, lämpötila aikaisin 7 ast.. Aamulenkille ennen seitsemää. Pian tuli pilveen ja kova myrsky luoteesta. Ajoin aamupuolella nurmikon, oli aika työ. Veijo tuli Turusta tullessa. Ei ole ollut kun äitienpäivänä. Keskipäivällä pilvet alkoivat häipyä ja tuli aurinkoiseksi. Kova tuuli jatkuu. Kaunis kirkas ilta, mutta tuuli edelleen kova. Olen illalla vielä piste lenkillä. Joku oli kamarin ikkunan takana kurkkimassa myöhään, ehkä joku kentällä kävijä, koska siellä oli sakkia paljon. Haen sitten myöhemmin pumpun sisälle, ettei varas vie, kun on koko kesän ollut lähteen vieressä.
15.9. lauantai. Yöllä pilvistynyt 1 ast. lämmintä, eikä yhtään tuule. Nukun huonosti, nousin puoli 5. Nyt alkaa “ruskaretki”.
22.9. lauantai. Illalla myöhään kotiin, “ruskaretkeltä”.
23.9. sunnuntai. Yöllä pakkasen puolella. Koko päivän aurinkoista, navakka tuuli pohjoisesta. Olin aamupesulla ja pesin pyykkejänikin retki tarvikkeita. Olin piste lenkillä. Illalla kävivät ensin Rauniot, sitten Valtoset ja viimeksi Seija, Anja ja Sirpa. Aulis Paimion parantolassa (astma). He olivat päivällä käyneet katsomassa. Nyt alkaa taas normaali aika, kun lomat on takana. Oli kyllä hieno reissu.
Lokakuu 1973
4.10. torstai. Pilvetön aamu. Lämmintä 10 ast. auringon noustessa. Päivällä 16 ast.. Täysin pilvetöntä. Ehtopuolella oli 18 ast. lämmintä eikä aurinko vielä paistanut mittariin. Kova tuuli luoteesta, mutta ei sekään ole kylmää. Erikoisen lämmin päivä. Ovet ja ikkunat koko päivän auki. Otin porkkanat ylös. Olin illalla piste lenkillä. Ulla ja tytöt tulivat sillä aikaa, toivat pipareita ym.
14.10. sunnuntai. Yöllä satanut paljon, aikaisin kaunista, mutta jo 8 aikaan oli taas runsasta räntäsadetta. Tein Soili Latvalan lurekskrimplene hamen valmiiksi Tuula Metsämäen häitä varten. Maire Rauvola toi myös kauniin kankaan häitä varten. Soile tuli päivällä ja mentiin mattoa hakemaan Veera Heinoselta. Oli kaikki jo kudottu 33 m. Hän pyysi 3 mk metriltä kutomis palkkaa. Annoin vähän enemmän. Mentiin sitten saman tien Raunioiden uuteen kotiin, Hellaksen lähellä Kärsämäessä. Oli kauniit lämpimät oltavat. Kello oli miltei 9 kun Jarmo toi minut kotiin.
Joulukuu 1973
31.12. maanantai. Kova tuuli edelleen, 1 ast. lämmintä. Vähän kuivempaa. Lumi sulanut vähiin. Lämmitin aamuhämärissä saunan ja olin puoli 10 jo tehnyt sauna reissun. Aamupäivällä ilma kirkastui ja oli osaksi aurinkoistakin. Ehtopuolella oikein kaunis, täysin pilvetön. Olin iltalenkillä, Männistön ohi. Myöhemmin katsoin TV:tä, ei ketään käynyt. Vuosi 1973 päättyy kohta. Mittarissa lämmintä yksi aste. Otin uutta vuotta vastaan. Raisio juhli kaupungiksi tuloa, koko taivas oli punainen ilotulituksesta. Uusi vuosi on alkanut.
Almanakka uusittu. Viikko alkaa maanantaista ja juhlapyhiä siirretty. Tammikuussa Kekkonen valittiin erikoislailla vielä neljäksi vuodeksi presidentiksi. Hänen normaali aikansa olisi päättynyt ensi vuonna, mutta nyt jatkuu 1978:aan.
Ostin uuden sohvakaluston 24.1.
27.1. Anja ja lähti pois kotoa, viimeiseen kerran. Ei tule enää yöksi kotiin.
Ostin kirjahyllyn toukokuussa. Jari pääsi ripiltä Helluntaina 9.6.73.
Heli Hellsten juhannuksena 23.6.73.
Juhannuksen tienoilla niin lämmin ettei ole ollut kuin 1880-luvulla. Helle jatkui heinäkuun puoliväliin. Heinäkuun 12-14 pv. oli Kuuvassa salaojitus. Nyt ovat kaikki Ylhäisten pellot salaojassa. Kun kohta kulunut 22 vuotta Oivan kuolemasta, hänelle oli jo silloin suunnitelmia salaojituksessa, mutta jäi nyt Veijo saanut tehdyksi.
Ostin ryijyn 400 markkaa.
Olen retkeillyt tänä vuonna paljon. Olin ruskaretkellä 15-22 pv. syyskuussa Lapissa ja Norjassa. Lokakuun 19-24 päivä kova talvi lunta ja pakkasta yli 10 ast..
Rauniot pääsivät oman osakkeeseen lokakuun puolivälissä. Ukkosen ilma illalla 13.11 paljon lunta. Kovia pakkasia loppukuusta. Kävin uimassa Mynämäessä koko viikko Maire Sillanpään mukana. Joulukuun alkupuoli erikoisen kylmää. Pohjoisessa 40 asteen pakkasia ja täälläkin lähes 30 ast..
10 joulukuuta aikaan suojaa ja erittäin liukasta.
Nyt alkaa säännöstely öljyn ja sähkön kulutuksessa. Mainos valot sammuivat jo ennen joulua ja katuvalot ym. sen jälkeen. Huoneiden lämmöt lasketaan 20 asteeseen. Maailman öljykriisin ja hinnan nousun tultua. Autoihin nopeusrajoitus myös moottoriteillä 80 km/h. Raisiosta tuli kaupunki vuodenvaihteessa.
Vuosi 1974
Helmikuu 1974
5.2. tiistai. Runebergin päivä. Mittari -0. Vähän selkeämpi ja kuivempi, eikä yhtään tuulta. Päivällä kuitenkin taas vähän lumikuuroja. Markku Metsämäki oli hakemassa mamman mekon. Olin postiautossa maksamassa Turun Sanomat 89 mk (105 e). Virkkasin valkovuokkoja, Impi kävi pruuvilla. Oltiin illalla taas uimassa, oli ihanaa.
17.2. sunnuntai. Samanlaista ilmaa. Pilvistä ja vähän sumua. Martat tekivät hiihtoretken Järäisten rahkaan (Karhuluoto). Siellä paistettiin makkaraa ja Ella Järäinen toi kahvia ja voileipiä, maistuivat erittäin hyvältä. Oli yhteensä 20 lapset ja miehet mukaan laskettu. Kello puoli 12 lähdin ja puoli 3 olin kotona. Eikä ollut ketään käynyt. Myöhemmin Rauniot tulivat käymään.
Hiihtoretki Karhuluotoon
Koko tammikuu ja helmikuu olleet ihan suojaisia. Joku pakkasyö ollut. Helmikuussa ihan ylivesi, lämmintä.
Maaliskuu 1974
15.3. perjantai. Nyt aurinko nousee, pohjoisessa ja etelässä samaan aikaan. Ei sitä kuitenkaan näy. Pakkasta 1 aste, heikko tuuli etelästä, pilvistä ja utuista. Tänään Marjon 15 v. päivä. Tein Marttojen esiliinoja edelleen. Hämärissä sakea lumipyry pitkästä aikaa. Lunta tuli maa valkoiseksi. Seija ja kaksi poikaa tuli ja mentiin Marjon synt. päiville. Niemet sekä Anja ja Kari olivat siellä jo. Me lähdettiin ensimmäiseksi ja kello oli tasan 10 kun olin sisällä kotona.
21.3. torstai. Mittari yli 0 aamulla. Kuitenkin kolea tuulinen ilma. Olin aamukävelyllä, ensimmäisen kerran tänä keväänä. Jos sekin auttaisi nukkumista. Viime keväänä aloitin 23 päivä ja jatkui joka aamu puoli vuotta. Kohta 8 jälkeen alkoi lumi- ja räntäsade ja oli koko päivän oikein kamala ilma. Ihan oikea takatalvi. Paksunaan lunta kaikkialla, jatkuvasti tulee märkää lunta. Lämmitin saunankin hämärissä. Hintukaiset hakivat perunia myöhemmin. Kova tuuli itä-kaakosta ja ikkuniin tule myöhäänkin jatkuvasti räntää.
Hiihto ja kelkka keli alkavat olla lopussa. Maaliskuu ollut enimmäkseen kaunista ja aurinkoista, normaalia kevätpäiviä. Tammi- ja helmikuu olivat vallan sumuisia ja sulia, eikä aurinkokaan näkynyt.
Huhtikuu 1974
1.1. maanantai. Kolme astetta pakkasta. Aurinko nousi kirkkaana. Lähdin 10 aikaan polkupyörällä mamman tupaan. Tulin ehtopuolella, kello oli 6 kun oli kotona. Tie oli vähän pehmeä. Mamma siellä oli niin nuorekas ja hyväkuntoinen. Oikein ihana kevätpäivä, lämmintä yli 10 ast..
6.4. lauantai. Mittari nollassa aamulla. Nousin aikaisin, yli 6 lähdin aamulenkille. Aurinko paistoi kirkkaasti. Sitten lämmitin saunassa vettä. Pesin mamman ja omat verhot ym. Siivosin makuukamarin hyvin. Valmistin Nelma Heinosen safarijakun, Tellervo haki sen ehtopuolella. Lämmitin saunan 4 aikaan, mutta Aune Koskinen tuli mamman hamekangasta tuomaan ja saunaan meno jäi. Kello oli puoli 6 kun hän lähti ja lämmitin uudestaan äkkiä. Katsoin TV:tä myöhään. Kaunis aurinkoinen päivä ja illalla täysi kuutamo. Euroviisu kilpailut, Ruotsi voitti (Abba, Waterloo).
12.4. Pitkäperjantai. Kova pakkanen yöllä, nyt pilvetöntä. Olen kovin kipeä vatsasta ja muutenkin. Puhelinkin mykkä. Illalla kävi useita ihmisiä. Osmo ja Helikin + Veijo ja Kimmo.
13.4. Pääsiäislauantai. Kovaa pakkasta yöllä. Päivällä kaunista ja vähän lämpenevää. Puhelinkorjaaja kävi aamulla, lanka oli tuvan nurkalla poikki. Pääni koko päivän aika kipeä. Vasta kolmannen Seliranin jälkeen parani. Anja ja Kari tulivat yllättäen aamupäivällä. Kari kotona auto remontissakin, Anja tekee pääsiäiskaakunkin. Olin iltaan mennessä jo tervehtynyt. Olin illalla saunassa. Kirkasta, pakkasta.
17.4. keskiviikko. Tänään on 10 vuotta kun muutin tähän torppaan. Pian se aika on mennyt, kun taaksepäin ajattelee.
Tänään on myös Kosti Papumäen 80-vuotispäivä. Puolipilvistä, vähän lämpimämpää. Rouva Virtanen tuli sisälle, kotiin mennessä, hän käski minut heille kahville ja meninkin. Vein samalla postilaatikkoon Papunmäen papalle onnittelukortin ja suklaarasian. Anna (Lahti) tuli taas ehtopuolella, tehtiin verhokappoja useita vanhoista verhoista. Anja ja Kari kävivät pikimin, kun olivat olleet pappaa onnittelemassa.
