1960-1969

 

Vuosi 1960

 

Tammikuu 1960

 

1.1. perjantai. Uudenvuoden päivä. Oltiin osuuskaupassa inventaariossa koko päivä. Ritva ja perhe olivat käyneet täällä. Kova tuuli koko päivän, lunta tuiskannut jo vähän tielle. Ritva ollut koko viikon pois töistä, on ollut ankina joulusta asti. 

 

2.1. lauantai. Räntäsadetta koko päivä. Veijo tuli kotiin, rehuja Koskiselta ja Sarkalasta, meni taas illalla. 

 

3.1. sunnuntai. Vähän kuivempi että on hyvä kelkka keli. Soile lähti taas Vaalaan Marjon piikaksi. 

 

4.1. maanantai. Lämpötila 0 vaiheilla paksussa pilvessä koko päivä. Veikko L. tuli päivällä m-pyörällä. Vei hevosen rankan ajoon. 

 

5.1. tiistai. Vesisadetta melkein koko päivä. Lumi sulanut paljo. Vettäkin jo ojissa, kun ovat melkein kuivat olleet. Lehmien vettä on tuotu Vuorelta päin ojasta, siinä ollut muutaman viikon.

 

6.1. keskiviikko. Loppiainen. Taas yöllä tullut lunta oikein paljo kaikki tiet tukossa. Puut lumen alla oksat maassa. Koko päivän vielä lumipyryä, että on ilman sakea. Maitokuski sentään tuli ilman aurausta tuntia myöhässä. 

 

7.1. torstai. Kylmän puoleista ja lumista. Muna autokaan ei päässyt meille. Ehtopuolella Heikki L. aurasi taas tien, tuli hyvän kuntoon. 

 

8.1. perjantai. Pesin pyykkiä. Oikein kylmä. Niemi pappa meillä. Kertoi nopsan tarinan, hevonen jo Aallolta pois. Aurinko näkyi ensimmäisen kerran tänä vuonna. 

 

9.1. lauantai. Edelleen kylmä. Soile tuli kotiin Vaalasta. 

 

10.1. sunnuntai. Lumituiskua, taas tiet tukossa. 

 

11.1. maanantai. Kylmä tuuli pakkasta ollut vähän yli 10 asteen ja siinä paikkeilla joka päivä. Meidän tie sillalle asti ihan täysi. Taas Heikki aurasi hyväksi. Tytöt illalla koululla kerho kokouksessa. Tein sillä aikaa itselle puseron. 

 

12.1. tiistai. Soile lähti aikaisin työläis autossa taas Vaalaan. Kaunista ilma ja vähän lämpimämpää. 

 

13.1. keskiviikko. Kaunista ja kylmää pak. 17. 

 

14.1. torstai. Edelleen samanlaista pak. 20 ast. Laihonen oli meillä kylässä. Likaviemäri jäätynyt. 

 

15.1. perjantai.  Pak. 25-26 ast. Aamulla vielä kirkas ja aurinkonpaistekin vähän aikaa. Päivällä tuli pilveen. Aulis soitti aamulla, olisi tarvinnut mennä Päiviä hakemaan, kun Seija on kuumeessa ja huomenna täytyy mennä taas töihin. Anja sitten menee koulusta suoraan päivä autossa. Päivän kuluessa ilma lämpeni niin paljon ettei illalla ollut kuin 4 ast. pak. Soile tuli illalla kotiin. 

 

16.1. lauantai. Taas pak. 21 ast. Kaunis ilma, illalla kirkas kuutamo. Saunassa. 

 

17.1. sunnuntai. Yöllä taas pyryttänyt vaikka illalla ja aamulla olen kirkas. Lämpimämpää taas pak. vähän yli 10:nen. Siementäjä kävi meillä, Lumme (lehmä, Seija toi mukanaan kun muutti Ylhäisiin).

 

18.1. maanantai. Aamulla jo alkoi tuuli, kun on ollut ilman useita aikoja. Kävin Männistössä ja tie oli jo puoliväliin tuiskannut. Ehtop. meni taas aura. Illalla lumipyry ja kova tuuli. 

 

19.1. tiistai. Oikein kauhea ilma, meidän tie vallin tasalta täysi, ilma ihan sakea. Pellolta rämpiminen, vietin kannu Ullan kanssa, mutta ei yhtään autoa ole mennyt vielä klo 1:teen mennessä. Nytkin taas oikein sakea, lumi lentää ihan pilviin asti. Nyt ei tule alas mitään, mutta maasta lentää. Kaikki tiet niin täysi, ettei ole tainnut koskaan olla. Keijo Leino oli päässyt Valpperiin, mutta ei silti eteen eikä taaksepäin. Lunta on niin paljon ettei aurausautokaan pääsee. Kaikki jäljet ovat kohta tukossa. Ulla sulattanut lumesta vettä lehmille keittolassa. Kaikki keput täynnä. Tänään on pappa Leinon 70-vuotispäivä, piti mennä kaikkien pappan juhlimaan, mutta nyt menee kaikki plörinäksi, ei kukaan pääse millään. Anja tuli vasta 5:ltä kotiin koulusta, kun oli lunta tiellä niin paljon. 

 

20.1. keskiviikko. Ilma seestynyt, mutta kaikki on kuin taakan alla. Tiet täynnä ja muutkin kaikki lumessa. Mutta lähdin vaan suksilla Leinolle. Kyllä se oli raskasta menoa, perille vaan pääsin. Illalla pääsin Lindholmin autossa kotiin. Oli kaunis ilma koko päivän aurinkokin paistoi. Valpperissa aurasivat jokainen tietää ja muuallakin. Pakkasta oli 10:nen paikkeilla. Alhainen ajanut meille jälkiä. 

 

21.1. torstai. Hiljaista kaunista illalla pakkasta 20 ast. 

 

22.1. perjantai. Vähän sumuista ja lämpenevää illalla taas pyryä. 

 

23.1. lauantai. Yöllä lumipyryä päivällä räntäsadetta ja oikein vesisadetta iltapäivällä. Ei meinattu hevillä saada maitoa lavalle. Päivällä takaisin haettaessa, otti lumi niin kiinni kelkkaan, että siitä tuli suuri lumikasa, ei päästy mihinkään. Vuoren kelkalla tuotiin kannut jo meidän kelkka täyttyi jättää taipaleelle ja hakea lapio, että löysi sen lumen joukosta. Kyllä oli kamala reissu, kaikki oltiin ihan märkiä, Mari, Väino, Anja ja minä. Koko iltap. vesisadetta. 

 

24.1. sunnuntai. Edelleen märkää ja sakea sumu koko päivän. Maitokuski ajanut jossain ojaan kun oli kauhean liukas. Ei kannut ole pois lavalta olleet ollenkaan. Lumi laskenut paljon, mutta tiellä on vielä runsaasti ja ihan floska, kyllä on kummallista tänään. Valpperissa viestihiihto vesikelillä. Tytöt siellä. Kello yli 12:ta kun maitoauto oli hakenut kannut. Veijo tuli viiden autossa, olin silloin joppi (kuorittu maito) kannua hakemassa. Sitten oli linja-auto mennyt ojaan, tuossa mäessä, että juuri oli metsän taakse mennyt. Kun oli niin liukas, eikä yhtään sannoitettu ennen. Santa auto meni juuri perässä. Tytöt tulivat pimeässä, sadetta ja sumua.

 

25.1. maanantai. Vesisadetta. Veijo veroilmoitustansa varten tuli. Veikko tuli myös aamupäivällä, toi hevosen. On ollut kolme viikkoa hänellä, halon ajossa. Pojat ajoivat kaksi kuormaa pahnoja pikimälttäs. Päivä autossa Veijo meni, Veikko jo ennen. 

 

26.1. tiistai. Yöllä ja aamulla sadetta. Tänään ovat lukuset täällä Alhaisissa, Soilekin menee rippikoulun pyrkijäksi. Lumi laskenut ainakin puolella. Vettä taas joka paikassa, isossa ojassa melkein siltaan asti. Oltiin lukusilla, Vuoren Mari tuli myös. Tie nyt paka? kun Heikki ajoi siihen jälkiä traktorilla. Seija toi Päivin ehtopuolella, olimme jo kotona. Illalla vähän kuivempaa kuitenkin vielä sumuista. Seija ja Soile menivät puoli 6:den autossa. 

 

27.1. keskiviikko. Sumu hävinnyt. Mittari jo pakkasen puolella. Iltapäivällä 4 ast. pak. illalla enemmän. 

 

28.1. torstai. Yöllä taas vähän pakkasen pyryä. Kylmän puoleinen itätuuli, pakkasta yli 10:nen, illalla 16 ast. 

 

29.1. perjantai. Taas lumipyryä yöllä enemmän ja vielä päivälläkin. Pak. 16 ast. tuuli idästä. Tie taas melkein tukossa, että hankikaan juuri kanna. Iltap. oikein kylmä ilma.

 

30.1. lauantai. Pak. 22 ast. Kirkas aurinkoinen ilma, heikkoa tuulta, kylmää. 

 

31.1. sunnuntai. Pak. 26 ast. Kirkasta kylmää. Ulla lähti Vaalaan. Sarkalan mamma oli meillä. Voitto kävi myös, perunia hakemassa. Illalla pakkasta 19 ast.

 

Helmikuu 1960

 

1.2. maanantai. Pak. 6 ast. Kirkas kaunis ilma päivällä. 

 

2.2. tiistai. Pak. 11 ast. Oikein kaunis ilma koko päivän. Asutus neuvoja Mattila kävi meillä. 

 

3.2. keskiviikko. Pilvistä, huurteista. Pakkasta 10:nen paikkeilla. 

 

4.2. torstai. Yöllä alkanut kova tuuli etelän puolesta. Lumi lentänyt tien raitteihin, paikoin paljonkin. Niemi pappa ajamassa pahnoja Leikolan navetan vinniltä, toivat kolme kuormaa, Ulla oli myös. Iltapäivällä pak. enä 4 ast. 

 

5.2. perjantai. Ulla kaupassa. Kova tuuli, pak. vaan 3 ast. 

 

6.2. lauantai. Edelleen oikein kova tuuli etelästä, pak. 2-3 ast. Tien ihan tukossa, mutta pellolta pääsee hyvin. Illalla sauna. Soile tuli kotiin. 

 

7.2. sunnuntai. Kynttilän päivä. Oikein kaunis kevätpäivä, lämpöasteita, aamulla sentään 3 ast. pak. Pääni kauhean kipeä. 

 

8.2. maanantai. Aamulla kaunista ja aamupäivällä alkoi pientä pyryä ja oli koko päivän, illalla melkein sadetta. Kävin Kivimaassa menin pyörällä kun oli hyvä keli ja lämmin ilma. Illalla pääsin autossa takaisin, kun Reijo Isotalo tuli Leinon mammaa hakemaan, kun hän ja Eija olivat myös siellä, menneet maitoautossa. 

 

9.2. tiistai. Kaunis ilma, kova tuuli, mittari miinus 0. Kävin tänään Sarkalassa. 

 

10.2. keskiviikko. Edelleen kova tuuli ja välillä sakea lumipyry, taas kirkas aurinkonpaiste. Pesin pyykkiä aamupäivällä. Niemen mamma oli meillä. Veijo soitti ja Seija tuli työläis autossa, tuomaan Kallusten mattoa. Illalla oikein kaunis kuutamo ja pakkasta. 

 

11.2. torstai. Kaunis ilma. Ullalle tuli kutsu kyläpäällikköpäiville. Meni ehtopuolella Turkuun ostoksille. Anja illalla vähän sairas. Kirkas kuutamo kylmää. 

 

12.2. perjantai. Pak. 25 ast. Aamulla kaunis aurinkonpaiste. Anja pois koulusta, on kuumeinen ja kurkku kipeä. 

 

13.2. lauantai. Pak. 23-24 ast. Kaunista aurinkoista, kylmää. Soile tuli kotiin. 

 

14.2. sunnuntai. Edelleen kylmää kaunista. Soile meni taas illalla.

 

15.2. maanantai. Pak. yli 20 ast. Puolipilvistä ja tuulta. Siementäjä kävi Vuorella. Lämpenevää. 

 

16.2. tiistai. Yöllä alkanut lumipyry. Pak. 7 ast. itätuuli. Anja meni taas kouluun. Ulla lähti Metsä Jukolaan  kerholaisten kyläpäällikkö päiville, kolmepäiväiset. Ollaan Päivin kanssa kahden. Muna-auto toi jauhosäkkejä. 

 

17.2. keskiviikko. Pakkasta muutama aste ja lumikuuroja koko päivän. Tilasin Lokalahdella kananpoikia. 

 

18.2. torstai. Vähän pakkasta. Edelleen lumipyryä, lunta tullut yöllä ja aamulla oikein paljon, kaikki jäljet taas peitossa. Anja vaan vähän sairas. Soile soitti ja hänelle on ostettu kello ym!  Ulla tuli illalla kotiin oli ollut hauska reisu. 

 

19.2. perjantai. Heikko pakkasta, päivällä ilma tai sakea, ei paljo lunta tule, mutta kuitenkin sen verran että on harmaata. Ulla taas kaupassa. Tänään alkoivat talviolympialaiset Squaw Valleyssa VIII:net. Englannissa syntyi prinssi

 

20.2. lauantai. Pilvistä ja tuulta. Illalla tiet tukossa, mihin tuuli on sopinut. Saunassa. 

 

21.2. sunnuntai. Mittarin nollassa kova tuuli ja jo aamulla alkoi sakea räntä ja lumisade. Tie tuolla Niemen lähellä niin tukossa ettei Ulla mennä meinannut saada kelkka ja kannua mihinkään, joka paikassa paljon uutta lunta. Tänään on Raasin viesti hiihto. Illalla vesisadetta. Marjo tuotin tänne, kun Soile käy taas kansalaiskoulua. Illalla vähän parempi ilma, kun koko päivän on ollut ihan sakea, märkää lunta tullut kamalasti. Seija toi Päivin myös. On ollut kaksi päivää kotona. 

 

22.2. maanantai. Ilma taas kylmempää pak. 8 paikkeilla. Pilvistä ja vähän tuulta on tavallinen talvipäivä. Suomalaiset menestyvät huonosti siellä Squaw Valleyssä.

 

23.2. tiistai. Pak. 9 ast. Päivällä aurinkoistakin. Tuuli kylmää. Kaunista. 

 

24.2. keskiviikko. Pak. 20 ast. Kirkas kaunis aurinkoinen koko päivän. 

 

25.2. torstai. Matin päivä. Pak. 13 ast. Aamulla vähän huurretta, päivällä taas oikein kauniista aurinko paistetta. Keijo Ketola meni tästä aamulla hevosella, teki jäljet, kun ei ole ollut yhtään piisiä tiellä. Maitokannu kuljetetaan pellolta. Ritva tuli illalla. 

 

26.2. perjantai. Kauniista aurinkoista. Soilella lupa kansalaiskoulusta ja on kuumeessa. 

 

27.2. lauantai. Edelleen kauniista aurinkoista. Soile lähti kouluun vaikka olikin kuumetta aamulla 38. Anja taas Päivin kanssa Kuninkojalle. Pak. alle 10:nen. Ritva lähti aikaisin. 

 

28.2. sunnuntai. Taas sakea lumipyry, koko päivän. Illalla kirkastui ja pakkanen kiristyi.

 

29.2. maanantai. Pak. 13 ast. Hilkka Leino kävi meillä hevosta hakemassa. Pappa Niemi ensin rehuja ajamassa. Siementäjä kävi. Hertta. Anja tuli kotiin Päivin kanssa. Illalla 17 ast. pak. 

 

Maaliskuu 1960

 

1.3. tiistai. Laskiaistiistai. Pak. 23-26 ast. Päivällä aurinkoista ja heikkoa tuulta pakkasasteita alle 10:nen. Illalla pilvistyi. 

 

2.3. keskiviikko. Tuulta että tiet taas sileät, päivällä lumikuuroja. Muna auto vähän myöhässä, pak. 13 ast. 

 

3.3. torstai. Pilvistä. 

 

4.3. perjantai. Pakkasta aamulla 18, päivällä lämpimämpää. Marjo pieni nukkui aamupäivän huonosti, on kuumen tuntuinen ja hengitys raskasta. Veijo soitti illalla että tulevat huomenna tänne. 

 

5.3. lauantai. Pak. 17 ast. Aurinkoista ja oikein kaunista. Ensimmäinen kaunis päivä. Ehtopuolella tuli turkulaisia, Veijo perheineen ja Ritva perheineen tai Voitto vaan kun perhe on ollut täällä jo ennen. Ulla oli viemässä Päivin Torpalle. Tuli Voiton autossa takaisin. Marjo kovin kirilö (kiukutteleva) ja sairas. Kiirettä ja hälinää koko päivän. Vuoren pappa saanut taas jonkin halvauskohtauksen, eikä jaloissa ole juuri mitä tietoa. 

 

6.3. sunnuntai. Pak. 18 ast. Kaunis aurinkoinen koko päivän. Marjo melkein enemmän kipeä, nukkuu kovin huonosti. Käytiin päivällä Suoniityssä juhlimassa 80 vuotiasta mammaa Voiton autolla. Jari vietiin samalla reissulla taas Kallusiin. Kotiin tultua Marjo edelleen levoton. Soitettiin lääkärille, se tuli tänne (tai hän) vielä illalla. Kävi myös Vuorella. Voitto oli vielä hakemassa lääkkeitä apteekista. Kello oli puoli yhdeksän kun tuli takaisin, teki äkkiä reisun. Kohta tuli pieni Marjo rauhallisemmaksi, kun oli saanut ensimmäisen kerran, myös korviin lääkettä. Veijo ja Seija menivät taas myös illalla, Varjosen autossa pääsivät. 

Matilda "Tilda" Valtonen 80 vuotta

 

 

7.3. maanantai. Pakkasta 13. Pilvistä. Aikainen herätys, Voitto lähti aikaisin. Ritvan piti mennä 9 autossa, mutta ei auto tullut ollenkaan ja hän jäi kotiin.  Seija toi taas ehtopuolella Päivin ja myöhästyi puoli kuuden autosta. Lokalahdelta tuotiin kananpoikia illalla. Seija meni niiden autossa Nummelle. Kun olivat juuri menneet löysi Päivin penkin takaa 15 tuhatta mk, oli pudonnut miehen taskusta ja lompakosta, kun rahoja käsittelevät. Soitin sinne illalla että on löydetty, olivat huomanneet että on poissa. Voitto tuli taas illalla kun ei Ritva ollut kotona. 

 

8.3. tiistai. Pak. 14 ast. aikainen herätys. Voiton auto ei ruvennut käymään ja Ritva meni työläis autossa. Maito auto veti liikkeelle ja sitten lähti. Marjo nukkunut koko yön ihan hiljaa, klo oli 9 kun heräsi yöunestaan. Aurinkoista ja etelätuulta. Heikki Latvalla haki pehkuja pehkutehtaalta, täytyi jättää Niemen mäelle, kun ei pääse tänne traktorilla. Ulla toi kaikki kelkalla kotiin. 

 

9.3. keskiviikko. Ensin sumuista mutta päivällä tuli aurinkoinen. Lilja ja Anita olivat meillä. Ulla mane? autolla. Päivällä lämmintä. 

 

10.3. torstai. Pak. 8 paikkeilla. Koko päivän sumua ja koleata. 

 

11.3. perjantai. Samanlaista ilmaa pesin pyykkiä. Illalla oli kipeä. 

 

12.3. lauantai. Edelleen samanlaista pilvistä ja vähän pakkasta. Anjalla ollut 4 pv. lupa, ope sairas. 

 

13.3. sunnuntai. Voitto tuli jo aikaisin Vuorelle töihin. Olin aika flunssainen. Pilvistä ja lämmintä, vähän pakkasta. Ritva tuli illalla myös, Marjoa katsomaan, menivät myöhään takaisin. 

 

14.3. maanantai. Uusi opettaja koulussa, mies. 

 

15.3. tiistai. Marjon 1 v. syntymäpäivä. Vuoren mamma kahvilla. Edelleen pilvistä ja pakkasta alle 10:nen. 

 

16.3. keskiviikko. Vielä olen ollut huonovointinen, mutta tänään ehtopuolella parempi Vilustaja tapletti auttoi. Niemi mamma yhteisvastuu keräyksellä. Pestiin villa lumppuja. 

 

17.3. torstai. Edelleen samanlaista ilmaa pilvistä ja pakkasta. Kaikki päivät samanlaisia, lasten hoitoa, pyykinpesua. 

 

18.3. perjantai. Marjo taas nuhanen, mutta ilonen kuitenkin. Vähän aurinkoista. Ulla 17 vuotias. 

 

19.3. lauantai. Marjo ei nukkunut juuri ollenkaan yöllä, valo paloi koko yön. On vähän kuumeessa. Oikein kaunis ilma koko päivän pak. aamulla 14 ast., iltapäivällä lämmintä. Voitto vei tytöt kotiin illalla. Marjon synt.pv. juhlitaan kotona. 

 

20.3. sunnuntai. Pak. 13 ast. Oikein ihana päivä. Tytöt Valpperissa hiihtok., olen yksin kotona. Hiettaska kävi illalla puseroaan koittamassa. Ulla lähti Vaalaan ilta autossa. Soile Tuomisella TV katsomassa. 

 

21.3. maanantai. Edelleen kaunista vähän aamukajoa. Sarkala toi pahnakuorman.

 

22.3. tiistai. Kaunista, aika tuuli tänään. Leinon mamma oli meillä. Pesin villa lumppuja. Marjo tuotiin taas illalla. Ulla ollut siellä nyt kaksi päivää. Voitto ja Ritva lähtivät kotiin kello 9.

 

23.3. keskiviikko. Kaunista ja lämmintä pak. aamulla 3 as. pihalta lumi sulanut aikalailla, mutta tiellä ja pelloilta ei yhtään. Maantie jo keskipaikalta paljon. Marjo vaan kipeä, nukkui kovin huonosti koko yön, tai ei nukkunut ollenkaan. Tytöt veivät perunasäkit illalla Aallolle, lähetetään huomenna kouluun. Bertta H. pikimälttäs sisällä. Viljami maksoi Vahteran laskun 7550 mk (215 e) laudoista. Ulla muna autolla. 

 

24.3. torstai. Pakkasta aamulla 7 ast., mutta päivällä lämpimämpää kuin ennen. Amaryllis kukkii valkoinen ja punaisia juovia. Pesin taas villa lumppuja, nyt sain kaikki. Niitä on hirveän paljon. Olin ehtopuolella Tuomisella pässiä keritsemässä. Kaunista aurinkoista. Maantie ihan paljas lumesta. 

 

25.3. perjantai. Pak. 7 ast. Sumua ja huurteista aamulla. Päivällä aurinkoista. Olen taas Marjon kanssa kahden kotona. Päivi ei ole ollut tällä viikolla täällä. 

 

26.3. lauantai. Aamulla pakkasta ja sakea sumu. Päivällä aurinkoista, ei kovin lämmintä. Anja siivosi kamarin. Leipominen ym. Soile koulusta lupa. 

 

27.3. sunnuntai. Kirkas kaunis aurinkoinen, koko päivän, aamulla pak., päivällä lämpöasteita. Varjoset tulivat jo aikaisin Vuorelle. Seija toi illalla Päivin. Tytöt televisiossa. 

 

28.3. maanantai. Edelleen samanlaista. Aamuisin pak. 7-8 ast. päivällä kaunista aurinkoista. Veikko Leino toi hevosen tänään kotiin, on ollut nyt viikolla 4 viikkoa yhtä päätä. 

 

29.3. tiistai. Tänään oli ensin aamulla vähän pilvistä, mutta päivällä taas aurinkoista, on ollut yhtä päätä jo monta viikkoa. Lumi sulaa hyvin hiukan päivällä, kun yöllä on aina pakkasta. Pihalta männyn alustat ovat paljaat, ei niissä ole kovin paljo ollutkaan. 

 

30.3. keskiviikko. Kirkas kylmä, tuuli idästä. Ritva tuli työläis autossa aamulla. Veikko Leino tuli aamupäivällä rehuja ajamaan. Makasiini tuli tyhjäksi, mistä saa niin paljon lisää kun tarvitaan? Päivällä pilvistä aika kylmä. Illalla tuli Voitto ja Veijo oli myös mukana, Ritvaa hakemaan. Eivät he kauvan olleet kun taas lähtivät. 