28.4. sunnuntai. Tänään Marjo Vuoren ripille pääsy päivä, Kaarinan kirkossa klo 16. Nousin aikaisin. Kaunis aurinkoinen aamu ja päivä. Tein ompelutyötä ensin aamusella. Sitten olin kuntolenkillä metsäpolkua. Voitto tuli hakemaan meitä mammoja, mutta Vuoren mamma ei tullut. Kun oli jotenkin ottanut ajan väärin vaarin. Oltiin sitten Vuorella kirkko reisun jälkeen. Seija ja Kimmo tulivat sinne kohta kun me toiset oli päästy, eivät he olleet kirkossa. Marjo sai paljon kukkia ja rahaa ym. Tulin Seijan mukana kotiin. Kaunis kirkas ilta ja päivä ollut ihanteellinen.
Toukokuu 1974
4.5. lauantai. Hyvin kolea, pilvinen aamu. Navakka tuuli koillisesta on ja on luvattu lumikuuroja. Tulikin hiutaleita aamusella. Lämmitin taas molemmat huoneet, kun oli niin kylmän kalsea. Päivällä kauniimpaa ilmaa, mutta kylmää. Illalla kirkastui. Pirjo Leino saanut tänään tyttövauvan. Raunio tulivat illalla, olivat olleet saaressa. Sitten tulivat Vuoret pikimmin. Olivat vieneet Vuoren mammalle koiranpennun.
6.5. maanantai. Kova pakkanen yöllä, aamulla kirkas auringonpaiste. Päivällä vähän lämpimämpää. Käskin Rauhalan kahville, kun ajeli juuri vieressä. Hän ajoi meidän perunamaan myös. Helvi Lastama tuli päivällä kylään, toi hamekankaan. Hintukaiset kävivät iltasella perunia hakemassa.
Mentiin kävelyretkelle Valpperin urheilutalolle. En olekaan koskaan ollut siellä. Valpperilaiset olivat pyöräretkellä. Ketola haki autolla takaisin. Tuli yhteensä käveltyä 13 km. Lämmitin vielä saunan, kello oli 10 kun olin kotona.
25.5. lauantai. Edellinen kuivaa ja kylmää. Tuuli pohjoisesta. Ensin oli aurinkoista, mutta kohta tuli pilveen ja on erittäin koleata, 4 ast. lämmintä aamupäivällä, mutta ehtopuolella lämpesi ja tuuli heikkeni. Uusahot hakivat ikkunan, minkä Jani eilen rikkoi, soitin siitä aamupäivällä, mutta lasia ei saanut tänään kun on lauantai. Sovittiin Janin kanssa koko asia, hän pyysi anteeksi ja sillä selvisi. Sitten äiti lähetti kukkia, kun ei saanut ikkunaa. Illalla tuli joku vesipisarakin. Iltasella saunassa.
31.5. perjantai. 7 ast. lämmintä aamulla. Puolipilvistä, tuuli luoteesta. Olin aamulenkillä ennen 8, silloin aurinkoista. Tein ompelu työtäkin. Rouva Virtanen soitti Tukholmasta. Illalla tuli lähtö Marellalla Tukholmaan, hän on antanut vapaaliput. Virtanen tulee tuomaan Naantaliin. Pirjo Leinokin kävi, housujaan lyhentämässä, oli menossa häihin. Koko päivän navakka tuuli luoteesta. Laiva lähtee puoli 11. Mentiin Virtasen ynnä tytöt, mukaan myös Lahdet he menivät Saukkolaan Naantalin kylään. Virtaset tulivat laivalle asti. Niin alkoi Tukholman matka.
Kesäkuu 1974
3.6. maanantai. Heikkoa sadetta. Tänään alkaa Päivillekin työ Kesto-Puvussa. Sumuinen, kolea koko päivän. Ompelutyötä. Niemen mamma soitti illalla. Sarkalan mamma kuollut eilen kotona (hän eli päivää vaille 79 vuotta).
15.6. lauantai. Hellettä. Lämmintä, aurinkoista. Tänään ovat Sarkalan mamman hautajaiset, kello 13. Olin siellä, oli helteinen kaunis ilma ja ihmisiä aikalailla. Tuli kaunis kukkakumpu. Minä oli polkupyörällä. Kello oli vähän yli 5 kun olin kotona. Olin saunassa pesulla ja pesin samalla vaatteitakin. Sukat jo alushame, kun olivat hikisiä. 25 astetta lämmintä, eikä yhtään tuulta. Anja soitti Turusta kun on lähdössä pitkälle retkelle Italiaan ja Sveitsiin ym. Tulee heinäkuun 10 päivä takaisin.
Heinäkuu 1974
12.7. perjantai. Soilelle syntynyt tyttö (Katja). Jarmo soitti päivällä. Ei tullut isän kanssa sama syntymäpäivä. Tein Marjolle housut. Leena haki hameensa. Papumäen mamma toi takkikankaan. Anja ja Kari olivat saunassa. Heinät edelleen leviämäs (Päiviö Palomäki oli kaatamassa 10.7.) Ester Haapsaari oli illalla housuja lyhentämässä. Olin myöhään saunassa. Joka päivä sadetta.
31.7. keskiviikko. Taas kovaa sadetta yöllä ja aamulla. Päivällä sadekuuroja ja aurinkoistakin. Kävin Lahdella Jutan pitkää farkkuhametta pruuvaamassa. Tein sen valmiiksi ym. Nousin oikein aikaisin, kun pääni oli kipeä ja silmien takaa särki. Iltasella taas aurinkoista. Olin metsälenkillä pitkästä aikaa ja vielä pyöräilemässä Alhaisissa asti. Salme Rauhala toi myöhemmin Ollin housut korjattavaksi.
Koko heinäkuu ollut erikoisen sateinen ja kolea.
Elokuu 1974
7.8. keskiviikko. Sateinen päivä. Käytiin sairaalassa Hilkan ja Pian kanssa. Oli puolipäivä kun tultiin sieltä. Sitten menin heidän mukanaan mamman tupaan. Taas heidän mukanaan kotiin illalla. Veikko, Hilkka ja Pia menevät Pirjon luo emäntäkouluun. Pikku Pian lonkka hyvin parantunut, mutta vielä täytyy pitää kuukausi lastoissa, että vahvistuu.
19.8. maanantai. Tänään alkavat koulut. Aurinkoinen aamu, yöllä viileätä, navakka tuuli luoteesta koko päivän. Tänään Martta ilta Irja Ojalla, 50 v.pv. rääppiäiset. Olin siellä ja paljon ihmisiä.
Syyskuu 1974
1.9. sunnuntai. Aurinko nousi kirkkaana yli 5. Ei nyt ollut sumua. Nousin aikaisin. Virkkasin aamusella. Maire Sillanpää soitti, mentiin heidän kesärantaan Askaisiin. Oli hieno reissu. Tuli taas utuakin. Kotiin päin tullessa tuli pieni haaveri, auto meni ojaan, mutta ei tapahtunut mitään pahempaa. Ennen 6 olin kotona. Anja ja Seija tulivat iltasella. Oli erittäin kaunis ja lämmin päivä, yli 20 astetta jo ennen kuin lähdettiin reissuun.
5.9. torstai. Yöllä ollut runsas sadekuuro. Tynnyri tullut vettä täyteen. Ukkos luontoista sadetta, kun matalaa ole ollut näkyvissä. Aamulla selkenevää. Päivällä kuitenkin pilvistä ja illalla taas alkoi oikein kovaa sadetta. Nyt tulikin kuuma paikka. Virtaska soitti Mariellalla, olisi työtä, huomenna aamulla kello 7 täytyisi olla Naantalissa laivalla. Lupasin mennä. Virtasen mukana pääsen. Ulla ja tytöt sekä Anja ja Kari kävivät vielä illalla. Virkkasin yhden liinan vielä valmiiksi, sekä Vuoren Marin hameen. Kello oli yli 1 kun tuli valmiiksi.
6.9. perjantai. Nousin taas aikaisin, nyt on lähtö laivalle töihin. On satanut paljon.
9.9. maanantai. Tulin kotiin laivalta. Soile oli tuomassa, lämmitin saunan ym. Erittäin väsynyt. Menin ennen 8 nukkumaan. Tänään poutaa.
18.9. keskiviikko. Tulin kotiin päivä autossa, olin viikon 6 päivää yhtä päätä laivalla töissä. Tänään nimipäiväni täällä oli kukkia ja lahjoja kun tulin kotiin ja illalla tuli lisää. Lilja toi hamekankaan, hänelle tulee juhlapuku hänen 50-vuotispäivänään syyskuun 23. Lämmitin illalla saunan.
23.9. maanantai. Liljan 50 v. pv. Anna Liisan Ojan liina tuli valmiiksi. Kävin Turussa kampaajalla. Olin illalla Aaltosella, Anjan ja Seijan mukana. Vieraita oli paljon. Vaille 11:ta olin kotona.
24.9. tiistai. Pilvistä, kaunista. Ompelutyötä. Sirkka Ketolan hametta. Veijo oli näyttämässä uutta autoa. Ford Escort Sport, TEN-399. On kaunis tiilenpunainen. Volsu meni vaihdossa. Sirkka oli pruuvillakin ja jatkoin valmistamista. Anna oli illalla kauan.
Lokakuu 1974
31.10. torstai. Viimeinen päivä lokakuuta, valkeni yhtä harmaana ja sateisena kuin edellisetkin. Ei ole aurinko paljon näkynyt koko kuukauteen. Ihmisille sokerijuurikasta vielä paljon maassa, kun ei koneilla saa ylös. Kynnötkin monin paikoin kesken. On se hyvä puoli ettei ole ollut pakkasiakaan, ainoastaan yksi parempi halla yö täällä. Pohjoisessa luntakin. Navakka itätuuli ja sadekuuroja koko päivän. Heikki Mäkinen oli illalla maalaamassa kamarin laen, kun maali loppui silloin kesken. Olin saunassakin illalla, jos rokotus paikka tulee kipeäksi niin on saunakin kielletty, vielä ei ole ilmennyt mitään. Virkkasin liinaa ostamani langasta, mutta kun en ostanut tarpeeksi ei tule valmiiksi. Lokakuu on ollut niin sateinen ettei ole ollut yhtään vuodesta 1911 alkaen.
Marraskuu 1974
24.11. sunnuntai. Pilvinen hiljainen aamu. Mä vähän valkoinen eilisestä, ettei ole harmaa. Joku käynyt pihalla illalla autolla, näky jäljet. Maire Sillanpää oli aamusella housunsa hakemassa. Tänään on meno Raision sairaalaan suonikohjun leikkausta varten. Anja ja Kari tulivat iltasella ja sitten lähdettiin. Oltiin puoli 6:den maissa siellä. Raision seudun sairaalassa 24.11-5.12 välisen ajan.
Joulukuu 1974
6.12. perjantai. Itsenäisyyspäivä. Pääsin eilen sairaalasta, tulin tänään kotiin. Olin Hintukaisissa viime yön. Viivyin kauemmin kun piti, kun molemmat jalat eivät menneet samalla kertaa. Oli viikko väliä. Ulla ja tytöt tulivat tuomaan mun kotiin. Anja, Kari ja Jarmo olivat täällä, olivat joulukuusen hakemus reissulla. Lämmitettiin huoneita. Jäin sitten vaan kotiin, täällä paras. Jalat alkavat parantua eivätkä ole kovin kipeät ollenkaan.