 

31.3. torstai. Edelleen samanlaista kaunista ja kylmää, pakkasta 10:nen paikkeilla. Lumi ei ole sulanut moneen aikaan yhtään. Raija Aalto kävi meillä ja Alhoska myös tyttöjensä kanssa. Marjoa katsomassa. Soile viimeistä päivää kansalaiskoulussa. 

 

Huhtikuu 1960 

 

1.4. perjantai. Sarkalan mamma kävi meille aamulla, pesin vähän pyykkiä. Etta poikisi aamupäivällä. Olin yöllä katsomassa lehmää ja katsoin komeita revontulia. Pakkasta 10-11 ast.

 

2.4. lauantai. Samanlaista ilmaa. Marjo tänään viimeistä päivää meillä. Yrittää kovin kävellä ei tahdo oikein vielä sujua. Voitto tuli iltap. hakemaan Marjon kotiin. Illalla sauna. 

 

3.4. sunnuntai. Kirkkaat aurinkoiset päivät jatkuvat ja kovat yöpakkaset. Maire Varjonen tuli taas hamekankaansa kanssa eilen ja tänään täytyy sitä tehdä. Tytöt lähtivät elokuviin. Soile menee sieltä taas Vaalaan Marjon piikaksi. Päivi ollut nyt pyhänkin täällä. 

 

4.4. maanantai. Anjalla koulusta lupa. Lanka mallit tulivat Hämeenlinnasta. Soitin Mynämäen kehruutehtaalle. Päivälläkin aika kylmä, yöllä pak. 12-15 ast. 

 

5.4. tiistai. Edelleen samanlaista, tein vähän nukous (nukkaus eli nukitus, viimeistely käsittely ryijyissä ja matto tyypeissä) työtä. Päivin silmät räämeiset ja vetiset, vähän lämmenpää päivällä. Olin ehtokylässä Heinosella. 

 

6.4. keskiviikko. Ei niin paljon pakkasta kun muina päivinä nyt 10. Päivällä tuuli etelästä, aurinkoista, vähän lämpimämpää. Olin muna autolla ja Aallolla. Sain Raijalta krysanteemin (marraskuu). Tytöt: Ulla ja Anja lähtivät illalla K.pohjalle elokuviin. 

 

7.4. torstai. Nyt taitaa tulla kevät jo eilen vähän lämpimämpi, että lumi suli ison ojan tältä puolen sarkojen päistä, niin että sänki näkyi. Yöllä ei paljon pakkasta, aamulla jo mittari 0:ssa. Päivällä kova tuuli etelästä ja verraten lämmintä. Ulla viemässä villa- ja lumppusäkkiä postiin. Lumi sulanut tänään aika lailla. Sänket alkanut näkyä aukealla tänään

 

8.4. perjantai. Edelleen samanlaista, verraten kova tuuli ja aurinkoista, lumi sulaa aikalailla. 

 

9.4. lauantai. 3 ast. pak. Päivällä lämpimämpää kuin ennen. Voitto tuli Ifallaan tänne että hurisi, teki jäljet, lunta on vielä oikein paljon. Alhainen tuli traktorilla ja peräkärryllä myös iltap. tänne, että rupee pääsemään taas tietä pitkin. Anja meni Päivin kanssa Kuninkojalle, Soile Ritvan tykönä. Ritvalla sairaslomaa, ankina. Anja meni Päivin kanssa Kuninkojalle. 

 

10.4. sunnuntai. Kaunista aurinkoista. Soile tuli aamulla Varjosen autossa. Tulivat Nummen kautta, toivat postin, Vuoren pyhä. Kova tuuli koko päivän. Timo oli meillä. Illalla räntäsadetta. Anja ja Päivi tulivat. 

 

11.4. maanantai. Ensimmäinen sula yö. Räntä- ja vesisadetta päivällä. Ei ole satanut kun joskus viime kevänä, ei syksylläkään paljon. Meille oli illalla kerholaisten askartelu ilta, tehtiin koreja lastusta. Oli 8 vierasta tyttöä ja kerhoneuvoja. Päivällä siivottiin ym. Perkasin novetin vesirännin kun oli taas tukossa. Illalla kaunis ilma ja täysikuu pilvistä, kun kerhotytöt lähtivät. 

 

12.4. tiistai. Edelleen sulaa ja ajoittain sadetta, pilvistä ja sumuista kun syksyllä. Niemen mamma ja Maritta olivat meillä. Tein Mari V. hametta. Illalla sadetta. Lumi sulanut paljon, ylivesi monin paikoin, meidän silloin tykönäkin mene yli tien. Alhaisten rajalla myös paljon vettä. 

 

13.4. keskiviikko. Pääsiäis siivousta. Edelleen sulaa ja sumuista. 

 

14.4. torstai. Sadetta pilvistä koleata. Päivällä tuli auringonpaiste ja oikein kaunis ilma. Aamulla tie oli niin liukas jäinen, kuin joskus talven suoja ilmoilla. Pelloilta lumi melkein kaikki sulanut. Nyt on ylivesi meillä. Sillalla oikein paljon vettä ja menee yli tien. Ei ole koskaan ollut sillalla astikaan. Seija oli aikaisin työläisautossa hakemassa Päivin. Tehtiin mämmiä ja leivottiin. 

 

15.4. Pitkäperjantai. Vesi laskenut. Pilvistä ja tuulta koko päivän. Veijo ja perhe tulivat illalla. Meidän posti pyhä. Alhaisten autolla hakemassa. 

 

16.4. lauantai. Lumi sulanut melkein kaikki, tiellä vielä on, mutta keskeltä jo sulanut. Kaunis aurinkoinen koko päivän. 

 

17.4. Pääsiäissunnuntai. Aamulla ensin suma, päivällä tuli aurinkoinen ja lämmin. Oikein kaunis ilma. Ritva ja Voitto tulivat päivällä. Illalla Veijo ja perhe pääsivät Voiton autossa taas takaisin. Marjo kävelee jo aikalailla. Tytöt lähtivät televisioon, olin yksin kotona. 

 

18.4. maanantai. Toinen pääsiäispäivä. Yöllä pakkasta, päivällä vielä kauniimpaa ilma kuin ennen, ei yhtään tuule ja aurinko paistaa, oikein ihan ilma. Pappa Leino oli meillä ja sitten tuli Eeva. Santra on kuollut viime keskiviikon vastaisena yönä, Eeva toi siitä tietoa (Santra eli Alexandra Lemberg, Tilda Valtosen sisko). Seija tuli taas illalla Päivin kanssa. 

 

19.4. tiistai. Edelleen samanlaista kaunista, yöllä pakkasta ja päivällä aurinkoista. Pestiin pyykkiä ja kuivasikin kaikki, tuli vielä silitetyksikin. Keijo Leino toi rankakuorman. Kävin illalla Niemellä, mutta ei ollut ketään kotona. Isossa ojassa jää ihan kokonainen niin kuin kaari ojan päällä, vesi juoksi alla alhaalla.

 

20.4. keskiviikko. Edelleen kaunista verraten lämmintä. Keijo Leino toi taas rankoja. 

 

21.4. torstai. Pilvistä ja tuulta, on paljon kylmempi kuin edellisinä päivinä. Tänään kaapparoidaan. Veikko L. ja Pekka J. ovat Osmon kaapparilla ja traktorilla. Ulla on myös. Tänään tuli muna auto taas meille, kun ei ole ollut kuin tammikuussa. 

 

22.4. perjantai. Vähän lämpimämpää. Soile tuli illalla kotiin. 

 

23.4. lauantai. Kauniista aurinkoista yöllä pakkasta. Tein Anne-Main hamen. Niemen mamma vei Päivin. 

 

24.4. sunnuntai. Pilvistä ja sadekuuroja. Tytöt kerhotalolla, kutoma töiden näyttelyssä. Eeva Raita oli meillä. Soile meni taas Varjosen autossa. 

 

25.4. maanantai. Pilvistä ja viileätä. Päivi tuli taas Niemen mamman mukana. Tytöt illalla kerho k:ssa. Vesisadetta. Soile tuli myös illalla. 

 

26.4. tiistai. Pilvistä. Soile meni taas työläis autossa. Iltap. ilma kylmeni ja alkoi kova tuuli. Kirkkoherra kävi Vuorella. 

 

27.4. keskiviikko. Yöllä tullut lunta niin paljon että kaikki paikat ovat valkoisia, metsä oikein luminen. Veikko ja Pekka tulivat klapittamaan vaikka olikin lunta, päivällä jo lumi suli eikä illalla ollut enää yhtään. Klapit tulivat kaikki hakatuksi. Ulla oli apurina. Kivimaan traktori ja klappikone. 

 

28.4. torstai. Kaunista ja vähän lämpimämpää. Ulla kävi hammaslääkärissä. Oli samalla hakemassa postista mattolankat, kyllä kauniita olivat. Illalla oltiin Kalliopohjalla Osuuskauppa Noustenmaan illan vietossa, ihmisiä oli kamalasti. 

 

29.4. perjantai. Kaunista aurinkoista, pesin mattolankoja, ehtopuolella tuli sade. 

 

30.4. lauantai. Pilvistä verraten lämmintä. Vapunaatto. 

 

Toukokuu 1960

 

1.5. sunnuntai. Vapun päivä. Pilvistä aamulla. Päivällä alkoi sade ja oli koleata ja märkää ehtopuolella. Tein Ullan hameen. 

 

2.5. maanantai. Pilvistä verraten lämmintä. Soile ja Ulla lähtivät illalla konserttisaliin sääri kilpailuja ym. katsomaan. Keijo Ketola oli kylvämässä apulantaa heinämaille. 

 

3.5. tiistai. Ei erikoista, olin väsynyt ja laiskotti. Tein Päivin hametta vähän. 

 

4.5. keskiviikko. Viljami Heinonen tuli meille laittamaan kamaria. Ajettiin lattia ylös ja suoristettiin kun oli paljon vinossa. 

 

5.5. torstai. Tänään V. Heinonen teki komeron kamariin, kun oli meinattu jo vissiin 10:nen vuotta. 

 

6.5. perjantai. Vielä kamarin remonttia. Keijo Ketola ja Veikko Leino olivat myös aamupuolella kylvivät apulantoja ja ehtopuolella veivät santakuorman Kuuvaan ja toivat heiniä ja kauroja. 

 

7.5. lauantai. Ei erikoista, leipousta ym. Illalla tulivat Seija ja Aulis pyörällä, kello oli 10:nen kun tulivat tänne, menivät saunaan. Oltiin nuhaisia ja kurkku kipeä. Kuultiin käen kukkuvan. 

 

8.5. sunnuntai. Äitien päivä. Seija toi Atsalean ym. Veijo tuli Voiton mukana, Soile ja Marjo myös, menivät taas illalla. Tein ehtopuolella Anjan hameen, oli yllä koululla äitienpäivä juhlilla. Seija teki illalla Päivin hametta. 

 

9.5. maanantai. Seijalla vapa, tehtiin hänen hamettaan. Lähti taas iltasella pyörällä Kuninkojalle. Lämmintä. 

 

10.5. tiistai. Kaunista lämmintä. Oltiin puutarhatöissä. 

 

11.5. keskiviikko. Edelleen lämpimämpää, puutarhatöissä. Lämpö ast. 20 paikkeilla. 

 

12.5. torstai. Keijo Ketola tuli kylvö peltoa rikkomaan. Ei vielä muualla ole oltu pellolla. Alhainen kyntänyt syriä ja kylvänyt apulantoja. Pappa Niemi oli ehtopuolella kylvämässä vehnät. Keijo K. oli runsaat puoli päivää, tuli kaksi lohkoa kylvökuntoon. Ulla kävi hammaslääkärillä paik. yht. 5. 

 

13.5. perjantai. Niemi tuli aamulla jo kylvämään kauroja, tuli puoli päiväksi kylvetyksi ja sitten tuli sade. Satoi oikein aika lailla. Illalla olivat taas Keijo K. ja Veikko L. hakemassa Kuuvasta kauroja, suuria traktorikuormia, jäi vielä kaksi kuormaa ohria. On hyvä että saa jauhoja ja pahnoja. Illalla kaunista vihreätä. 

 

14.5. lauantai. Lämmintä. Tein Anjan superlon alushamen ja valmistin Päivin hameen. Anja ja Päivi lähtivät päivälle Kuninkojalle. Anja meni taas Päivin piikaksi. Nyt on Päivi tyttö taas mamman luota pois. Soile tuli ehtopuolen autossa, meni kohta jyräämään kylvöpeltoja. 

 

15.5. sunnuntai. Kaunis aurinkoinen aamu. Veijo tuli kotiin pyörällä aamulla. Tryskättiin Kuuvan kaurat. Veikon piti tulla, mutta ei tarvinnutkaan, kun Veijo tuli, tuli kauroja ym. että saa elukoille. Veijo meni taas illalla. Laitti kanoillekin aidan etteivät pääse suoraan puutarhaan. Heinosen lehmä kuollut eilen olisi kuollut, oli tullut kauhean täyteen melkein yhtäkkiä. Mamma Niemi oli meillä illalla. Veikko Aalto oli kylvämässä Ullan sokerijuurikkaan ja kylvivät kotona myös. Kaunis ilma koko päivän kova tuuli. 

 

16.5. maanantai. Pilvistä aamulla, mutta lämmintä. Niemi ja Asko jyräämässä meidän kaura maata. Veikko Aalto kylvi eilen vehnät ja vähän kauroja myös. Soile lähti aamulla taas Vaalaan. Oikein lämmintä kaunista lämpöasteita 22. Iltapäivällä Niemi ohria laittelemassa Vahdolla. Heikki Latvala meni Vuorelle rikkomaan kylvöpeltoja. Tänään ovat koivut alkaneet vihertää. 

 

17.5. tiistai. Kaunis aurinkoinen lämmin. Niemen pappa Järäisissä myllyssä. Sarkala Vuorella kylvämässä. Veikko Leino tuli illalla puoli 7:ltä sontaa ajamaan. Niemi pappa oli jo vienyt muutaman kuorman pellolle. Oli Veikon apulaisena kuormien teossa. Ajoivat puoli 10:neen asti. Veikko oli meillä yötä. Soile tuli illalla. 

 

18.5. keskiviikko. Kaunis lämmin ilma. Veikko rupesi jo aikaisin ajamaan sontaa. Me jokainen Ulla, Soile ja minä oltiin levittämässä. Yht. 50 kuormaa. Niemi tuli myös taas auttamaan. Keijo Ketola tuli aamupäivälle rikkomaan, sitten tuli kotoa kaikki kyllä kuntoon. Veikko lähti puoli päivällä kotiin. Maksoin hänelle vanhoja laskuja 5000 mk (142 e). Soile hammaslääkärillä. Ehtopuolella tuli vähän pilviseksi ja tuulta. Muna auto tuli taas. Laatikko tuli täyteen niin että 2 munaa puuttui, kun on ollut vailla pitkän aikaa. Veikko Aalto kylvi hätälukkarin (pelto, oli Ylhäisten tien varrella Riitalhon paikkeilla, tie jossa pieni mutka, hätälukkarin kulma). Oli meidän kone. Keijo Ketola ole illalla meillä kylvämässä heinän siemeniä. Aatos Varjonen oli illalla Vuorella ja meilläkin siemen perunia maksamassa. 

 

19.5. torstai. Pilvistä aamulla. Läm. 22 ast. päivällä. Käki on kukkunut tänään oikein ahkerasti. Niemi Aarne tuli taas kylvämään viimeiset kaurat tänne kotiin. Asko oli iltapäivällä jyräämässä ja mamma Niemi haki Aunen perunat. Pauli Metsämäki toi kerho marja pensaat, oli autollaan ollut hakemassa kerhotalolta kaikki. Niitä on odotettu ja kauvan, kun on jo myöhäinen. Olen illalla yksin istuttamassa niitä, yht. 100 kpl.

 

20.5. perjantai. Kirkas aurinkoinen vähän viileämpää, ainakin aamulla. Istutin kerhopuskia, oli kylmä tuuli ja sadekuuroja. Illalla kirkas kylmä. Keijo Ketola perunamaata kultivaattorilla ajamassa. Istutettiin Ullan kanssa kaikki marjapensaat on yhteensä 100 kpl. Oikein kylmä illalle. Vehnä on jo oraalla, viikko aika kun on kylvetty. 

 

21.5. lauantai. Ei tainut yöllä olla hallaa, mutta kylmä on ollut. Aamulla kirkas aurinkoinen, mutta tuli pilviseksi. On ollut oikein pakkanen 5 ast. vielä puolen 5:den maissa paikoitellen. Veijo ja Seija tulivat illalla pyörällä.

 

22.5. sunnuntai. Yöllä kylmää. Pienet marjapuskatkin ovat paleltuneet kun olivat vesi karkia. Veijo ajoi perunamaan vaot auki. Seija haki Jarin Kallusista. Menivät illalla linja-autossa. Voitto ja Varjoset kävivät illalla. Sarkalan mamma meillä kylässä. Kylmää. 

 

23.5. maanantai. Edelleen yöllä kylmää hallaankin monin paikoin. Heinä ja orakset tulleet huonoiksi. Ilma vähän lämmennyt. 

 

24.5. tiistai. Päivällä oikein lämmin aurinkoinen. Ulla aamupuolella Turussa, kylvin sipulit ym., ehtopuolella istutettiin kaksi sarkaa perunia. Niemi oli ajamassa ne tukkoon. 

 

25.5. keskiviikko. Aika lämmin. Keijo Ketola tuli aikaisin ajamaan Kuuvan santaa. Veijo tuli päivä autossa myös. Työskentelivät Kuuvassa koko ehtopuolen, tuli kuntoon ei tartte muuta kuin rikkomista. Tulivat myöhään kotiin. Seija ja Jari, Soile, Marjo ja Anja tulivat Voiton autossa. 

 

26.5. Helatorstai. Aamulla pilvistä ja alkoi sade, oikein hedelmällinen. Mutta Kuuvan kylvö jäi kesken. Mansikkaniityn Erkki oli siellä aamulla ajamassa ja Veijo olisi mennyt kylvämään, mutta tuli sade, ettei mennyt niin kuin meinattiin. Heinosen siemenen Veijo oli kylvämässä sinne päivällä kun sade lakkasi. Olin Kivimaassa kylässä, kun Pekka pääsi eres. Veijo ja Seija menivät taas linja-autossa. Tulin ehtolla kotiin ja kohta tuli oikein kova sade, että kastoi hyvin.

 

27.5. perjantai.  Kaunis aurinkoinen lämmin. Anja meni Jarin kanssa päiväautossa. Soile ja Marjo ovat täällä kun Ritva on sairaalassa, leikattu nielurisat. Nyt en saa kylvömiestä mistään sinne Kuuvaan. Muisto poiki tänään. 

 

28.5. lauantai. Oikein lämmin kova tuuli. Soile meni Turkuun ostamaan kenkiä. Kuuvan kylvö on sinänsä. Ei kukaan kerkke, jokaisella ovat omat työnsä. Veijo tuli ehtopuolella, Soile oli siellä ja puhui, meni vielä illalla Kuuvan kylvämään, että tulee alkuunkin. Oikein kaunis koko päivän 26 ast.

 

29.5. sunnuntai. Edelleen samanlaista. Veijo lähti aamulla kylvämään ja jyrämään, viipyi ehtopuoleen asti. Ritva ja Voitto tulivat päivällä. Voitto ja Varjoset Vuoren aitaa laittamaan. Ritva vallan kipeä, oksenutti kovin, vissiin leikkauksen tähden. Veivät Marjon taas kotiin. Veijo meni heidän autossa. Lämmintä 26 ast.

 

30.5. maanantai. Lämmin ilma jatkuu tänään 28 ast. Ihmisten jo lehmät ulkona, meidän ei, kun ei ole aitoja, ettei saadakaan. Istutettiin kukkasia ja laitettiin maan reunoja. Kerho kokous Hakalassa illalla. 

 

31.5. tiistai. Sama lämmin kaunis ilma jatkuu. Pian tulee taas sateen puute. Tytöt kerho maillansa. Iltapäivällä ajoivat koko vuotisen kanojen alustan ulos, tuli kamalasti kanan sontaa. Pikku kanat jo munineet muutaman munan. Veikko L. oli illalla tekemässä laitumen aitaa, olen soittanut monta kertaa. Nyt saa lehmät laitumelle. 

 

Toukokuu ollut erikoisen lämmin ainakin loppupuoli. Sadetta ei ole ollut paljon. 

 

Kesäkuu 1960 

 

1.6. keskiviikko. Ei niin lämmin kuin edellisenä päivinä, mutta kaunista ja lämmintä kuitenkin. Tänään päästettiin lehmät laitumelle. Tytöt siivosivat navetan. Ehtopuolella pestiin mattoja, on tuulenut aikalailla, vähän viileämpää. 

 

2.6. torstai. Edelleen mattopyykkiä. Siivottiin kamarit. Kova tuuli. 

 

3.6. perjantai. Helluntai siivousta. Veijo soitti illalla. On vaihtanut työpaikkaa. Anja tuli kotiin Kuninkojalta. Soilen kanssa siivottiin eteinen. 

 

4.6. lauantai. Edelleen kova tuulta ja oikein lämmintä joka päivä. Leipominen ym. Oli siistiä ja puhdasta joka huoneessa. Timo tuli ehtopuolella. Illalla sauna. 

 

5.6. sunnuntai. Helluntai. Oikein lämmin 28 ast. ja kaunis koko päivän. Kevin Leinon mammalla. Lalli V. oli meillä illalla. 

 

6.6. maanantai. Toinen helluntaipäivä. Samanlaista kaunista ilmaa, tänään on taas tuulenut aikalailla. Kolme tyttöä kananpoikia hakemassa Suoniitystä, 40 kpl. Olen yksin kotona. Sähkö ollut koko päivän pois, ettei ole radiostakaan mitään kuultu. Ehtopuolella olivat Heikki Vihersaari autollaan ym. meillä. Päivi tuotiin taas meille. 

 

7.6. tiistai. Edelleen oikein lämmintä kaunista. Käytiin Päivin kanssa Sarkalassa. Tytöt kerhomaillaan. Maalasin maitokärryt. 

 

8.6. keskiviikko. Aamulla aikaisin sakea sumu kello 4 maissa. Päivällä kaunista. Pesin pyykkiä. Iltapäivällä ilma viileni ja oli kova tuuli. Ulla Sukkisissa sokerijuurikas harvennus kilpailussa. Soile meni taas illalla Vaalaan. 

 

9.6. torstai. Viileätä ja verraten kova tuuli aurinkoista. Tein Anjan hametta. Ulla sai sokerijuurikkaassa harvennetuksi. Radio oli Turussa korjattavana ja tänään taas tuli Aulis vei ja lähetti. Vähän on etelän puolella pilviä saa nähdä jos tulee sade, kyllä kovin ja tarvittais, kaikki ovat kuivia. 

 

10.6. perjantai. Ei sadetta, puoli pilvistä ja lämmintä. Veikko L. oli Illalla lehmien aitaa tekemässä. Ulla toi kaalin taimia. Soile tuli illalla. 

 

11.6. lauantai. Pilvistä ja lämmintä, iltapäivällä alkoi hedelmällinen sade, satoi hiljalleen koko illan. Saunaehto. Tielle alkaa jo tulla vettä. On lauantai illan, ihana rauha, tytöt nukkuvat ja minä olen niin yksin aina. 

 

12.6. sunnuntai. On pilvistä aamulla, vielä kahden tienoillakin satoi. Kyllä nyt taas kaikki kasvavat. Kylvettiin Ullan kanssa vähän salpietaria laitumelle. Päivällä aurinkoistakin. Istutettiin Anjan kanssa illalla taas kaalin taimet kun niitä on paljon. Vielä ovat puolet istuttamatta, 150 kpl. 

 

13.6. maanantai. Aamulla vähän sumua ja oikein kosteata, lämmintä. Lähdettiin Sarkalan mamman kanssa Kuninkojalle, Päivi vietiin myös. Tultiin ehtopuolen autossa takaisin. Keijo K. ja Veijo L. olivat vintin siltaa tekemässä. Vanhan navetan krunttia ajoivat koko päivän, illalla myöhään. Ilma viilentynyt oikein paljon. Pilvistä ja tuulta, melkein koleata. Sirkka Ketola soitti myöhään, yli 11:ta kun Keijo viipyi kauvan. 