28.12. lauantai. Soilen 29 v. pv. Vähän pakastuvaa, muuten hiljaista kaunista ilmaa. Taas, kuuluu kummia. Rouva Virtanen soitti Tukholmasta ja nyt täytyy mennä Marellaan töihin tänä iltana. Laiva lähtee puoli 10 Turusta. Tuli vähän yllättäen. Soittelin lapsille. Lämmitin ehtopuolella saunan. Anja ja Karikin kävivät saunassa. Virtanen tulee mun tuomaan Turkuun. Olin siellä puoli 9. Uusi vuosi Marellassa 1975.
Vuosi 1975
Tammikuu 1975
6.1. maanantai. Viikon lomalle, Maarianhaminasta tultiin lentokoneella Turkuun. Sitten linja-autossa kotiin puoli 5. Täällä oli lämmintä 12 ast. Lämmitin heti saunan ja huoneet. Menin aikaisin nukkumaan. Tänne tullut yöllä talvi ja on luvattu pakastuvaa.
28.1. tiistai. Tänään on jo kuukausi kun menin laivalle töihin. Ulla haki mun ja käytin Mynämäessä kansaneläkelaitoksen piiritoimistossa, ilmoittamassa että olen töissä. En tehnyt päivällä mitään. Olin iltakävelyllä ja menin heti seitsemän jälkeen nukkumaan, kun olin erittäin väsynyt.
Maaliskuu 1975
6.3. torstai. Sumuinen ja märkä koko päivän. Kävin Turussa ostoksilla. Tilasin silmälasit Kangasniemeltä, maksavat yli 350 mk. Nykyiset ovat jo yhdeksän vuotta vanhat. On mukavaa tehdä ostoksia kun ei ole rahasta kiinni. Sain Ojan Anna-Liisalta salvaa lonkkaani varten ja tuli kohta paremmaksi. Illalla myöhään kävivät Ritva ja Voitto. Se olivat olleet Heimo Kantosen jäämistöä viemässä Mari Vuorelle. Heimo kuollut 3.3. Raision sairaalassa vatsasyöpään.
Huhtikuu 1975
1.4. tiistai. Virtaska toi mun kotiin aamusella Naantalista, oli ennen 8 jo taas kotona. Täällä oli aika kalseata, kun ei ollut aurinkoista. Lämmitin ensin huoneet ja olin aika väsynyt. Päivällä tuli aurinkoiseksikin, mutta ei ollut kauan. Ehtopuolella oli räntäsadettakin. Lämmitin päivällä saunan. Hellstenit olivat päivällä, pitkästä aikaa. Eivät ole nähneet kamariakaan korjauksen jälkeen. Tiekarhukin kulki ja tie on nyt erittäin kurainen. Menin aikaisin nukkumaan. Voitelin lonkkaani Gapsalinilla ja se lämmitti kovin, oikein poltti, paransi myös.
Toukokuu 1975
4.5. sunnuntai. Illalla pääsin kotiin sairaslomalle, käteni ja olkapäät kauhean kipeitä ja sormet paksut ja kankeat. Työ sujuu väkisin huonosti. Puhuin Petterille ja hän lupasi heti lomaa. Soitin Ullalle, hän haki mun Turun satamasta. Kello oli melkein 9 kun oltiin kotona.
8.5. torstai. Nyt on pilvinen aamu. Lämmintä 10 astetta aikaisin. Olkapäät särkivät taas aikaisin, kolmen aikaan täytyi nousta ja vielä myöhemminkin. Ylhäällä ollessa eivät särje. Tein Ketolan mamman mustaa hametta ja oli siellä pruuvilla. Arvo Lahti kuollut Raision sairaalassa tänään. Anja ja Kari kävivät illalla. Anja ajoi nurmikon. Ulla kävi aamupäivällä. Oli hakenut Lyyvaaralta ruusuja ym. tai mulle metsä köynnöksen, Jackmanii Clematis, sinikukkaisen 20 mk äitienpäivälahjaksi. Anna parka on nyt ihan avuton, oli illalla täällä ja Laaksolla kauan.
9.5. perjantai. Lämpöennätys Turussa 25 ast. Heloittavan kirkas aurinko aamulla ja edelleen hyvin lämmintä. Tänään päivällä meno lääkärin luo kuulemaan verikokeiden tuloksia. Seija oli kyydissä. Ei ollut ainakaan nivelreumaa. Sain vielä sairaslomaa 15 pv. asti. On sitten oikein kesäloma. Lämmintä yli 20 ast.. Tein Ketolan mamman hameen valmiiksi ja vein sen hänelle. Anna oli taas illalla.
Kesäkuu 1975
21.6. Juhannuspäivä. Virtaska haki mun Turusta ja vei heille kahville sitten vasta kotiin. Olin kymmeneltä taas jo kotona. Lämmitin heti saunan. Otin aurinkoa. Lähden ehtopuolella Leinon mammalle mopolla. Tulin 7 aikaan kotiin. Edelleen pilvetöntä, tuuletonta ja erittäin lämmintä juhannusta.
22.6. sunnuntai. Edelleen kaunista, mutta nyt on tuuli pohjoisesta. Muuten pilvetöntä ja lämmintä. Lähdin Kivimaahan mopolla. Kävin Suoniityssä. Edelleen lämmintä.
23.6. maanantai. Olin ulkotöissä. Lämmintä, mutta viilenevää. Kävin Ylhäisissä. Huomenna taas töihin meno 9 autossa.
30.6. maanantai. Jälleen kotona. Anja oli aamulla vastassa. Laiva oli myöhässä puoli tuntia. Käytiin Kuninkojan kautta, heidän vihki asujaan katsomassa. Lauantaina vihittiin Raision seurakuntatalolla. Anjan on puku oli erittäin kaunis, ne oli vuokrattu, molempien.
Heinäkuu 1975
1.7. tiistai. Oli oikein lämmin ja kaunis päivä. Soile haki mun saareen. Otin aurinkoa, liotin jalkojani meressä, en ollut uimassa. Hän toi mun iltasella Hintukaisiin, Ulla toi myöhemmin kotiin. Oli oikea kesälomapäivä.
2.7. keskiviikko. Edelleen lämmintä ja aurinkoista. Huomenna töihin lähtö. Anja ja Kari muuttivat uuteen kotiin.
Puuttuu loput 1975.
Jouluna 1975
Olin työvuorossa Marellalla. Anja Heino ei tullut, joten jäin yksin. Mutta ei siitä ollut haittaa. Olivat hiljaisia päiviä, aatto ja joulupäivä. Tapaninpäivänä oli jo vipinää. Kävin joulupäivänä Else Edströmin luona kylässä, oli ainoa mahdollisuus sinä päivänä. Oli hieno ja erikoinen joulu. Kaikki Viikinki laivat seisoivat Maarinhaminassa kaksi päivää. Tapanin ehtopuolella lähdettiin taas liikkeelle kohti Tukholmaa. Pääsin lomalle 29 päivä. Tulin lentokoneessa Ruskon kentälle. Seija ja Kimmo olivat vastassa. Lentokonekin myöhässä puolitoista tuntia, sumun takia.
Uusi vuosi alkoi kotona, niin kuin muutkin päivät.
Vuosi 1976
Tammikuu 1976
2.1. Oli taas töihin meno.
10.1. lauantai. Loppiainen. Anja ja Kari hakivat mun Turun satamasta aamulla. Olin 5 päivää lomalla. Menin 14. päivä Turkuun Fannin luo, olin yötä heillä. Aamulla kova pakkanen, paikoin 27 ast.. Laiva lähti taas risteilylle. Olin koko ajan mukana. Perjantai iltana 23. päivä taas tultiin Turkuun. Seija ja Kimmo olivat taas vastassa terminaalissa. Mulla oli tavaraakin paljon mehua ja kahvia ym.
Helmikuu 1976
11.2. keskiviikko. Lunta tullut yöllä ja edelleen räntä- ja lumipyryä. Tuuli edelleen kova. Koko päivän sakea ilma. Anna meni taas puoli 11 ja tuli kotiin puoli 8 illalla. Oli 9 tuntia kyläreissussa. Virkkasin pyöreän liinan valmiiksi.
Tänään tuli kultamitali Suomelle viestihiihdossa, miesten 4 x 10 km (Innsbruckin olympiakisat). Matti Pitkänen, Pertti Teurajärvi, Juha Mieto ja Arto Koivisto.
25.2. keskiviikko. Matin päivä. Kamala ilma aamulla ja myrsky jatkuu. On oikein floska keli. Sirkan hameen tekoa edelleen. Lähdin kuitenkin päivä autossa Valpperiin. Pääsin Hilkan mukana heille ja mamman tupaan. Veikko ja perhe + mammakin toivat mun illalla kotiin. Tiet huonossa kunnossa, liukkaita ja floskasia. Heljä oli mamman tuvassa kun pääsin sinne. Anja Leinokin kävi. Ehtopuolella oli niin kaunis aurinkoinen ilma ettei olisi uskonut samana päivänä tulevankaan.
29.2. Laskiaissunnuntai. Sumuinen, harmaa aamu, mittari 0:ssa. Hiljainen kaunis ilma. Koira ikävissään taas, mutta Hintukaiset tulivat jo 10 aikaan sitä hakemaan. Petteri laivalta soitti samaan aikaan, että täytyy jo huomenna mennä, kun piti vasta tiistaina mennä. Veijo kävi illalla. Kävin Annan tykönä päivällä, kun hän on vähän sairas. Jari oli käynyt täällä sillä aikaa. Kyllä mua harmitti.
Maaliskuu 1976
9.3. tiistai. Taas kotona. Ulla haki Turun satamasta. Hänellä oli pankkiasioita itselle. Ennen 11:ta oltiin täällä. Mittari miinus nolla kun tultiin sisälle. Iltaan mennessä oli kaikki lämmintä. Lämmitin taas heti saunan. Olin väsynyt ja menin aikaisin nukkumaan.
21.3 sunnuntai. Pakkasta 18 ast.. Puut huurteessa, taivas pilvetön. On taas taas töihin lähtö. Anja haki mun. Mauno Virtanen kuollut lauantai iltana. Oli pudonnut ampuma tornin katolta, lippua pois hakiessa.
28.3. sunnuntai. Marian päivä. Pilvistä, lämpöasteita, 5 ast.. Lea Vikman soitti aamusella, kyseli Virtasen tapausta. Heille se oli kauhea. Kiviön Hannalla poika. Kevin kelkkailemassa, menen Ylhäisiin asti, kun kelkka kulki hyvin. Pääsin heidän autossa takaisin. Anja ja Kari tulivat juuri tänne. Eikä muita käynyt. Paitsi Anna iltasella, oli kauan.
30.3. tiistai. Eilen alkoi laiva lakko, olisi mun töihin menopäivä. Nyt täytyy mennä unionin konttoriin kuulemaan tarkempia ohjeita. Marellan pitäisi olla Maarianhaminassa. Kävin Turussa, ei tarvitse, eikä saakaan mennä töihin. Kirjoitettiin lakko avustusanomus. Kahden viikon kuluttua käskettiin mennä taas. Tulin maskulaisessa kotiin, olin jo 12 kotona. Ostin yhtä ja toista pientä ja uuden kellon remmin. Olen iltasella taas kuntokävelyllä. Se on sitten lakko.
Huhtikuu 1976
3.4. lauantai. Sumuinen pilvinen aamu. Tänään on Mauno Virtasen hautajaiset Raisiossa. Olin siellä, pääsin Britan + tytöt mukana sinne. Sitten Rauvolan mukana kotiin kello 3. On ollut ihana ilma. Aurinko helottaa kirkkaana, eikä tuulta ole juuri mitään. Lämmintä 16 astetta auringossa. Lumi sulanut tieltä kaikki ja muualtakin paljon. Anna taas tuli jälkeen tänne parkumaan, mutta se loppui sentään. Koulun tytöt kävivät myöhemmin, toivat evästä, kun oli jäänyt paljon.
6.4. tiistai. Runsaasti yöllä räntäsadetta jo koko aamupäivän. Ulla kävi päivällä toi vähän kauppatavaraa ja hän oli maksamassa Altnin? kukkakauppaan Virtasen haudalle kukkalaitteen 70 mk. Annoin sen rahan hänelle. Brita ja Jaana olivat meillä ehtopuolella kahvilla. Heille oli kotona vieras, Kurre? Maarianhaminasta laiva sähköttäjä. Myöhemmin oli Anna monta tuntia. Kurt Abrahamsson muutti myöhemmin kokonaan.
17.4. pääsiäislauantai. Lämmintä 4 ast. aamulla. Aurinko on jo puoli seitsemän korkealla. On puolipilvistä. Tänään ovat Reima Ketolan ja Hilkka Vallinin häät Kalliopohjalla. Mulla on töihin lähtö 9 linja-autossa. Tänään on kulunut 12 vuotta kun muutin tähän torppaan. Soile ja Anja tulivat jo 16 päivä.
24.4. lauantai. Pakkasta yöllä. Aamulla osaksi aurinkoista. Tänään on Lapuan räjähdys onnettomuudessa surmansa saaneiden hautaus, yhteensä 40 henkeä. Koko maassa suruliputus koko päivän. Tilaisuus radioidaan ja televisioidaan kello 11. Lämmitin saunan ehtopuolella. Seija V. kävi hakemassa pitsipeitteen, mamma Leino virkannut. Anjakin kävi iltaisella pikimin. Oli kaunis hiljainen ilma, aurinkokin näkyi ennen laskua.
25.4. sunnuntai. Sumuinen ja heikkoa sadettakin. On taas töihin lähtö. Niemeltä tulevat hakemaan. Seija tai Päivi, Seija tuli. Sunnuntaina lähtö Turusta kello 11.
Sitten oltiin Finbordan telakalla 5 päivää Tukholmassa. Oli elämys sekin. Laiva siivottiin sisältä ja päältä. Perjantai iltana lähdettiin aikataulun mukaisesti.
Kesäkuu 1976
17.6. torstai. Aurinkoista ja myrskyistä tuulta edelleen. On luvattu runsasta sadetta, ensin Itä-Suomessa. Ei erikoista, Anna tuli jo aamupäivällä oven taa, mutta ovi oli lukossa. Samoin illalla soitin useaan paikkaan, Leppävaaraan illalla, Eeva soitti, Soile soitti, Anja soitti, Laina soitti. Kaikki Elisen hääasioita. Ovat lauantaina kello 16 Nousiaisten kirkossa vihitään ja Ruskotalolla juhlat. Kova tuuli illallakin.
27.6. sunnuntai. Vähän viileämpi. Lähdin ennen 9 mopolla mamman tupaan ja sieltä Kivimaahan, mutta heillä ei ollut väkit kotona, Heli vaan ja hänen ystäviään. Menin sitten Suoniittyyn. Eeva oli kotona. Kello oli puoli 6 kun olin kotona. Oli hauska ajella mopolla kun oli Valpperintie asfaltoitu. Illalla on töihin lähtö Brita Virtasen mukana.
Heinäkuu 1976
25.7. sunnuntai. Jaakonpäivä. Hiljainen, lämmin aamu. Lämmitin taas saunassa vettä. Seitsemän aikaan jo 18 ast. lämmintä eikä yhtään tuulta, aurinkoista. On ihania kesälomapäiviä. Koko päivän helteistä utuista. Kävin Lahden Annalla, toi hänen hameenkankaansa ja tein sitä, hän oli sitten pruuvilla ja jatkoin tekoa, tuli valmiiksi. Suomelle tullut ensimmäinen kultamitali, Montrealin Olympiakisoissa, Pertti Ukkola painissa alle 57 kg. Anja Heino kävi illalla, oli paljon juteltavaa. Ajeltiin Järvisen kaupalla ja Anto Aaltosen ohi, Haverin kautta takaisin. Rauhala maalasi ulkorakennukset kaikki tänään punaiseksi.
27.7. tiistai. Unikeonpäivä. Pilvistä, viileämpää. Veijo kävi aamulla röökejä hakemassa. Lämmitin aamutuimaan saunan. Rauniot tulivat aamupäivällä, mentiin saareen, mutta oli pilvistä melkein koko päivän. Ei oltu uimassa. Oltiin veneajelulla, iso lenkki Naantalin edustalla ja saaren ympäri. Jarmo toi mun illalla kotiin.
30.7. perjantai. Vähän kauniimpaa ilmaa. Soitin Jokiselle, Tuomo toi Tyyne mamman tänne ja haki taas illalla. Anja ja Kari tulivat, maalaamaan aidan palaa. He menivät myös Ylhäisiin kylään. Ulla kävi tyttöjensä kanssa. Tytöt käyvät nyt uimakoulua. Illalla ja yöllä kovaa sadetta. Katsoin myöhään TV:tä Montrealin olympiakisojen 5000 m. Lasse Viren voitti kultamitalin ja jo ennen 10 000 m. Samoin kuin Münchenin olympiakisoissa. Oli suurta juhlaa.
Elokuu 1976
8.8. sunnuntai. Ritvan 44 v. syntymäpäivä. Ilta, jälleen kotona. Anja ja Kari hakivat, oltiin ennen 9 täällä. Olin erittäin väsynyt työstä.
29.8. sunnuntai. Taivas pilvetön, ei yhtään tuulta aamulla, kaunis pyhäaamu, lämpötila 12 astetta 7 aikaan. Koko päivän helteinen. Menin kirkko autossa Anjan luo käymään. Hän toi taas kotiin ja saman tien Osmo Leinolle kaksoispoikien ristiäisiin. Leinon suku oli edustettuna. Jussi Tapani ja Antti Olavi tulivat nimet. Pääsin Mailan mukana kotiin, kello oli 4 kun oli taas kotona. Tänä iltana töihin lähtö. Anna Lahden pitäisi nyt tulla mukaan laivareissulla. Jos Ulla tulisi tuomaan satamaan, päästäis mukavasti.
Tänään 29.8.-76 on ollut niin helteinen ilma, yli 25 ast., ettei ole ollut kuin vuonna 1930 elokuun 29 pv.. Ei pilven hattaraa ole ollut koko päivän.
Syyskuu 1976
4.9. lauantai. Ilta, taas kotona. Päivi ja kaveri Antero hakivat. Nyt on jo täällä kylmän kalseaa. Ilma muuttunut täysin. Tiistaina ensimmäinen kolea sadepäivä. On ollut suuria sateita ja hallaa viikolla, edelleen kylmää.
23.9. torstai. Aamulla taas kotona ennen kello 10:tä. Soile ja tytöt hakivat mun satamasta. Oli paljon kantamista, kahvia, sokeria, margariinia ym. Pilvistä ja viileätä, mutta tuli aurinkoiseksi. On ollut jo useita pakkasöitä. Sisällä oli 10 ast., kun tulin. Harvinaisen lämmin päivä. Ajoin nurmikon. Ulla tuonut koneen takaisin kun hän vei osuuskauppaan sen, kun ei ruvennut käymään. Ei vikaa löytynyt, mutta käymään nyt rupesi hyvin. Lämmitin illalla saunan. Veijo ja Kimmo tulivat illalla myöhemmin asioimaan.
Lokakuu 1976
2.10. lauantai. Lainan 60-vuotispäivä. Yöllä pakkasta. Taivas pilvetön, aurinko paistaa kirkkaana. Lämmitin aikaisin saunan. Anja ja Kari kävivät pikimin, menivät Rauvolasta luumuja hakemaan. Seija ja Sirpa tulivat ja mentiin Kivimaahan Lainan juhlille. Ei ollut paljon vieraita, kun sukulaisia vaan. Oli ruokapidot. Kello oli 10 kun olin kotona. Oli ollut niin kaunis päivä ettei kauniimpaa voi olla. Ei pilven hattaraa eikä tuulen hiventä koko päivän. Illalla kylmää pakkassää.
11.10. maanantai. Hiljainen lämmin ilma. Linja-autossa Soilen luo ja hän toi mun kotiin. Täällä olivat pojat tehnyt ilkivaltaa. Saunan ja puuvajan lukot rikottu ja mopon rekisterikilpi otettu. Janin ja Heikin työtä.
12.10. tiistai. Nyt on kova tuuli ja räntäsade. Käytiin Seija Valtosen kanssa tekemässä suuria kauppoja Raisiossa.
Illalla Rauniot kävivät pikimmin, olivat menossa Jukka Aihiselle. On nyt muuttanut omakotitaloon Nousiaisten Vuorenpään alueelle. Kova tuuli jatkuu, mutta räntäsade on lakannut.
20.10. keskiviikko. On alkanut kolmen viikon loma. Seija V. haki mun satamasta. Täällä oli kylmää. Lämmintä 3 ast.. On ollut koko viikon kovaa tuulta ja pakkasia. Taivas pilvetön nytkin ja ollut kova pakkanen.
Tänään käytiin Seijan kanssa Raisiossa, kauppakirja allekirjoittamassa. Osake Piispanrivistä, Nummelta. Vein mennessä Koljolan Säästöpankkiin 2000 mk.
Marraskuu 1976
17.11. keskiviikko. Hiljainen syyspäivä. 2 ast. lämmintä, ei yhtään tuulta. Lumi taas sulanut melkein kaikki. Olen edelleen vähän flunssainen. Anna kävi ehtopuolella. Illalla tuli sakea sumu. Brita soitti päivällä, Marella ollut myöhässä yli 3 tuntia. On ollut nokkapelti epäkunnossa ja on Tukholmassa korjattu ja lähdetty sieltä vasta 2 aikaan, kun pitäisi lähteä 11 illalla. Ulla on nyt sairaalassa korva leikkauksessa, eilen leikattu, hän soitti tänään tänne.
Joulukuu 1976
6.12. maanantai. Itsenäisyyspäivä. Oikein pimeä aamu ja sateinen, sumuinen päivä. Tuli rakeitakin. Tänään laiva seisoo taas Turussa. Illalla on töihin meno. Anja ja Kari kävivät pikimin mennessä Rauvolaan. Seija ja Sirpa kävivät, eivät hekään olleet kauan. Jarikin kävi. Tupakkeita hakemassa ja sai myös kaksi pulloa appelsiinimehua. On ollut hyvin pimeä päivä. Kävin koulullakin pikimin katsomassa Britan vointia (painekattilasta tullut kuumaa vettä päälle).
Ulla haki mun heille kylään ensin ja sitten hän toi mun laivalle myöhemmin.
31.12. perjantai. Uudenvuodenaatto. Tulin aamusella kotiin Veijo haki taas satamasta, ennen 10 oltiin jo täällä ja huoneet olivat hyvin lämpimät. Anna käynyt jo aikaisin lämmittämässä. Olin erittäin väsynyt. Olin viikolla mahataudissa yhden päivän, enkä vieläkään ole oikein kunnossa. Joulu meni, niin kuin muutkin päivät. Työtä oli vähän, ei juuri mitään. Aattona juhlittiin, ensin joulu glögi ja sitten illallinen ruokasalissa ja viinat päälle. Saatiin joulun rahaakin 54 mk henki, ihmiset olivat koonneet keskuudestaan. Ollut oikein kylmä viikko pakkasta yli 20 astetta ja lumituiskua melkein joka päivä. Maanantaina Tukholmassa oikein sakea lumipyry ja myrsky tuuli. Lämmitin ehtopuolella saunan ja kuuntelin radiota. TV on nyt niin, ettei mitään näy eikä kuulu. Menin kuitenkin nukkumaan puoli 10. Nukuin koko yön oikein hyvin.