 

14.6. tiistai. Pilvistä ja heikkoa sadettakin. Veikko oli yksin tänään. Ehtopuolella tuli Lauri Kivimaa traktorilla ja kauhalla perkaamaan navetan taustaa. Tommi Peltola toi illalla santakuorman. Veikko kylvi salpietaria kauran maille illalla. Tytöt olivat Rauvolan hartaushetkessä. Tupaantuliaiset Honkaniemeen, uuten kotiin. 

 

15.6. keskiviikko. Tänään taas aurinkoista. Kova tuuli koko päivän. Tänään on koulun päätös. Soile sai päästötodistuksen. Ulla siivoaa vanhan navetan paikkaa. 

 

16.6. torstai. Kaunista aurinkoista aamulla. Päivällä ukkos sadetta, iltapäivällä taas kaunista. Veikko oli taas meillä. Tyhjensi ruuman, sonnan kaikki pois. Nyt on puhdas että saa tehdä pohjan. 

 

17.6. perjantai. Kaunista aurinkoista koko päivän. Tein oma hamettani. Oltiin illalla Ullan kanssa marttaillassa Rauvolassa. 

 

18.6. lauantai. Oikein kaunis aamulla. Pesin vähän pyykkiä, sain kaikki kuivaksi ja sileäksi. Taas tuli sadetta. Ehtopuolella kaunista viileätä. Veikko Leino oli taas, teki tallin vajan ovet. Anja tuli illalla kotiin. Sauna. Illalla alkoi oikein kova sade tielle tuli vettä paljon pienessä ajassa. Kyllä nyt on suotuisa kevät. Viime lauantaina satoi ja viikolla monta kertaa. Anja tuli illalla. 

 

19.6. sunnuntai. Kaikki pilvetkin häipyneet, vaikka illalla satoi kovin. Kova tuuli luoteesta koko päivän. Ilma aika viileätä. Voitto tuli autollaan pikimältäs, Soile ja Marjo mukana. Anja meni taas, pääsi Varjosen autossa. E. Mattila oli illalla tuomassa shekin 1688 mk (48 e), minun henkivakuutukseni. Kylmä ilma illalla. 

 

20.6. maanantai. Aamulla taas sadetta, jo aamu yöllä alkanut. Päiväksi taas lakasi. Kävin Männistössä, Ulla kampaajalla ym. Aika viileä ilma ja pieniä sadekuuroja useita. 

 

21.6. tiistai. Kauniista ja lämmintä, pesin mattoja, tuvan uudemmat. Ulla juurikas maalla. Maitokuskit kahvilla. 

 

22.6. keskiviikko. Keijo K. ja Veikko L. valamassa ruuman pohjaa ja vintin siltaa. Kaunista lämmintä.

 

23.6. torstai. Tein Nelma H. hametta. Vuoren hieho kipeä, eläinlääkärin oli. Ulla kaupassa. 

 

24.6. perjantai. Juhannusaatto. Paljon työtä. Veikko oli pikimältäs, laitti lehmille laidunta, teki kanoille tarhoja. Kaunista lämmintä. Ulla lähti Ispoisiin. Tytöt polttivat kokkoa kotona. 

 

25.6. lauantai. Juhannuspäivä. Oikein erikoisen lämmin ja kaunis. Koko yön lämmintä, pilvistä, aamulla kirkasta. Oltiin väsyneitä ja levättiin koko aamupäivä. Pappa Leino kävi meillä kylässä. Olin illalla Sarkalassa. 

 

26.6. sunnuntai. Ilma viilentynyt paljon, pilvistä ja tuulta koko päivän, sade kuurojakin. Veijo soitti Kallusista, mutta tulivat sentään tännekin ehtopuolella, menivät ehto autossa. Soile myös. 

 

27.6. maanantai. Tavallisen lämmintä pilvistä päivällä. Oltiin Anjan kerhomaalla. Soile tuli taas illalla kerhokokoukseen. Veikko Leino toi illalla sillan puut ja pani niskat kohta autosta paikoilleen. Tuli oikein kova sade, satoi että lotisi. Veikolla oli Tommin auto ja perhe mukana. 

 

28.6. tiistai. Kovia sadekuuroja koko päivän. Vettä on taas ojassakin paljon kun jo täytyi muutama kerta viedä lehmille, nyt ei tartte. 

 

29.6. keskiviikko. Taas kaunis koko päivän. Käytin Anjan kanssa Turussa pikimältäs, ostamassa kesä varusteluita kenkiä ym. Pappa laittamassa navetan vintin siltaa. 

 

30.6. torstai. Kesäkuun viimeinen päivä. Sadetta ja tuulta aamusta alkaen, tein oma hamettani Sarkalan Heikin häitä varten. Vuoren hieho vaan huono ja Mikkola oli hakemassa sen. 

 

Taas on kesäkuun loppu, nyt on ollut sadetta ja lämmintä. Kaikki kasvoivat oikein hyvin. Ei ole niin kuin viime kesänä. 

 

Heinäkuu 1960

 

1.7. perjantai. Tänään ollut pouta koko päivän, vähän pilvistä on ollut välillä. Illalla kaadettiin Aallon pellolla heinää. Valmistin hää hametta. Soiteltiin sata kertaa hää asioita. Illalla sauna.

 

2.7. lauantai. Puoli kuudelta olin kanoja ajamassa pois puutarhasta. Aikalailla sumua, mutta kirkas aamu. Taitaa olla kaunis hääpäivä. Lähdettiin Alhoskan kanssa jo aikaisin, mentiin mennessä kampaajalle Nummelle. Hää taloon päästiin vähän yli 2:den. Oli kaunis pilvinen ilma, vähän viileä, illalla pieni sateen krohaus, ei meinannut juuri mitään. Olivat oikein isot häät, ruokaa asettiin ja lopuksi tansattiin suulissa. Tultiin kotiin kello 2 yöllä. Toiset olivat tulleet 4jän aikoina. Oli siellä mukavaa, käytiin Laitilan kirkollakin, hautausmaalla katseltiin ei juuri muuta.

 

3.7. sunnuntai. Kovia sadekuuroja koko päivän. Turussa suurnäyttely, tänään viimeinen päivä. On oikein huono näyttely ilma ollut koko ajan. Meillä oli paljo vieraita. Ritva ja Veijo perheineen. Kivimaan väkit tulivat kylään. Kallusten emäntä tuli Jaria tuomaan. Eikä ollut mitään leivottukaan. Harmitti niin kun ei ollut vieraita varten mitään varattu. 

 

4.7. maanantai. Ullan nimipäivä. Kylmä ja kolea, vähän sadettakin. Soile meni kampaajalle, laitettiin ensimmäinen permanentti. Pappa Leino oli vintin siltaa laittamassa. Likat siivosivat ruuman taustaa ja hajoittivat leikkituvankin. 

 

5.7. tiistai. Kaunis aurinkoinen aamulla ja käkikin kukkui aikalailla. Tänään oli Veijon syntymäpäivä 23 v. Pappa taas töissä. Heinosella ja Vuorella kaadettiin heinää. Meillä piti kaadettavaan myös, mutta kone meni epäkuntoon. Vuoren heinät tulivat seipäillekin. Ritva ja Voitto kävivät illalla. Voitto mullitti perunat, oli oikein hyväsiä. Nyt tuli navetan vintin silta niin valmiiksi että pääse jo hevosella ajamaan vinttiin. Tytöt olivat Leinolle sillä ajan. 

 

6.7. keskiviikko. Aamulla ensin kaunista, mutta pian tuli sadekuuroja ja ukkosta. Laitettiin kangaspuut pystyyn vinttiin mattoa kuteille. Soile lähti tänään kerholaisten leirille Rymättylään. 



7.7. torstai. Aamulla puolipäivään kaunista. Sitten tuli kova ukkosade. Suden Tahvo oli nyt meillä heinää kaatamassa. Ehtopuolella kaunista, mutta taas illalla oikein yhteinen sade. Ei tiedä kuinka saa heinät seipäille. 

 

8.7. perjantai. Ilma taas kaunistunut. Aamupäivällä vähän pilvistä, haravoitiin Marin kanssa heinämaan syriä. Ehtopuolelle ajettiin seipäille. Veikko ja Hilkka olivat myös. Kaunis ilma. Anja tuli illalla. 

 

9.7. lauantai. Kaunista, hyvä heinäpouta, mutta ei taas tule heinän kaatajaa, vaikka on puhuttu. Soitettiin toistekin ja lupasi, mutta meni kone rikki, ettei tullut tänne.  Eikä heinää saatu poikki. 

 

10.7. sunnuntai. Edelleen kaunista, lämmintä. Osmo Leino kävi meillä mopedilla. Alhaisten emäntä ja Aune myös. Illalla tuli taas sade. 

 

11.7. maanantai. Yöllä oikein kova sade. Aamulla taas jo poutaa, mutta pilvistä ja märkää. Rauno Virtanen oli puolen päivä Alhaisissa heinää kaatamassa, sitten tule meille. Kaadettiin kaikki heinä, kaksi lohkoa kerrallaan. Meni tuulettajan remmi poikki ja Rauno kävi Turussa välillä, uutta hakemassa, Ojan autolla ja tullessa meni auto rikki ettei meinannut päästä takaisin. Kello oli 8 illalla kun taas jatkui tämän kaato, kymmeneltä oli valmis. Sitten vielä Vuorelle kaatamaan. Suden Tahvon oli määrä tulla, mutta ei tullutkaan. 

 

12.7. tiistai. Aamulla sakea sumu ja märkää. Mutta päivällä oli pouta, että saatiin kaikki heinät seipäille. Osmo Leino oli myös ja Veikko ja Hilkka. Soile oli haravan ajuri, Veikko löi seipäät, me toiset ajettiin seipäisiin. Tuli valmiiksi ajoissa. Illalla kaunis lämmin ilma. Taas näyttää sumua nousevan. Vuoren heinät tulivat myös seipäille Varjoset tulivat sinne aamulla. 

 

13.7. keskiviikko. Aamusta alkaen aurinkoista, puolipilvistä ja aika tuuli. Ulla ja Soile Alhaisten heinäpellolla. Olin niittämässä pyörtänäitä ja haravoimassa, kun ei ennen seipäille ajoa kerjetty. 

 

14.7. torstai. Pilvinen aamu, mutta tuli aurinkoista ja edelleen kova tuuli. Tänään Tyyne Jokinen täyttää 60 v, lähetin kukkia. Ulla ja Soile vielä Alhaisten heinäpellolla. Päivälle tuli kutsu Jokiselle ja kiitokset kukista puhelimella. Oikein kaunis ja pilvetön ilma. Varjonen ja Mari olivat Nummelta kananpoikia hakemassa aamulla. Olen leiponut pullaa, ei ole leivottu kun juhannukseksi. Olen illalla Jokisella, väki paljon vanhoja tuttuja. Kaikki paljon vanhentunut, mutta ei Vilho Heinonen. 

 

15.7. perjantai. Kaunis aurinkoinen. Käki kukkunut vielä joka päivä. Tänä aamunakin ainakin 50 kertaa. Oikein kauniista heinäpoutaa. Alhaisten korjasivat ensimmäiset heinät ja panivat seipäille viimeiset. Korjattiin Soilen kanssa vähän puita, Anja ja Päivi tulivat ehtopuolella. 

 

16.7. lauantai. Käki kukkuu edelleen joka päivä. Lämmintä puolipilvistä, haravoitiin rääppeitä, Soile hevosella ja minä pikku haravalla. Veijo tuli perheineen kotiin, kaunista, lämmintä. 

 

17.7. sunnuntai. Oikein kaunista ja lämmintä. Tytöt lähtivät rannalle. Soile ja Anja Littoisiin, Ulla muualle. Seija ja Veijo korjasivat muutaman kuorman heiniä. Veijo meni taas illalla. Seija ja Aulis tulivat aamuyöllä häistä tänne, Veikko Markun. Päivällä oli Niemen Aarnen 60 v juhlat ja he olivat siellä. Illalla Aulis myös meni. Seijat jäivät tänne yöksi. 

 

18.7. maanantai. Lämmintä, pilvistä. Seija N. ja Ulla korjasivat aamupuolella klapeja. Seija V. teki lakanoitaan, molemmat menivät päivä autossa. Vähän ennen auton tuloa alkoi sade ja ehtopuolella satoi kamalasti, viljapellotkin menivät lakoon. Illalla tulivat Ritva ym. Olin Niemellä juhlilla, tänään vasta onkin 60 v päivä, vaikka jo eilen juhlittiin. Yölläkin sadetta ja suuret vesilammikot tiellä. 

 

19.7. tiistai. Taas kaunista. Voitto lähti aikaisin. Ritva kutonut mattoaan. Aatos Laine kaatamassa Kuuvan heinän. Tytöt lähtivät sinne päivällä, Veikko ja Hilkka myös. Kun sinne pääsivät tuli sade. 

 

20.7. keskiviikko. Ritva pessyt pyykkejään ja toistenkin. Siivosi kaikki keittolan ja eteisen. Ehtopuolella kaikki tytöt puutarhatöissä, Ritva komensi, kun kaikki ovat ihan kamalia, olivat illalla myöhäänkin. 

 

21.7. torstai. Kaunista lämmintä, aamupuolella vielä puutarhatöissä, ehtopuolella Ulla ja Soile lähtivät taas Kuuvaan, ei Veikko ja Hilkka mennytkään vaikka oli puhe, eikä tullut valmiiksi. Tänään on Jarin 2 v syntymäpäivä ja Ritvan ja Voiton 3 v hääpäivä. 

 

22.7. perjantai. Kaunista edelleen, ensin vähän pilvistä. Olin Elorannalla Jarin tykönä. Kun oli jo eilen käsketty mennä. Ritva korjasi monta kuormaa puita aamupäivällä ja sitten he olivat korjanneet heiniä Soilen kanssa. Tulin illalla 6:den autossa kotiin. 

 

23.7. lauantai. Tytöt siivosivat kaikki huoneet Ritvan toimesta. Leipominen ym. Päivällä alkoi taas kova sade, melkein yhtä paljo kuin maanantainakin. Voitto tuli päivällä, meinasi mennä perheineen taas takaisin, mutta ei sitten mennytkään. Illalla sumuista ja märkää. 

 

24.7. sunnuntai. Taas kaunista ilmaa. Ritva lähti Marjon kanssa Vuorelle jo aamulla, aamupäivällä he jo lähtivät Turkuun. Olin Päivin kanssa Niemellä. 

 

25.7. maanantai. Veikko tuli 11:ta heiniä korjaamaan. Tytöt olivat myös ja kaikki heinät tulivat korjatuksi, kello oli ollut puoli 10:nen kun loppuivat. Minä olen illalla Sarkalan mamman kanssa hautausmaalla ja Hilda Jaakkolan luona. Oli Jaakon päivä eikä satanut. 

 

26.7. tiistai. Yöllä satanut aika krohauksen, vettä tiellä. Kuurattiin Ullan kanssa navetta, tuli niin kuin uusi, kaikki seinät ja karsinat kuurattiin. Oli kaunis lämmin ilma. 

 

27.7. keskiviikko. Edelleen oikein hellettä. Puhdistin munia aamupuolella. Ehtopuolella oltiin Soilen kanssa Vuoren heiniä korjaamassa. Tytöt aamupuolella ja Ulla vielä ehtopuolellakin kerhomaalla. 

 

28.7. torstai. Kaunista lämmintä. Keijo Ketola oli Kuuvasta hakemassa heinäkuorman traktorilla. Soilen kanssa otettiin hillosipulia ylös. Ulla kävi Nummella tilattuja lankoja hakemassa postista. 

 

29.7. perjantai. Edelleen kaunista lämmintä. Keijo K. ja tytöt lähtivät kello 6 Kuuvasta hakemaan toisen heinäkuorman, tulivat jo vähän yli 8 takaisin. Ulla lähti kauppaan ja Soile Kuninkojalle, Anja eilen käski. Tänään on Seijan syntymäpäivä, 25 v. Tapahtui ihme suuri, Lujala soitti ja kutsui minut suurperheiden äitien leirille Paimion Tähtiniemeen, 10:nen päivää ja ihan ilmaiseksi. Alkaa jo ensi tiistaina. Iltapäivällä ukkosti kaukana ja kovaa sadetta. Illalla niin kova sadekuuro ettei ole ollutkaan, oltiin Ullan kanssa juuri lypsyllä, vesi virtana, vuotini jottei. 

 

30.7. lauantai. Taas aurinkoista, mutta vähän viileämpää. Oltiin Ullan kanssa kahden illalla kotona ja saunassa. Kello 10:nen yli olin niittämässä lehmille kauraa. 

 

31.7. sunnuntai. Kaunista lämmintä koko päivän. Pesin vähän pyykkiä ja yhtä ja toista lomareissua varten. Sarkalan mamma oli meillä. Tytöt tulivat taas iltapäivä autossa. 




Elokuu 1960

 

1.8. maanantai. Kaunista lämmintä. Veikko oli taas tekemässä lehmien laidun aitaa. Valmistelua huomista lomalle lähtöä varten. Ulla toi uuden kynänkin, että saan mukaani. Iltap. taas sadekuuro. 

 

2.8. tiistai. Aamu oli ensin sumuinen, mutta tuli lämmin aurinkoinen päivä. Läksin yhdeksän autossa Turkuun ja sieltä Paimion Hevonpään lomakotiin. Päästiin ennen yhtä tänne. Täällä on rauhallinen vähän yksinäinen lomakoti. Vanka maaseutu huvila, kaksikerroksinen. Meillä on vähän isompi huone, meitä on tässä 5, muissa on tavallisesti 3 ja 2:kin. Täällä on päiväjärjestys niin kuin yleensä laitoksissa. Papusoppaa saatiin päivälliseksi ja luumukiisseliä jälkiruoaksi. Kyllä täällä kivoja ovat kaikki muijat. Vanhempia on jo nuorempia yht. 20. Minä olen tämän huoneen vanhin. 

 

3.8. keskiviikko. Ensimmäinen lomapäivä. Koko päivän pilvistä ja viileältä. Ensimmäinen yö meni tavallisen hyvin, selkäni vaan tuli kovin kipeäksi, kun oli niin pehmeä sänkyt. Kello 8 oli aamutee aamupuolella yhtä ja toista. Kello 11 oli aamiainen, sitä ennen oli jokaisen esitys kuka kukin on ja perhesuhteet. Ruuan jälkeen oli hiljainen tunti, sitten tuli esittelijöitä Turun saippuasta ja margariini tehtaasta. Margariinia puolesta tarjottiin päivä kahvit ja leivät. Näytettiin monenlaisia voileipien tekoja. Turun saippuasta pyykkipulveria ym. esitettiin. Lopuksi oli arvonta. Sitten oltiin kaukana paserulle (kävely), suuri silta ja leveä tie. Aamiainen oli perunia ja kaurapuuro ja päivällinen perunamuusia ja riisiomenapuuro. Oikein hyvä ruoka. Illalla kello 7 iltatee. Sen jälkeen oli seurustelua. Kello 10 hiljaisuus. 

 

4.8. torstai. Toinen lomapäivä on taas valkeutunut, on aika viileä, puolipilvistä koko päivän. Oli taas paljon monenlaista ohjelmaa, ettei neulomisesta tule juuri mitään. Nivari oli koko päivän meidän johtaja mamma, joku herra toi terveiset sosiaaliministeriöstä. Paimion sairaanhoitaja ja kävi esitelmöimässä, Hevonpään kansakoulun opettaja toi terveiset Ruotsista ja sitten vielä joku loma liiton puolesta harmaatukkainen iso nainen, hän oli käynyt kaikki Suomen paikat. Päivällä tehtiin rottinkitöitä neiti Nivari johdolla, oltiin myös pelaamassa lentopalloa. Täällä oli yksi rouva ja hänen kaksi poikansa sivurakennuksessa, eivät he kuulu meidän sakkiin, isompi poika opetti meitä pelaamaan he ovat kesälomalla. Illalla neiti Nivari näytti elokuvia, olivat oikein mielenkiintoisia. 

 

5.8. perjantai. Taas pilvistä ja viileätä. Päivällä oikein lämmintäkin. Oltiin Raija Mäkisen kanssa kävelyllä Viksbergin kartanon ympäri. Toiset nukkuivat. Sitten oli taas päivä kahvin aika. Hevonpään opettaja Karjalainen oli esitelmöimässä siivouksesta ym. Tehtiin rottinkitöitä, pelattiin lentopalloa, heitettiin renkaita ym. Illalla naurettiin ja pirettiin lystiä myöhään. 

 

6.8. lauantai. Kaunis aurinkoinen aamu. Siivottiin sängyt ym. Minä sain valtuudet saunan lämmitykseen. Oltiin ensimmäisenä saunassa. Kovin mukava sauna, on löyly puoli, pesu puoli ja vielä kamari ja eteinen ja veranta. Tänään on kerätty nimiä ja osoitteita. Taimi Kannasoja lähti, pikku Sirpan kanssa jo pois, hänellä oli vaan 1 viikko. 

 

7.8. sunnuntai. Kaunis aurinkoinen päivä. Kahviaamiainen kello 9. Kirjoitin kirjettä Soilelle. Ritva + Marjo ja Voitto tulivat tänne katsomaan. Olivat ajaneet Paimion kirkolle, eikä tämä ole siellä päinkään. Sitten oltiin Hevonpään koululla, siellä oli oikein mukavaa. Illalla oltiin kirkossa, on ihan tässä vieressä, Jaakobin kappeli. Nivari lausui siellä kolme runoa. Illalla Nivari soitti täällä vielä äänilevyjä. 

 

8.8. maanantai. Aamulla sadetta, mutta se oli vain pieni sadekuuro. Taas oli montan lie kiirettä, tehtiin rottinki töitä, oli Upo pesukoneen, linkon ja mankelin esittelyä ja siellä myös tarjottiin kahvit. Sitten taas illalla oikeita elokuvia. Vielä myöhään tehtiin rottinkitöitä ja toiset olivat palloa pelaamassa. Valokuvia otettiin päivällä, Nivari. Soitin kotiin. 

 

9.8. tiistai. Taas vähän sadetta aamulla. Tänään oli ompelukoneen esittelijä. Hyvin mielenkiintoista. Tehtiin vähän rottinkitöitäkin. Nivari lähti Turkuun. Oli vähän hiljaista. Illalla käytiin Eiran kanssa nyt Liisa itku kuusta katsomassa. Alkoi sade. 

 

10.8. keskiviikko. Koko yön satanut oikein kovin. Tänään on viimeinen lomapäivä täällä Tähtiniemessä. Kun emännän syntymäpäivä 25 v. Laulettiin serenadi yksi ruusu. Mauno Jussila tuli meille esitelmöimään Amerikan matkastaan (Mauno oli Jaakko Koiviston serkku, viisikertainen ministeri, Jaakko on minun isoisä). Iltapäivällä oli vielä kävelylenkkiä. Käytiin toisella puolella tietä, katsomassa kauniita maisemia. Illalla oli pieni illanvietto Tähtiniemessä. Päähenkilöille annettiin kukkia ja makeisrasioita. Kello oli jo 11:ta kun tultiin ylös. Kaunis ilma päivällä. Illalla kirkas tähtitaivas. Toiminnan joku Hartikainen neiti kävi meitä hauskuuttamassa. 

 

11.8. torstai. Viimeinen päivä Tähtiniemessä. Jokainen heräsi jo aikaisin, oli kai jotain jännitystä. Muutamat lähtivät jo heti aamulla ja aamupäivällä. Meitä oli 5 jotka tulimme Turkuun kaikki yhdessä. Klo 12.10 lähdimme Hevonpäästä. Salosta päin tulevassa linja-autossa. Matkasimme taas kohti kotia. Kello oli vaille yhden kun päästiin Turkuun, minä menin Vaalaan. Tulin 6:den autossa kotiin. 

 

12.8. perjantai. Jälleen kotona, ei oikein tahdo osata tehdä mitään, kun on niin kauan ollut pois. Sadekuuroja aamupäivällä. Iltapäivällä kaunista. Illalla taas pilvistyvää.