Vuosi 1977
Tammikuu 1977
1.1. lauantai. Pakkasta 3 ast.. Lumipyryä yöllä ja harmaata tuulista ilmaa aamullakin. Menin kirkko autossa mamman tupaan. Lilja tuli myös sinne. Menin myös talon puolelle iltasella. Veikko plus muut toivat mun kotiin myöhemmin. Ei täällä ollut kukaan käynyt.
Helmikuu 1977
4.2. perjantai. Mamman 85-vuotispäivä. Illalla kotiin, Jarmo haki. Oli jo myöhä kun oltiin täällä. Olin oikein väsynyt. Täällä oli taas lämmin, kun Anna on ollut lämmittämässä.
5.2. lauantai. Uutta lunta tulee jatkuvasti joka päivä. Olin aamullakin vielä väsynyt. Hilkka L. soitti puoli 9, käski mun heille. Hän tuli hakemaan, mamman synttäreitä juhlimaan. Maila oli siellä ollut monta päivää hommissa ja vieläkin. Kalle tuli hakemaan ja minä pääsin heidän mukanaan kotiin, kello oli puoli neljä. Erittäin harmaa ja pyryinen päivä.
14.2. maanantai. Kovia pakkasia 25-32 ast. Aamupäivällä kotiin Brita Virtasen mukana. Edelleen kylmää. Pakkasta 25 ast., päivällä vähän lämmennyt. Huurteista koko päivän. Ettei aurinko ole ollut kirkas. Anna oli täällä lämmittämässä parhaillaan, on ollutkin hirveän kylmää. Myöhemmin Anna tuli taas uudestaan. Oli vähän polttanut käsivarttaan, ressukka, ei pahasti.
Maaliskuu 1977
3.3. torstai. Illalla myöhään kotiin. Jarmo haki.
4.3. perjantai. Lumipyryä. Jatkuvasti ollut pakkasia. Ahvenanmeri paksussa jäässä. Jäänmurtajat jatkuvasti toimessa. Suuria ahtojää alueita. Marellakin lähes tunnin aikataulusta myöhässä. Anna tuli taas päivällä. Menin postiautoon, lähetin 2000 mk Säästöpankkiin, Koljolan konttoriin. Lämmitin iltasella saunan. Sakeaa lumipyryä koko päivän. Illalla 3 ast. pakkasta. Lumipyry vähentynyt.
6.3. sunnuntai. Pakkasta 14 ast. Taivas pilvetön ja aurinko nousee jo aikaisin ja paistaa kirkkaana. Puut paksussa huurteessa, että ovat kauniita.
Tänään on kulunut 45 vuotta kun meidät muinoin vihittiin avioliittoon (6.3.1932). Silloin oli pakkasta 23 ast.. Polkupyörillä mentiin kirkolle. Kirkossa vihittiin ja mentiin Aholle vihki kahville, kun oli niin kylmä. Sitten poljettiin taas Jokiselle, olin siellä isopapan tuvassa (Wilhelm “Ville” Jokinen os Möyrä 1863-1932) ja hoidin talon karjaa. Oli sunnuntai silloinkin eikä mitään vihkiäisiä, eikä häitä ollut.
Koko päivän ollut aurinkoinen ja kylmä tuuli luoteesta, aika kova. On taas illalla töihin meno. Ulla tulee tuomaan.
14.3. maanantai. Edelleen lämmintä ja pilvistä. Soitin puhelin toimistoon Rauhalasta. Pojat olivat laittamassa, kun on ollut kauan epäkunnossa. Lanka oli kioskista melkein poikki. Ulla soitti, Anjan kuulumisia kun hän on sairaalassa ja saanut potran pojan 7 pv..
15.3. tiistai. Edelleen harmaa sumuinen päivä. Useita lämpöasteita. Kävin pankissa, nimikirjoituksia kirjoittamassa. Jari oli kyydissä. Oli tullut maksulappu 9525 mk osakkeesta. Tänään iltana on taas töihin meno linja-autossa. Ei Annakaan olet käynyt. Olen soitellut moneen paikkaan, muuten vaan. Anja soitti kaksi kertaa. Kari on taas töissä ja menee illalla Anjaa katsomaan. Hän on sentään taas vähän parempi. Mutta aika heikko, kun veri on vaan 7 ja tarttis olla 11-13. Kun niin paljon vuosi vaikka kaksi pussia verta annettiin, niin ei se ole oikein vaikuttanut.
21.3. maanantai. Edelleen lämmintä. Menin Anjan luo 9 autossa. Ehtopuolella tuli aurinkoiseksi, oli kaunis kevätpäivä. Anja siellä ja voi hyvin vauvansa kanssa. Vauva nukkuu paljon ettei ääntä kuulu. Olin heillä yötä.
28.3. maanantai. Pakkasta 7 ast.. Aurinko pilven takana, heijastaa. Suuri lento-onnettomuus tapahtunut Las Palmasissa. Amerikkalainen ja hollantilainen kone törmänneet lentokentällä, sumussa yhteen ja kuolleiden luku on lähes 600. On ilmailun historian suurin onnettomuus. Koko päivä aurinkoista ja kylmä tuuli pohjoisesta.
Huhtikuu 1977
9.4. Pääsiäislauantai. Pakkasta 14 astetta aamulla. Kirkas aurinkoinen aamu. Oikein talvipäivän näköistäkin, kun lunta on kaikki paikat täynnä. Tänään on Pirjo Leinon ja Hannun Heinon hääpäivä. Tyttäret perheineen menevät kaikki. Siivosin pääsiäis siivoa: pesin verhot, puristin matot, pyyhin lattiat ym. Anna taas tuli aamupäivällä. Markku Metsämäki kävi keräyslistan kanssa. Iltapäivällä taas pilvistyi, mutta kirkastui pian uudelleen ja oli oikein kaunis hiljainen pääsiäislauantai-ilta ja hää ilta. Sähköt vaan olivat usein pois, ettei kirkossakaan urut soinut. Lämmitin illalla saunan.
17.4. sunnuntai. Illalla myöhään kotiin. Kari haki satamasta. Oltiin heidän kautta, kun tänään oli heillä Janne Kalevin ristiäiset. Kello oli jo puoli 11 kun oltiin täällä. Kari lähti heti takaisin. Ollut koko päivän runsasta lumisadetta, tiet kaikki floskasia. Vesisadetta myöhäänkin. Lämmitin ensin huoneita, kun olivat viileät, kun ei ole ollut yhtään aurinkoista päivää.
23.4. lauantai. Tulli vei mun kahvit 12 kg. Jarmo tuli mua hakemaan, kun ilta oli vapaa. Vein kahvit, mutta ei tulleja ollut paikalla. Mitään ajattelematta vein kahvit ilman tullaamatta. Sitten tuli auto viereen ja kysyi mitä kassissa on. Ja kun ei ollut tulli listaa näyttää. Otti kassit ja käski mun jälki selvitykseen tulli huoneelle. Ne meni sen tien ja lisäksi tulee sakkoa. Eikä mulla ollut aikomusta niitä salakuljettaa, mutta se oli joku lyhytsulku, ettei vienyt niitä takaisin hyttiin, kun ei tulleja ollut.
Kaikkia sattuu ja tapahtuu, mutta ne pää tullit olivat erittäin mukavia miehiä. Lohduttivat ettei sen tähden kannata yöunta menettää. Mutta kyllä se harmitti. Kun ei ollut aikomus se.
27.4. keskiviikko. Vesisadetta aamusta alkaen. Olin aikaisin saunassa. Tänään on Piia-Riikan 7 vuotispäivä ja Eila Leinon 50-vuotispäivä. Ehtopuolella oikein kovaa sadetta. Maila soitti ja käski mukaan Eilan juhlille. Oltiin siellä, hänen Kallensa oli kuskina. Kello oli yli 11 kun oltiin kotona. Oli jo sade lakannut ja oli kaunis kuutamo. Siellä oli oikein ruokapidot.
29.4. perjantai. Aurinkoinen aamusta alkaen. Kävin Koljolan pankissa, maksoin viimeisen maksun osakkeesta. Se on nyt valmis muuttoon. Avaimet saa Nummen pankista. En minä sinne heti muuta. Ehtopuolella lämmitin saunan. On taas illalla töihin meno 7 linja-autossa.
Toukokuu 1977
6.5. perjantai. Aurinkoinen aamu, on luvattu 25 astetta lämmintä. Mulla on nyt osakkeeni avaimet, Ulla on ne toimittanut tänne. Menin aamulla nurmikkoa haravoimaan ja sain kaikki kuntoon. Iltasella tulivat Rauniot. Käytiin Piispanrivissä pikakäynnillä. Samalla pankissa, vein rahaa ja tullessa maksoi ensimmäisen vuokran 77 mk. Illalla oltiin täällä saunassa, Rauniotkin. Koko päivän hyvin lämmintä.
16.5. maanantai. Edelleen pilvistä ja kosteata. Nousin aikaisin, korjasin puseroani, jonka sain Anjalta äitienpäivälahjaksi. Olen nyt parempi, ei tunnu enää siltä kuin eilen. Ei ole kylmä eikä höntti olo. Veijo haki mun aamupäivällä Juhan rippijuhlille, kun en eilen ollut. Heillä oli siellä niin kaunista, kun on maalattu ja kunnostettu kaikki. Rauniot olivat illalla sipulia istuttamassa. Tuli taas aika sade. He menivät samalla Suoniitystä perunia hakemaan. Soitin Anjalle, pikku Janne edelleen illalla kuumeessa ja kovin kipeä. On neste ruokintaletku on päässä. Kovaa tulehdusta suolistossa. Seijakin kävi myöhemmin oli myös ollut perunia hakemassa. Kovaa sadetta.
23.5. maanantai. Illalla kotiin. Olin seisonta päivä Turussa, pääsin heti 6:den jälkeen lähtemään. Anja tuli vastaan, kun tuli sairaalasta, pieni Janne edelleen sairaalassa, ollut juuri yli viikon, ripulin tähden, nyt on kuitenkin jo parempi. Mentiin heille ja meinasin tulla linja-autossa, mutta sitten he ehdottivat että mentäis Piispanriviin. Lähdettiin heti. Haettiin täältä avain että päästiin sisälle. Siellä oli lämmintä. Kari lämmitti kiukaan, kun tulee aina ensin käryä. Olisi voinut saunaankin mennä, mutta kun ei ollut varusteita sitä varten. Kello oli 9 kun oltiin taas täällä. Anja ja Kari lähtivät saman tien.
26.5. torstai. Edelleen samanlaista ilmaa. Kylmä tuuli ja hallanvaara. Kävin Kiviöllä hiuksia leikkauttamassa. Lämmitin saunan ehtopuolella. Siivosin aamupäivällä, pesin muovimatot ja tuuletin muita. On töihin lähtö 15 yli 7 autossa, menen ensin Rauvolaan, kun heillä on saunailta ja olen Jannen kanssa. Kari kai sitten tuo mun taas satamaan.
Lähetin Jarille sähkösanoman ylioppilaaksi tulon johdosta 31.5.77.
Kesäkuu 1977
1.6. keskiviikko. Edelleen kylmä ja nyt kuivaakin. Yöpakkasia ja tuuli pohjoisesta, ollut jo useita viikkoja.
2.6. torstai. Vapaalle aamulla. Menin linja-autossa Anjan luo. Pääsin sitten Veijon mukana kotiin, hänellä oli Turkuun asiaa. Oltiin täällä jo 11 aikaan. Muuten olisin tullut vasta päivä autossa. Seija haki sitten ehtopuolella mun ja muita, heille Jarin juhlakahville. Eevan ja Alhaisten mamman myös. Myöhemmin hän toi taas kaikki meidät kotiin.
3.6. perjantai. Aurinkoinen aamu. On luvattu vähän lämpenevää. Lähdin mamman tupaan mopolla. Mamma meni kuitenkin Kivimaahan, Piian kanssa, Hilkan mukana. Olin vaan Leppävaarassa. Ehtopuolella tuli kotiin, silloin oli jo heikkoa sadetta. Menin illalla Anjan luo, Jannen kanssa että he pääsivät saunaan. Olin yötä ja pidin Jannen että Anja sai nukkua, kun on ollut monta huonoa yötä.
4.6. lauantai. Käytiin Anjan kanssa pikimin Ekassa. Kari toi mun kotiin kun meni Rauvolaan. Yöllä ja koko päivän sadetta. Ajoittain runsasta. Lämmitin saunan ehtopuolella. Aamulla töihin meno, Ulla tulee taas tuomaan, pitkästä aikaa. Illalla kaunempaa ilmaa ja on luvattu lämpenevää. Päivi ja Antero kävivät illalla. Päivin föönikampaa hakemassa, olin ostanut Pekalta Tukholmasta.
20.6. maanantai. Kesäloma.
24.6. Juhannusaatto. Jannen ensimmäinen nimipäivä. Myöhemmin aattona, Anja ja Kari tulivat, Janne oli viety sairaalaan ja röntgenkuvattu heti ja samantien leikattu vatsa.
26.6. sunnuntai. Pilvinen ja hiljainen aamu, on ollut vähän sadetta yöllä. 9 ast. lämpötila aamulla. Pitkä päivä, Anja soitti Jannen voinnista, he lähtevät saaren käymään, että Soilekin saa kuulla Jannesta. Soitin Ullalle, he tulivat mua hakemaan heille. Käytin Piispanrivissäkin. Myöhemmin Ulla toi mun taas takaisin. Seija soitti illalla, kerroin hänelle Jannen kuulumisia.
29.6. keskiviikko. Osaksi pilvinen ja tuulinen aamu. Päivällä sadettakin. Tein itselleni puolihameen. Pusero vielä samasta kankaasta tarttis tehdä. Anja soitti pikku Jannen taudista. On ollut niin harvinainen että ainakaan Suomessa ole ennen sellaista ollut. Oli synnynnäinen imusuonen epämuodostuma. Suolen ympäri kasvanut. Hän joutuu olemaan sairaalassa kauan. Nyt ovat veriarvot pysyneet samana, ettei taida tihkua verta suolistoon. Mutta kuitenkin uusi leikkaus jonkun ajan kuluttua täytyy tehdä. Nyt oli hänelle annettu sokerivettä tutista, mutta se oli tullut heti ylös. Seuraava on äidinmaito, kun hänelle annetaan.
Heinäkuu 1977
2.7. lauantai. Sateinen koko aamu. Aamupäivän runsasta sadetta. Tyttäret, Ulla ja Soile tulevat lapsineen mua hakemaan. Vietin verhot Piispanriviin. Tuli paljon mukavammaksi huoneisto. Pekka Jaatinen tuli kylään meille sinne, kun hän asuu nyt naapurissa. Edelleen sadetta kun tultiin tänne. He lähtivät heti takaisin. Soile ja tytöt ovat Hintukaisissa, miehet ovat Imatran reissussa, vievät jonkun veneen sinne. Koko ehtopuolen oikein kovaa sadetta. Anna kävi meillä. Sitten ruvettiin lämmittämään saunoja 5 aikaan. Edelleen runsasta sadetta. Illalla myöhemmin vähän lakasi.
5.7. tiistai. Veijon 40-vuotispäivä. Kova sadekuuro aamulla aikaisin. Tänään pikku Janne leikataan toisen kerran, kun ei suolesta mene mitään läpi. Siitä edellisestä leikkauskohdasta, kun juhannusaattona leikattiin. Oltiin Veijon juhlilla päivällä. Siellä olivat kaikki sisaret perheineen.
10.7. sunnuntai. Edelleen kaunista ja lämmintä, mutta nyt näkyy nuorta pilveä. Tänään on viimeinen kesälomapäivä. Tulikin pilveen jo aamupäivällä. Soitin Kivimaahan jos he tulisivat ja hakisivat mamman myös ja tulivat, mentiin Nummelle, Piispanriviin ja Pekka Jaatiselle. Sitten Kivimaahan, Lauri toi meidät iltasella kotiin ensin mamman ja sitten mun. Kello oli yli 6. Aurinkokin alkoi taas paistaa. Ei vaan koko loman aikana Ylhäisistä kukaan käynyt täällä, vaikka oli kolme viikkoa aikaa. Kesäloma loppu.
26.7. tiistai. Taas kotona. Olen Rauvolassa, tulin 3 linja-autossa kotiin. Janne pääsi tänään pois sairaalasta. Koko viikon on satanut kamalasti. Tänäänkin runsasta sadetta. Ulla soitti ja tuli mun hakemaan heille saunaan, kun heillä on uusi kiuas ja saunakamari laitettu. Myöhemmin hän toi mun taas kotiin. Olin väsynyt.
Elokuu 1977
4.8. torstai. Kotona taas. Rakas pieni kotini odotti täällä, rehevyydessään. Tulin linja-autossa, maskulaisessa. On oikein helteinen ilma. Lämmitin heti saunan ja nautin lomasta. Ehtopuolella ukkonenkin jyrähteli kaukana. Olin hius klipparilla Turussa. Oli mies leikkaaja, tuli taas oikein nätiksi, Tuureporinkadulla. Virkkasin apilaliinaa ym.
14.8. sunnuntai. Kaunis aurinkoinen ilma koko päivän. Nukuin kauan. Olin aamusella perunamaata perkaamassa. Lähdin 12 jälkeen mopolla, ensin Piispanriviin ja sieltä Suonittyyn ja Jokiselle. Sitten Leinon mammalle. Kello oli puoli 9 kun olin kotona. Taivas pilvetön ja vähän viileä ilta. Soitin vielä Rauvolaan, mutta Anja ja Janne nukkuivat jo eikä ollut asiaakaan.
23.8. tiistai. Singen päivä. Viileä aamu, päivällä puolipilvistä. Anja tuli Jannen kanssa käymään, ei hän ollut kauaa. Kävin koululla, katsomassa heidän ruusujaan. Brita antoi mulle suuren ruusu oksan, 7 kukkaa. Kävin postiautossa. Otin rahaa 1000 mk ja vein samantien sen Esterin pankkiin. Nyt olen lyhentänyt velkaani 5000 mk jäljellä 15 000 mk. Käytiin illalla Signen päivillä. Siellä oli aika vilinä, olivat kaksoset ym Katja ja Piia. Helstenit hakivat mun, kun Helillä on ajokortti nyt, niin ei Laurin tartte olla mukana. Kello oli puoli 10 kun olin kotona.
Syyskuu 1977
1.9. torstai. Sumuinen aamu, lämmintä aikaisin 12 ast.. Päivällä kaunista ja lämmintä. Kävin Rauhalassa, hakemassa postini. Sain taas kananmunia ja uuden reikäleivän. Seija ja Sirpa tulivat illalla. Käytin Piispanrivissä. Ritva soitti myöhemmin.
3.9. lauantai. Päivin 20-vuotispäivä. Edelleen sumuista, nyt vähän tuulta ja lämmintä 15 ast. Nyt on hikittäväinen olo. On taas töihin meno 9 linja-autossa. Meninkin laivalle, mutta oli mitannut kuumeen kotona ja oli 38 ast.. Hain heti Trostin ja pääsin kotiin. Kävin taksilla Raision sairaalassa. Oli keuhkoputkentulehdus ja ?. Sain 10 päivän penisilliinikuurin ja yskänlääkettä ja sairaslomaa 6 pv..
17.9. lauantai. 66-vuotis syntymäpäiväni. Tuulinen ja sateinen, aika kolea aamu. Vuoret tulivat aamulla. Voitto sahasi sängyn pään, että sopii patja. Ritva toi ruusuja ym. He menivät taas Vuorelle remonttitöihin. Ritva tuli taas ja vietin sänky Piispanriviin. Kun päästin tänne, oli Rauniot tulleet ja perässä tuli Ulla ja tytöt. Ulla toi sateenvarjon, oli tarpeellinen. Sitten mentiin taas koko sakki Nummelle ja laitettiin huonekalut vähän asumiskuntoon, ne mitä siellä on. Sieltä mentiin Hintukaisiin, Ulla laitti ruokaa ja jokainen syötiin. Raunioiden mukana tulin taas tänne. He veivät perunia ja porkkania kotiin. Soile otti päivälle punajuuret ja porkkanat ylös, kaikki ovat suuria. Vietiin Piispanriviinkin. Ritva vei Vuoren kellariin 4 säkkiä perunia. Lämmitin illalla saunan. Kello oli jo puoli 6 kun Rauniot lähtivät. Sitten Ritva ja Voitto tulivat vielä kotiin mennessä täältä kautta. Telkkarista ei tule nyt enää mitään.
Lokakuu 1977
6.10. torstai. Kotona jälleen. Pääsin eilen illalla. Päivi ja Sirpa olivat vastassa. Olin Niemellä yötä. Aulis toi mun nyt aamulla kotiin. Täällä oli hyvin kalsaa, lämmintä 8 ast.. Satanut on paljon. Ihmisten vielä viljoja pelloilla, kun ovat pehmeitä ettei puimurit pysy pinnalla. Nyt näyttää tulevan osaksi aurinkoistakin, mutta sadetta oli päivällä edelleen. Haravoin vähän lehtiä. Lämmitin illalla saunan.
16.10. sunnuntai. Sumuinen aamu, hiljainen päivä. Iltasella Rauniot tulivat ja vietiin hyllykkö Piispanriviin. Sekä yhtä ja toista muuta.
23.10. sunnuntai. Illalla kotiin. Ulla hakemassa, mutta nyt mentiin Nummelle. Siellä oli lämmintä ja mukavaa. Lämmitin saunan. Käytiin Ullan kanssa maanantai iltana, vietiin telkkari ym. Tiistaina tuli puhelin ja TV Piispanrivissä kuntoon, puh. 715866.
Keskiviikkona aamulla kävin taas, vein yhtä ja toista. Puoli 12 maskulaisessa takaisin. Huomenna aamulla on töihin meno.
Marraskuu 1977
3.11. torstai. Tulin käymään. Kylmä tuuli koillisesta. Vein taas tavaraa. Maskulaisessa puoli 12 takaisin.
12.11. lauantai. Käytiin Päivin kanssa. Vietiin taas yhtä ja toista.
Joulukuu 1977
31.12. Uudenvuodenaatto. Käytiin Veijon kanssa pikimin (keskuksessa), kun oltiin menossa Viljam Heinosen hautajaisiin.
Vuosi 1978
Puuttuu alkuvuosi 1978.
Toukokuu 1978
7.5. sunnuntai. En ole koko talvena käynyt yhtään kertaa (Keskuksessa). Nyt tulin polkupyörällä, olin täällä puoli 9. Täällä oli siistiä ja mukavaa. Rauniot ovat käyneet, siivonnut ja saunoneet, vapun tienoissa. Olin vähän puutarhatöissä ym. Rauniot tulevat iltasella, kylvivät kaikki pienet siemenet ja sipulit. Kävin Rauhalassa. Annakin kävi taas kohta. Päivi ja Seija kävivät päivällä pikimin.