 

13.8.  lauantai. Yöllä satanut paljon, lypsyn aikana ilman, mutta sitten taas sadetta. Iltapäivällä kauniimpaa illalla sauna. Yöllä ukkosta ja sadetta.

 

14.8. sunnuntai.  Lämmintä kaunista koko päivän, olin vähän huonovointinen, makasin melkein vallan. Illalla sadetta. Anja lähti Vaalaan myöhäisessä linja-autossa. 

 

15.8. maanantai. Sadekuuroja. Illalla tuli oikein paljon vettä. Tein neulous työtä. Illalla tuli pääni lypsy reissulla kipeäksi! Anja tuli taas kotiin. Oli kauan, iso suoni katkennut. 

 

16.8. tiistai. Tänään on taas ollut pouta, aamulla ensin sadetta. Kova tuuli koko päivän. Veikko Leino ollut kauran päisteitä niittämässä, flikat seipäihin ajam. ja harav., jalkani aika kipeä. 

 

17.8. keskiviikko. Hyvä pouta. Ulla kävi ensin aamulla pappilassa ja kunnantoimistossa. Päivällä Aallolla ohrapellolla. Aallolla oli myös puimuri ehtopuolella. 

 

18.8. torstai. Tänään on meidän kaurapäivä. Veikko tuli jo aikaisin, Sarkalasta toinen hevonen. Niemen pappa oli seipäitä pystyttämässä. Hilkka, Ulla ja Raijakin vähän seipäihin ajamassa. Minä olin myös ehtopuolella. Saatiin paljon valmista. Ei tullut sade vaikka päivällä uhkaili ja ukkostikin. Kaunista lämmintä. 

 

19.8. perjantai. Nyt on ilman muuttunut vähän syksyisemmäksi kun niin kauniita lämpimiä ilmoja on ollut koko kesän. Aamulla sumua ja oikein märkää, päivällä pilvistä, heikkoa tuulta. Pappa Niemi tuli niittämään, lakkoisia paikkoja. Otin Soilen sipulia. Sitten oltiin Anjan kanssa kaurapellolla kun jäi eilen kesken seipäihin ajo. Niemen pappa tuli niittämään lakkoista paikkaa että tuli sarka valmiiksi, joka jäi kesken eilen kun ei saanut koneella ajetuksi. Päivällä tuli sade ja jäi vielä seipäihin ajokin kesken. Mullikka meni Aallon lehmien joukkoon, oltiin Anjan kanssa sitä hakemassa pois. Illalla taas sadetta. 

 

20.8. lauantai. Koko yön satanut kamalasti ja jatkunut päivän yhtä päätä. Vettä on melkein niin kuin yliveden aikana. Illalla tihkusadetta ja sumuista. Veijo ja perhe tulevat kotiin. Olin myöhään saunassa. 

 

21.8. sunnuntai. Nyt on taas kaunista. Voitto ja perhe tulivat aamulla. Varjoset myös. Veijo löi ripoja navetan seinään, Voitto oli myös vähän aikaa. Minä olin apurina. Ei ollut suuri työ koko ripotus, eikä ole ennen tullut tehdyksi. Veijo teki eilen ja tänään aamuna talliin kanoille uuden pesän. Laitti ehtolla vielä lehmien aitaa. Voitto ja Varjoset olivat Vuoren kauraa.

 

22.8. maanantai. Sumuista ja märkää. Aamupuolella selkein, aurinko oli oikein polttava pilven raosta. Hyvin ukkosen näköistä. Kello 2:den maissa tulikin kova ukkossade, oikein kaatamalla. Ukkonen poltti meiltä kaksi sulaketta mittarista. Ei ole kuin 1:si ennen palannut, vaikka on oltu 12 v.

 

23.8. tiistai. Pilvistä poutaa koko päivän. Ulla taas Aallolla kaura pellolla pitkän ehtopuolen, Soile tuli illalla kotiin. Hevonen päässyt taas yöllä auki tallissa ja tehnyt paljon pahojaan. Hajoittaen kanojen orret ynnä suurta ikkunalaseja paljon. Olin vähän rääppeitä haravoimassa. 

 

24.8. keskiviikko. Taas sadetta yöllä ja päivällä. Tänään tuli insuliitit ja tapetit kamaria varten. Viljami ole illalla meillä. 

 

25.8. torstai. Kaunis aamu, taivas pilvetön, vähän sumua ja rannoilla pilveä, mutta koko päivän kaunista. Pesin pyykkiä ja kaikki tuli kuivaksi ja sileäksi. Silitin illalla. 

 

26.8. perjantai. Sakea sumu aamulla, mutta hälveni aamupäivällä, ehtopuolella aurinkoista. Niitin vähän kauroja, otin Soilen sipulia, aamulla lähetin taas linja-autossa 20 kg hillosipulia Satotuote, Turku, osoitteella. Soile vei lääniin 25 kg että yht. 125 kg on tähän asti myyty. Jalostajalle 80 kg. 

 

27.8. lauantai. Heikkoa sadetta taas aamulla, mutta ei se meinannut juuri mitään. Päivällä oikein kaunis lämmin ilma. Olin taas ihan yksin kotona. Anja tuli kotiin Kuninkojalta ja Soile myös Vaalasta. 

 

28.8. sunnuntai. Anjan 12 v. syntymäpäivä. Ei ollut ketään vieraita. Voitto ja Aatos tulivat Vuorelle kauraa niittämään. Seija tuli 5:den autossa, toi Päivin taas tänne. Voitto toi Marjon myös, kun Ritva on töissä. Illalla menivät kaikki Voiton autossa Soile ja Seija myös. 

 

29.8. maanantai. Oikein kaunis, ihan helle koko päivän. Ulla oli Alhaisissa kaurapellolla, minä olin vähän niittämässä vehnä maiden päitä. Illalla nousi pilvi ja taas alkoi sade. Meillä oli kerho kokous illalla ja sitten jo satoi kun kerholaiset lähtivät. 

 

30.8. tiistai. Koko päivän sadetta. Kävin illalla Heinosella. 

 

31.8. keskiviikko. Märkää ja koleata aamulla. Päivällä vähän kuivempaa, kun on kova tuuli. Sadekuuroja koko ehtopuolen. Pappa tuli meille ja rupesi heinäseipäitä tekemään kun ovat keskentekoisia ja loppuvat jos joskus saa viljat seipäille. Osmo tuli myös päivällä. Teki yhtä ja toista. Illalla oikein kovia sadekuuroja ja ukkostakin myöhään ja rakeita tuli että akkunat helisi, kello oli jo yli 10:nen. 

 

Syyskuu 1960

 

1.9. torstai. Taas kaunista ja tuulta koko päivän. Pappa vielä seipäitä laittamassa. 

 

2.9. perjantai. Ukkosen köllejä aamusta alkaen. Aamupäivän sentään kaunista. Veikko, Hilkka, Osmo ja mammakin tulivat meille vehnäpellolle, mutta jo päivällisen edellä tuli sade. Martti Ketola toi pehkukuorman. Ehtopuolella tryskättiin viimevuotiset Kuuvan ohrat. Hilkka vei Sarkalan hevosen takaisin. On ollut leikkuukoneen edessä toisena.

 

3.9. lauantai. Sadettakin ja märkää aamupuolella. Osmo tuli ehtopuolella vehnä pellolle ajomieheksi. Veijo tuli myös perheineen kotiin. Tulivat vehnät seipäille. 

 

4.9. sunnuntai. Kaunista koko päivän. Veijo niitti kauraa kun on laossa ettei mene koneella. Toiset ajoivat seipäille. He menivät taas ehto autossa. 

 

5.9. maanantai. Sadetta taas koko päivän. Soitin illalla Osmolle Kuuvan ohrasta. Tein Vuoren mamman housut ym. 

 

6.9.-10.9. Puuttuu.

 

11.9. sunnuntai. Veijo ja Voitto korjasivat vehnät. Tytöt Anja ja Ulla olivat kirkossa Liisi Heinosen ja Matti Siivosen vihkiäisissä. Minä olin ehtopuolella Heinosella häissä. Tulin 7 kotiin. Vehnät oli juuri saatu korjatuksi. Kaunista lämmintä. 

 

12.9. maanantai. Puuttuu.

 

13.9. tiistai. Heinosen Viljamin 60 v. syntymäpäivä. Ulla siellä aamupäivästä alkaen. 

 

14.9.-15.9. Puuttuu.

 

16.9. perjantai. Käytiin Kuuvassa, kauroja seipäille. 

 

17.9. lauantai. Puuttuu.

 

18.9. sunnuntai. Tänään on minun nimipäiväni ja eilen oli syntymäpäiväni 49 v. Meillä on tänään myös peruna päivä. Kaikki omat väkit ovat Turusta tulleet. Yksi muija läänistä vieras oli myös. Kaikki perunat tulivat ylös. Kesti koko päivän. Illalla taas lähtivät Turkuun. 

 

19.9.-20.9. Puuttuu.

 

21.9. keskiviikko. Osmo oli meillä kauroja korjaamassa. 

 

22.9. torstai. Puuttuu.

 

23.9. perjantai. Tänään tulivat Mäkiset, isä ja Heikki, maalarit kamaria kaunistamaan. Eilen oli Voitto P. Lehtosen kanssa tekemässä navetan ilmanvaihto torvea. Tänään vielä vähän kesken. Ritva tuli pyykkiä pesemään. 

 

24.9. lauantai. Puuttuu.

 

25.9. sunnuntai. Kamala sekamelska. Maalarit olivat kaksi päivää, taas tuli tupa ja kamari nätiksi. Nyt ovat kaikki paikat vielä tuoreita. Taas tulivat Veijo ja perhe ja Aulis ja perhe tänne tryskille. Eilen kello oli jo 11 paikkeilla kun ruvettiin. Puoli viideltä lakattiin kun säkit loppuivat, tuli kauroja 50 säk. Illalla oli sauna, että sai tomut pois. Sitten taas väkit lähtivät Turkuun. Jo eilen lauantaina kova tuuli ja pilvistä, on ollut jatkuvasta kaunista ja pitkän aikaa. Tänään aamulla alkoi sade ja päivällä satoi aikalailla. Illalla taas kirkas tähtitaivas. Lehmät sisälle lauantai ehtolla. 

 

26.9. maanantai. Ulla tänään kaupassa. Maalasin kamarin permannon.

 

27.9. tiistai. Soile lähti taas Vaalaan, on ollut kaksi viikkoa kotona, kun Ritvan on leikattu isovarvasta ja on sitten sairaslomalla ollut. Kylmempää.

 

28.9. keskiviikko. Kylmä ilma. Ulla Sarkalassa perunamaalla. Minä olen Päivin kanssa Alhaisissa myös perunamaalla. Tulivat kaikki ylös. 

 

29.9. torstai. Edelleen kylmää, vähän pakkasta. Osmo oli ehtopuolella taas kauroja korjaamassa, jäi vielä 2 kuormaa kun tuli pimeä. Kaatusin rappusilla ja meni paljo astioita rikki. 

 

30.9. perjantai. Yöllä pakkasta päivällä kaunista. Lehmät vielä vähän ulkona, mutta kun ei ole aitoja ei ne missään pysy. Eikä ruuastakaan ole tietoa ulkona. Päivi vatta taudilla. 

 

Loppupuoli syyskuuta ollut oikein kaunista, että on saanut kaikki korjatuksi. On ollut työtä ettei ole tullut päiväkirjakaan kirjoitetuksi, eikä niitä perässä päin muista, mitä on tehty. 

 

Lokakuu 1960

 

1.10. lauantai. Yöllä pakkasta päivällä oikein kaunista. Soile tuli taas kotiin. Anja meni Päiviä viemään Torpalle (Niemen Alpo ja Maila asuivat siellä. Oli Raisiossa ohikulkutien varrella, nykyään jo hajotettu). Tuli illalla takaisin. Minä olin yöllä kovin kipeä. 

 

2.10. sunnuntai. Edelleen samanlaista ilmaa. Palomäen vielä lehmät yöt ulkona vaikka joka yö on pakkasta. Tänään oltiin äänestämässä kunnallisvaaleissa. Tytöt olivat E. Tuomisella perunamaalla vähän aikaa, tulivat ylös. Sitten lähtivät Turkuun elokuviin. Anja kipeä maannut koko päivän. 