20.5. lauantai. On helteinen ilma. Ollut jo eilenkin. Käytiin Ullan kanssa Suoniityssä, kylvettiin sinne Ullan porkkanat ym. Sitten mentiin kotiin. Minä lähdin heti pyörällä tänne, Anja ja Janne olivat täällä kesää viettämässä. Kävin Rauhalasta munia ostamassa. Sitten menin koululle, pidettiin kuin piispaa pappilassa. Anja lähti puoli 6 kotiin, kun Janne tuli jo levottomaksi. Aloin lämmittää saunan. Rauniot tulevat saaresta, he olivat saunassa ja lähtivät myöhään kotiin. Kun minä olin täällä yötä. En nukkunut, otin yöllä unitabletin ja sitte nukuinkin.
21.5. sunnuntai. Aamu kesämökillä. Edelleen aurinkoista ja lämmintä. Kävin Anna Lahdella aamupäivällä.
Elokuu 1978
Puuttuu kesäkuu ja heinäkuu 1978.
3.8. torstai. On ollut useita päivää ihan helteistä ja on tänäänkin. Nyt on mulla kesäloma koko kuukausi. Tulin iltapäivällä tänne (keskukseen). Siivosin vähän saunaa ym. Lämmitin illalla saunan. Ritvakin tuli. Olivat olleet Vuoren mamman ja Mairen kanssa Bertta Heinosella. Oli lämmin hiljainen ilta. Myöhemmin tuli vielä Rauhalan Salme käymään. Nukuin huonosti.
6.8. sunnuntai. Karin 30 v. pv.. Edelleen sadetta. On hyvin viileä, 10 ast. lämmintä aamulla. Kävin Annan luona, mutta ei ollut kotona. Menin Rauhalaan kananmunia hakemaan.
7.8. maanantai. Lämmitin aikaisin saunan. Nyt taas kaunis aurinkoinen koko päivän. Kävin Lahden Annalla aamupäivällä. Sitten noukin viinimarjoja, niitä tulee nyt runsaasti. Sitten tuli vieraita. Timo Valtonen, hän toi Lauri ja Signe Laaksosen, olivat olleet Suoniityssä. Timo näki mun pyöräni pihalla ja tulivat pihaan. Illalla tulivat Rauniot poimimaan marjoja. He veivät 3 ämpärillistä jo ainakin yksi ämpärillinen vielä tulee. Käytiin Jarmon kanssa pikimin Nummella, kukkia kastamassa.
20.8. sunnuntai. Edelleen Ojankulmalla. Kaunis aurinkoinen aamu, ei sumua eikä pilveä. Lämmintä aikaisin 9 ast.. Koko päivän oikein lämmin aurinkoinen ilma. Anja tuli aamusella Jannen kanssa. Käytiin Piispanrivissä pikimin. Kari oli Artukaisissa. Tultiin taas tänne. Päivällä puoli 2 lähdettiin Niemelle, Seija oli käskenyt. Illalla Päivi ja Antero toivat mun tänne. Niemen mamma oli myös Niemellä ja Aunekin kävi. Rauniot kävivät täällä myöhemmin.
26.8. lauantai. Käytiin Anjan ja Jannen kanssa. Noukittiin marjoja ja kukkia.
Taas on alkanut työ.
Syyskuu 1978
5.9. tiistai. Tulin linja-autossa ja menen taas. Käyn muuten vaan, kun on hiljainen pilvinen ilma. Kylvin apulantaa marjapensaille + muille. Keitin kahvia.
22.9. perjantai. Hieno ilta, lämmintä +4 ast.. Lämmitin huoneet ja saunan. Olin yötä. Yöllä pakkasta, aamulla nurmikko huurteessa.
Lokakuu 1978
12.10. torstai. On hieno aurinkoinen päivä. Tulin pyörällä muuten vaan käymään. Pensasaita kaunis, muuten lehtiä paljon joka paikassa. Kävin koulullakin, sain taas ruokaakin. Oli juuri Jutan 10-vuotispäivä. Myöhemmin olin vielä kahvilla. Erittäin kaunis aurinkoinen ja lämmin päivä. Illalla taas töihin meno.
Marraskuu 1978
6.11. maanantai. Tulin Marellasta Piispanriviin. Olen lopettanut työn siellä. On yksi jakso elämässä takanapäin. On ollut erittäin vaiherikas ja mielenkiintoinen 4 vuotta on kulunut, kun aloitin laivalla työn. Sain sieltä osakerahat ja vähän muutakin.
10.11. perjantai. Tulin pyörällä lehtiä haravoimaan, niitä on paljon. Lämmitin kamarin, keitin perunia ym. Oli kaunis lämmin ilma. Kello oli jo yli 4 kun lähdin Nummelle päin. Paljon haravoin, mutta paljon vielä on. Olen jo aika väsynytkin. Hei taas!
Joulukuu 1978
2.12 lauantai. Pakkasta 10 ast.. Kaunis hiljainen päivä. Siivosin aamusella. Soitin Ullalle. Päivi ja Antero tulivat. Olivat olleet asuntoaan siivoamassa, Suojan piharakennusta. Sitten oli nälkä yllättänyt, he toivat munia ja maitoa, että paistettiin pannaria. Minäkin kävin siellä sitten katsomassa. Eivät he vielä sinne muuta asumaan, kun Antsu on vielä armeijassa. He lähtivät täältä sitten Kuninkojalle.
10.12. sunnuntai. Tauno Leinon 60 v. päivä. Kello 13 ovat juhlat Valpperin urheilutalolla. Pääsen Pekka Jaatisen kyydissä sinne. Hiljainen, pilvinen aamu. Pak. yli 10 ast.. Kello oli varttia yli 6 kun olin kotona. Sitten menin vielä Hintukaisiin, Hanna-Leenan syntymäpäiville. Päivä on huomenna 10 vuotta.
16.12. lauantai. Pakkasta 28 ast.. Edelleen pilvetöntä ja kylmää. Tänään on Antti Jokisen 50 v. syntymäpäivä juhlat Valpperin urheilutalolla kello 18. Nyt on kylmä sinnekin mennä. Pääsin Herpiön kyydillä. Pekka ja Irmeli olivat täällä tapiseeramassa kamarin seinää. Tuli kaunis makuukamarin kun oli niin tumma seinä maalattu ja nyt pantiin tapettia.
24.12. sunnuntai. Jouluaatto. Nyt on ilma kylmentynyt, on 18 ast. pakkasta ja kylmä tuuli pohjoisesta. Koristin kuusen, tuli kaunis. Aurinkokin paisti vähän hopea lankoihin. Sitten tuli Päivi ja hän meni kohta Moisioon, Niemen mammaa tervehtimään. Sitten tulivat kohta Veijo, Seija ja Kimmo, he toivat kauniin ikkuna tähden sähköinen. 7 lamppuisen, tai kynttilöitä ne on. On kaunis ja erikoinenkin, pantiin kamarin ikkunaan. Ehtopuolella lähdettiin Päivin kanssa Niemelle. Siellä syötiin. Sitten tultiin Aulis ja Seija + Sirpa ja minä hautausmaalle. Kynttilöitä tuomaan haudoille. Niemen pappan ja meidän pappan. On kauhean kylmä, pakkasta 20 ast. ja tuuli pohjoisesta. Sieltä mentiin Hintukaisiin. Tuli joulupukki ja oli hauskaa. Juotiin joulukahvit, Niemet lähtivät kotiin, me katsottiin vielä TV ohjelmaa Vilma, olympiasankari. Sitten Ulla toi mun kotiin. Kello oli jo yli 9. Täällä oli lämmintä ja kaunista, valot ikkunoissa. Kuuntelin vielä radiota kauan.
Vuosi 1979
Tammikuu 1979
5.1. perjantai. Tänään on Siviä Koiviston 60-vuotispäivä. Pakkasta 16 ast.. Edelleen tuuli koillisesta. Puolipilvistä. Kävin kunnantoimistossa, vein muita ilmoituksiani. Sitten olin Osuuspankissa, laittamassa pankkikirjan ajan tasalle. Säästöä siinä nyt 2500 mk. Sitten olin Nousten Marketissa. Siellä olivat Virtaset, Brita ym. Tulin heidän mukanaan, he tuli tänne kahville. Sari Ketola oli myös mukana. Illalla sauna.
10.1. keskiviikko. Sirpan Niemen 16-vuotispäivä. Ensin oli 10 ast. pakkasta, mutta pian lämpesi ja oli 3:n paikkeilla koko päivän. Menin Rästäsmäkeen Oili Wikströmille kylään. Heillä oli avaraa ja mukavaa. Laina L. oli iltasella mun puolella kahvilla, hän ajoi taas lunta pois tieltä, kun on koko ehtopuolen pyryttänyt.
Tänään Jari pääsee pois armeijasta. Seija Valtonen on valittu kunnan hallituksen puheenjohtajaksi tänään hallituksen kokouksessa.
25.1. torstai. Paavalin päivä, pakkasta 18 ast.. Keijo Ketolan 50-vuotispäivät, juhlat Kalliopohjalla illalla. Lumipyry lakannut, kylmä tuuli pohjoisen puolesta. Mutta tuuli heikkeni päivän mittaan ja pientä pyryä oli ehtopuolella. Olin Ketolan juhlilla Eila Outisen kanssa. Oli paljon ihmisiä ja ruokapidot.
Helmikuu 1979
3.2. lauantai. Pakkasta 10 astetta taas lumipyryä ja harmaata ilmaa. Mutta päivällä tuli aurinkoiseksi ja oli oikein kaunis talvipäivä. Kävin Niemen mammaa vanhainkodissa katsomassa. Hän on jo taas parempi, kun viime kerralla oli ihan kuitti. Oltiin illalla Voitto Vuoren 50-vuotispäivillä. Sukulaiset vaan oli kahvilla. Minä olin Hintukaisten mukana. Kello oli puoli 11 kun oli kotona ja tullessa oli taas oikein sakea lumipyry jo kova tuuli. Lunta oli tuiskannut ulko-oven taaksekin paljon.
4.2. sunnuntai. Tänään vasta on Voiton 50-vuotispäivä ja mamma Leinon 87-vuotispäivä. Lumipyry lakannut, mutta nyt on lunta taas oikein paljon siellä mihin tuuli on puhaltanut. Pian hautaudutaan kokonaan lumeen. Pihalla on ikkunan korkeudella joka paikassa, mun nurkassani paljon ylemmäs. Oltiin illalla mamman tuvassa, Ulla ja tytöt. Kello oli puoli 9 kun oltiin täällä ja pakkasta 20 ast..
15.2. torstai. Pakkasta 38 ast. Koko talven kylmin yö. Uudenvuoden yönä oli 36 ast.. Kyllä on hirveän kylmää. Taivas kuparinpunainen ja pilvetön aamulla. Tänään on uusien ylioppilaiden penkinpainajaiset. Nousiaisten lukiostakin ovat ensimmäiset ylioppilaat tulossa. Koko päivän aurinkoista ei yhtään tuulta ettei ole niin hirveän kylmää. Illalla pakkasta 32 ast.
Toukokuu 1979
13.5. sunnuntai. Ruotsin syntynyt prinssi (Carl Philip). Pilvinen äitienpäivä aamu, mittari nollassa aikaisin. Tuli aurinkoiseksi ja verraten lämmin. Ehtopuolella kuitenkin navakka tuuli lännen puolelta. Kaikki lapset kävivät, osa perheineen. Rauniot olivat ehtopuolella, toiset olivat aamupäivällä, kaikki yhtä aikaa, ensin tulevat Rauvolat ja toiset perässä. Iltapäivän taas yksin ja virkkasin Seijan peitteen pitsiä. Olin illalla ison kävelylenkin, ensin suoraan Raumantielle ja sitä kautta Outisen kulmaan ja suoraan koulun ja vanhustentalon tietä kotiin.
19.5. lauantai. Entinen helatorstai, Kristuksen taivaaseenastumisen muistoksi. Olin kirkossa, Jari haki mun, kun oli Kimmon edes pääsy. Sieltä mentiin Ojankulmalle. Heillä oli niin kaikki juhlakunnossa. Vieraita tuli aikalailla, kaikki sukulaisia. Oli oikein ruokapidot. Ulla toi kotiin, kello oli jo 5 kun oltiin täällä. Olin oikein väsynyt illalla, menin 10 aikaan maate.
26.5. lauantai. Tänään ovat Jarkko Hellstenin ja Anneli Saarisen häät Lahdessa. En mennyt. Kävin taas Raision sairaalassa Tyyne Jokisen luona, hän on hyvin heikko. Siirrettiin sillä aikaa yksinäiseen huoneeseen. On jo kolmas huone, kai sitten seuraava on ruumishuone? Tänään taas ollut hyvin kylmää. Illalla sauna.
31.5. torstai. Olin juhlilla. Ensimmäiset ylioppilaat saivat valkolakkinsa. Jaana Virtanen ja Paula Äyräntö, olivat tuttuja. Hellettä.
Kesäkuu 1979
5.6. tiistai. Anjalle syntynyt toinen poika vauva. Tyyne Jokinen kuoli.
6.6. keskiviikko. Anja soitti aamusella, vauva painoi 4,7 kg 56 cm pitkä. Oltiin Britan ja Jutan kanssa Naantalissa mattopyykillä oli oikein hieno lämmin ilma. Sitten tulin heidän mukanaan tänne. Lämmitin saunan iltasella.
8.6. perjantai. Edelleen helle ja pouta jatkuvat. Pesin verhoja ja ikkunia. Tulivat taas kaikki puhtaaksi. Verhot kuivuivat hetkessä. Menin ehtopuolella Vuoren mammalle, kun en ole käynyt vuosikausiin. Välkky (koira) sanoi Ylhäisten pihalla, ettei tulla sisälle. Koko päivän ollut kova tuuli, mutta hyvin lämmin. Pumppasin illalla vettä ja kastelin Soilen kylvöksiä, kun ovat huonon näköisiä. Selkäni oli vähän kipeä illalla.
22.6. perjantai. Juhannusaatto. Tulin päivällä. On kaunis aurinkoinen päivä, tuuli navakka etelästä, mutta ilta oli hieno. Ei yhtään pilveen hattaraa, lämmintä 9 aikaan vielä melkein 20 ast.. Tuuli heikentynyt, on oikein loisto juhannus.
24.6. sunnuntai. Helteinen päivä. Kävin Tauno Leinolla ja mamman luona sekä tullessa vielä Ylhäisissä. Kello oli melkein 19. On vielä meno Nummelle ja huomenna leirille Kumiruonaan, lämpötila vielä 24 astetta.
Heinäkuu 1979
9.7. maanantai. Tulin aamupäivällä mopolla. Ukkos sadetta, ei paljon. Ehtopuolella kuitenkin satoi runsaammin, myöhemmin aurinkoista. Lähdin taas Nummelle.
Lokakuu 1979
2.10. tiistai. Lainan 63-vuotissyntymäpäivä. Oltiin illalla posliini maalauskurssilla. Oli paljon ihmisiä ja uusia tuli.
10.10. keskiviikko. Tänään avattiin kukkakauppa Jaakkolan puutarha. Hiljainen, pilvinen aamu. Aika lämmin, useita lämpöasteita aamulla, mutta päivällä ei ollutkaan niin lämmin, oli tuuli ja heikkoa sadettakin. Kävin Oili Wikströmillä, mutta ei siellä oltu kotona. Ajelin Rästäsmäen alueella. Kyllä siellä on kauniita paikkoja. Laitoin Silja Suojasen puseron ja oli illalla sen viemässä. Tullessa vielä Pekka Jaatisella, Hellstenit oli siellä. Verraten lämmin hiljainen ilta. Laakson Tyyni kuollut.
22.10. maanantai. Pakkasta 4-5 ast.. Aamulla aurinkoista. Olen nyt menossa Leinon mammalle. Valpperin Osuuspankin virkailijan mukana. Olinkin, ja tulin myös hänen mukanaan. Kaunis hiljainen päivä. Mamman tykönä kävi Tasalan mamma ja Eila Leino. Käytiin myös Veikko Leinolla.
Marraskuu 1979
8.11. torstai. Samanlaista harmaata ja märkää. Tänään on 50 vuotta aikaa, kun menin Kulolaan Mattilaan piikaksi. Olin vuoden. Jokisen mammakin kuoli mun siellä ollessa 27.12.29 (Alma Jokinen os Stenberg 1863-1929, Tyynen isoäiti). Mulla oli kauhean ikävä. Tänä kesänä kuoli Tyyne mamma (Tyyne Jokinen os Aaltonen 1900-1979, Väinö Jokisen 1897-1931 vaimo, Tyynen täti avioliiton kautta).
Seijakin kävi päivällä. Veijo on nyt Italian reissussa. Jotkut maatalous miehet tekevät sen retken, se on joku opinto reisu. Yksi viikko, tänään aikaisin on lähdetty jo ensi torstaina tulevat. Kävin Sokos hallissa kahvilla ja vähän ostoksilla. Illalla kävelylenkillä Päivin luona.
11.11. sunnuntai. Laivareissulla. Tulin illalla kotiin ennen kello 8. Oli mukava reisu. Viking 4, oli paljon hienompi laiva kuin Marella, jossa aikanaan olin. Pääsin Britan hyttiin ettei tarvinnut missään valvoa. Kurre tuli taas illalla Naantaliin että pääsin heidän mukanaan kotiin. Brita meni myös taas kotona käymään. Ostin makeisia joulua varten ym.
Joulukuu 1979
1.12. lauantai. Mittari pakkasen puolella. Siivosin aamulla aikaisin, imuroin ison maton hyvin ja puristin muut. Hanna Liisa käski heidän puolelle päivällä. Olin siellä vähän aikaa. Päivi ja Sirpa tulivat ehtopuolella. Päivi oli saunassa. Kun sitten menen kirkkoon Pirjo Isotalon vihkimistä katsomaan ja lahjaa viemään Kalliopohjalle. Sitten he menivät kiireesti kotiin. Päivi myöhemmin Anteroa katsomaan RSS sairaalaan, kun on polven kierukka leikattu. Olen iltasella saunassa, menin aikaisin nukkumaan, kello 9.
3.12. maanantai. Useita lämpöasteita. Hiljainen pilvinen koko päivän. Tein ompelutyötä, Siviä Koiviston vaatteita. Hän kävi päivällä pruuvilla. Hilkka Leino kävi pikimin, oli vähän huonovointinen. Sappi oli pahalla päällä. Markus sai ilkivallan pojat niskasta kiinni ja kovitti heitä vähän. Tunnustivatkin tekonsa ja hakivat ojasta tuuli topparit. Illalla tuli oikein sakea sumu ettei valoja näkynyt. Mamma Leino soitti illalla.
6.12. torstai. Mittari 0:ssa, kova tuuli jatkuu. Taivas pilvetön aamulla, mutta ei tullut aurinkoista, ennen tuli pilveen. Iltapäivällä räntäsadetta. Katsoin myöhään TV:tä. Itsenäisyyspäivän kynttilät sytytettiin kello 18-20. Olin vielä yli 10 lenkillä. Suomalainen rahtilaiva Malmi uponnut.
8.12. lauantai. Pakkasta 12 ast.. Nousin taas aikaisin, hain postin ja katsoin sitä, siinä meni toista tuntia. Siivosin vähän aamutuimaan. Rauniot tulivat käymään. Kävin kaupassa aamupäivällä. Uutisissa on ilmoitettu jatkuvasti laivan mukana hukkuneista. Kymmenen ihmistä on kadonnut ja 4 pelastettu kuolleena, 14 on pelastettu. Ruotsalainen helikopteri ensimmäisenä. Oli kauhea myrsky pohjois Itämerellä. Aallot löivät monta kymmentä metriä ylös. Hukkuneen laivan kapteenin aalto heitti mereen, mutta hän pelastui. Kaikki tapahtui kahden minuutin sisällä. Laivan uppoaminen, ensin kallistui.
Iltasella olin saunassa. Oli kirkas pakkasilma, 8 ast.. Katsoin myöhään TV:tä. Oli joku lumipilvi kulkenut, kun katsoin ulos, oli maan valkoinen.
14.12. perjantai. Pakkasta 22 ast.. Edelleen taivas pilvetön ja on hirveän kylmää. Tänään on Valpperin koululla yhteinen adventtijuhla ikäihmiselle. On linja-autokuljetus. Alkaa kello 16. Oltiin siellä. Alhotkin olivat. Oli oikein paljon ihmisiä. Kello oli puoli kahdeksan kun oltiin kotona. Päivi oli tullut juuri tänne. Hänellä oli salaisuus kerrottavana. Pakkasta edelleen 20 ast..
20.12. torstai. Pakkasta 13 ast.. Tänään olen menossa Leinon mammalle. Meninkin Leena Lindgrenin mukana ja tulin myös. Kello oli vähän yli 4 kun olin kotona. Oltiin sitten Laina Laiholla kahvilla, on hänen syntymäpäivänsä 69 v.. Alhot olivat ja Elli. Myöhemmin Ulla ja tytöt oli täällä, he tulivat matto suuttimella maton imuroimaan. Tuli aika paljon hienoa pölyä, vallan eriväriseksikin tuli. Kuuntelin taas joululahja valvojaisia.
25.12. tiistai. Joulu 1979. Vesisadetta. Nousin kello 5 laittamaan valot ikkuniin ja kuuseen, menin vielä maata ja nukuinkin. Sitten katsoin TV:tä joulukirkkoa. Oli oikein pimeää. Ei paljon valojakaan, Ellillä ja Lainalla on ikkunissa ja muualla. Muut nukkuvat. Alhot ovat menneet kirkkoon. Hiljainen harmaa päivä. Luin joululahja kirjaani Tapio Rautavaara, “en päivääkään vaihtaisi pois”. Juha Valtonen tuli päivällä jollain aikaa. Hänellä on oma auto ja koulusta viikko vapaa. Menin hänen mukanaan Ylhäisiin, joulukylään. Seija ja Veijo menivät Henrikin rinteeseen ja toivat mun kotiin.
26.12. keskiviikko. Tapaninpäivä. Mustaa ja sateista. Viimeinenkin lumi sulanut. Nousin taas ennen 6:tta. Soitin kasetteja ja poltin kynttilöitä. Pääni on vähän kipeä. Seija Niemi soitti ja käski heille Hintukaisten mukana. Päivi tuli mua hakemaan heille, mutta en nyt mennyt. On oikein pimeä päivä, sateista ja sumuista. Hintukaiset tulivat ennen yhtä. Mentiin Niemelle, myöhemmin ensin Rauniolle ja vielä puoli 7 aikaan Rauvolaan. Siellä oli toisia Rauvoloitakin. Jorma ja Pirjo ja pappa ja mamma. Tuli käytyä kyläpaikat. Vuoret tuli myös Niemelle, he jäivät sinne. Oli räntäsadetta Maskussa kun tultiin kotiin.
27.12. torstai. Vähäpyhä. Tänään on 50 vuotta aikaa, kun Jokisen mamma kuoli. Alma Augusta Jokinen 67 ikä vuodellaan. Olin mennyt Kulolan Mattilaan piikaksi pyhämiestenä. Mulla oli kauhean ikävä. Tänä kesänä kuoli Tyyne mamma.