 

3.10.maanantai. Kaunista, aurinkoista ehtopuolella kova tuuli. Pappa tuli lautapinoa laittamaan. Korjattiin viimeiset kaurat 2 kuormaa. Otettiin porkkania ja ym. 

 

4.10. tiistai. Sateen näköistä ja aamupuolella tulikin sade, ehtopuolella kaunista. Tänään piti mennä Kuuvan tryskille, mutta sade fiirasi (viivyttää). Otettiin kaikki porkkanat ja punajuuret. 

 

5.10. keskiviikko. Aamulla sumuista ja märkää, mutta päivällä kaunista. Otettiin sokerijuurikkaita. 

 

6.10. torstai. Yöllä satanut oikein aika lailla, koska tiellä on vettä. Aamupuolellakin vielä vähän sadetta. Pantiin tuplat akkuniin. Ulla kävi ehtopuolella Turussa ostamassa teryleenin pukua. 

 

7.10. perjantai. 9 vuotta Oivan kuolemasta. Sadetta koko päivän. Olin vaan sateen joukossa ottamassa juurikkaita pari tuntia. Ulla tullut yöllä kipeäksi, oksensi ja vaivasi. Meni sentään kauppaan. 

 

8.10. lauantai. Taas kaunista koko päivän. Pesin pyykkiä aamupuolella ja kaikki kuivasivatkin. Sauna ehto.

 

 9.10. sunnuntai. Taas sadetta. Voitto tuli autolla Soile ja Marjo myös. Veijo ja Voitto ajoivat rehuja meillä ja Vuorella olevat hakemassa Koskiselta. Menivät taas hämärissä. Ulla ja Anja lähtivät Vahdon seurojentalolle Kuninkojalaisten iltamaan. Olemme Päivin kanssa kahden. Päivi nukkuu.

 

10.10. maanantai. Sadetta. Anja ja Päivi lähtivät aamulla Turkuun. Me oltiin Ullan kanssa sokerijuurikas maalla aamupuolella, mutta sitten tuli taas kova sade. Anja tuli ehtopuolella kotiin, satoi aikalailla. 

 

11.10. tiistai. Yöllä kovaa sadetta ja aamupuolellakin, ehtopuolella ilman. Oltiin Ullan kanssa koko päivä juurikasmaalla, saatiin kaikki ylös. Seija toi Päivin taas. Meni Vahdon autossa takaisin. Ehtolla tuli taas oikein kova sade. Soile tuli illalla kotiin sateessa kaupan tyköä. Juosten ja kävellen, oli ihan märkä kun pääsi kotiin. 

 

12.10. keskiviikko. Tänään taas on ollut ilman sadetta, mutta pilvistä ja märkää. Tytöt ovat listineet sokerijuurikkaita. Nyt tuli ensimmäinen kerran munalaatikko täyteen viikossa 360 munaa. Vanhat kanat ei muni paljon. 

 

13.10. torstai. Voitto tuli aamulla kävi Vuoren mamman kanssa lääkärin tykönä. Tytöt saivat kaikki juurikkaat listittyä. Ehtopuolella ajettiin pois pellolta. Voitto oli myös, tulivat kaikki kasaan. 

 

14.10. perjantai. Samanlaista hiljaista pilvistä ilmaa. Niemi Aarne oli Järäisten myllyssä. Veijo ja Seija tulivat illalla. 

 

15.10. lauantai. Meillä oli tryski pv. Niemen pappa ja Asko olivat ja Osmo ehtopuolen, Veijo, Ulla ja minä. Jäi vielä puolen päivän tryskäys. 

 

16.10. sunnuntai. Kaunista hiljaista. Ollut useita päiviä, muutama lämpöaste, ettei pakkasta. Veijo ajoi kaikki kaurat makasiinista ja rehuja vinttiin kaksi häkillistä ym. Väinö Heikkilä ja Väinö Lammi kävivät meillä navetan maalausta katsomassa. Seija ja tytöt menivät 3:sen autossa Turkuun. Veijo vasta ehto autossa. Menivät tytöt Seijan kanssa kylään ja ehtolla elokuviin. 

 

17.10. maanantai. Kaunista hiljaista pilvistä. Tänään Keijo Leino vei Ullan juurikkaat, oli 5556 kg. Eila ja tytöt olivat meillä kylässä. Illalla jo vähän tuulta. Ulla Alhaisten lanttu maalla. 

 

18.10. tiistai. Kova tuuli koko päivän. Väinö pari tuli meille navetan ylistä maalaamaan. 

 

19.10. keskiviikko. Edelleen kovaa tuulta. Maalarit taas maalaamassa. Tänään tulee navetan maalaus valmiiksi. Tänään tryskätään Kuuvassa, on kerrankin kaunis ilma, vaikka kylmä tuuli. Kauroja tuli aikalailla. Osmo on sen hommannut, Antti Jokinen oli vehkeillään käyttämässä. Niemen pappa ja Ulla olivat täällä. Osmo, Oskari Järvinen ja Juhani Leino Vapperista ja Antti J.. Tuli hyvin kaikki kuntoon ja kuivia ja kauroja ja ohria. Yhteensä lähes 60 säkkiä. 

 

20.10. torstai. Sumuista ja kosteata koko päivän, olisi huono tryski-ilma. Tänään Väinö Lammin vielä maalaamassa kun aineita jäi tule kellarin päällystä vielä maalatuksi. Ulla permanentilla Nummella. Seija oli eilen aamulla hakemassa Päivin kotiin taas muutamaksi päiväksi. 

 

21.10. perjantai. Nättiä hiljaista ilmaa. Veikko Korpela meni Järäisten myllyyn Aallon kuorma ja meidän hevonen. 

 

22.10. lauantai.  Hiljainen pilvinen. Ulla lähti 9 autossa Torpalle häitä varten. Pappa kävi meillä, katsomassa onko navetan seinät maalattu, ja oli. Olen yksin kotona. Ei lämmitetty saunaakaan. 

 

23.10. sunnuntai. Kova pakkanen yöllä ja päivälläkin aika kylmä. Kaunis aurinkoinen koko päivän. Anjalla oli vieraita. Ulla tuli 5:den autossa kotiin. Oli saanut paljon palkkaa ja evästäkin. 

 

24.10. maanantai. Pakkasta 7-8 astetta. Päivällä lämpimämpää ja kaunista. Kävin Suoniityssä ja Mansikkaniityssä maksamassa velkoja yht. 26300 mk (747 e), siltapoh. ja kananpoikia. 

 

25.10. tiistai. Taas vähän lämpimämpää. Väinö Lammi tuli taas navetan valkoisia maalaamaan, lautoja  ja karmeja maalaamaan toisen kerran. Maalareille meni palkkaa yht. 5000 mk (152 e), ei ollut paljon. Aineet maksoivat enemmän. Tänään puhdistettiin Ullan kanssa kanala. Otettiin kaalit kaikki ylös. Tule oikein kamalan paljon. Illalla kirkas kylmä, revontulet paloivat illalla. 

 

26.10. keskiviikko. Tuli vähän lumen haituvia, mutta kohta sulivat. Läksin pitäjälle, kävin hautausmaalla, kampaajalla ja Aholla, se oli pääasia. Tulin myöhään kotiin kello 19:ta.

 

27.10. torstai. Oikein kylmä tuuli ollut koko päivän. Siivottiin huoneita. Soile tuli illalla kotiin, oli paljon uusia vaatteita ja kankaita. Takki, kengät, leninkikankas, puolihame- ja puserokankas. Rahat olivat menneet kaikki. Vein kanat vanhasta tallista kanalaan ja toiseen talliin. 

 

28.10. perjantai. Kylmän puoleista. Soile maalasi saunan. Pesin pyykkiä. Heikki L. Vuorella kyntämässä. Keijo K. Aallolla. Illalla vähän lumipyryä. Ensimmäinen lumi.

 

29.10. lauantai. Sakia lumipyry kaikki paikat valkoisia. Lämmitettiin sauna. Illalla ihan talvi-ilma. 

 

30.10. sunnuntai. Keijo Ketola tuli meille kyntämään. Tuli heinämaa kaikki ja kaura maata ison joukon. Maa jäässä aika lailla, taitaa olla viimeinen kyntö päivä. Päivi tuli taas. Tytöt elokuviin illalla. 

 

31.10. maanantai. Kova pakkanen yöllä, päivällä kauniista kylmää. Pestiin lehmät aamulla. Päivällä tuli mynämäkiläinen mies keritsemään niitä, tulivat sileiksi ja kauniiksi. Navetta myös tuli siivotuksi. Edelleen kylmempää. Tänään on syntynyt Persian shaahille poika, kruununperillinen, kauan odotettu. Anja vähän sairas päivällä, tuli koulusta kesken päivän kotiin. Illalla olivat raittius juhlilla koululla, Soile lähti aamulla työläis autossa. 

 

Lokakuu ollut hyvin kaunis ja kuiva, alkukuusta sateista. Mutta nyt on tullut yht äkkiä kylmä. Mahtaako jo tulla talvi, tulee liian aikaisin. Pohjoisessa pakkasta jo 25 ast.

 

Marraskuu 1960

 

1.11. tiistai. Kova pakkanen, yli 10 asteen. Kaunis aurinkoinen koko päivän. Ulla toi kaalit navetan välikköön, kun omat olleet pellolla kasassa peitteiden alla. Hiljaista ja kaunista, mutta kylmää. 

 

2.11. keskiviikko. Ei niin paljo pakkasta kun eilen. Aamupuolella aurinkoista. Soitin Ketolaan jos Keijo menisi Kuuvasta hakemaan kaurat nyt kun on jäätynyt maa ja kaunis ilma. Keijo meni ja kaurat tulivat kotiin, 50 säkkiä. Ehtopuolella alkoi kuvat tuuli kaakosta. Illalla oli jo räntäsadetta. On niin hyvä mieli kun kaurat tulivat kotiin. Kun ei tiedä minkälaisia ilmoja taas tulee. Niemen pappa oli ajamassa kaksi kuormaa pahnoja. 

 

3.11. torstai. Yöllä tullut luntakin, mutta aamulla vesisadetta ja koko päivän sumuista ja sadettakin, lämmintä 5 ast. paikkeilla. Nyt on oikein liukas ainakin nurkissa. Päivällä lämmintä 7 ast. jää sulanut. 

 

4.11. perjantai. Pyhäinmiesten aatto. Lämmintä. Aamupäivällä alkoi sade ja on satanut koko päivän oikein rankasti. On oikein syyssadetta. Ei tullut ketään kotiin linja-autossa. 

 

5.11. lauantai.  Pyhäinmiestenpäivä. Soile tuli päivällä kotiin Vaalasta. Ehtopuolella tulivat Ritva ja perhe kotiin. Oltiin illalla Vuorella televisiota katsomassa. 

 

6.11. sunnuntai. Edelleen samanlaista lämmintä ilmaa. Kevin Heinosella päivällä. Illalla Ritva ja Voitto lähtivät, Marjo jäi tänne, kun Soilen rippikoulu alkaa huomenna. Kovaa sadetta. Päivi tuli taas illalla. 

 

7.11. maanantai.  Pilvistä ja märkää, vähän viileämpää. 

 

8.11. tiistai. Vähän pakkasta. Keijo Ketola tuli kyntämään, mutta oli niin märkää ettei kyntö  luonistanut. Ulla kävi kerhotalolla munakkaan teossa. Harjoittelemassa. 

 

9.11. keskiviikko. Koko päivän satanut, ajoittain lumiräntää. Illalla satoi oikein aikalailla. Maa on ihan täynnä vettä. 

 

10.11. torstai. Kova tuuli etelästä. Aamulla vähän räntäsadetta. Vettä kaikki paikat täynnä. Soile rippikoulussa. Ulla lähti kerhotalolle, munakasta tekemään, kilpailun 3 ottelu. Märkää ilmaa koko päivän, vuoroin lunta, vuoroin vettä. 

 

11.11. perjantai. Vähän kuivempaa. Aurinkoistakin päivällä. 

 

12.11. lauantai. Samanlaista. Tänään ei ollut rippikoulua. 

 

13.11. sunnuntai. Pilvistä ja kuivaa. Odotettiin Veijoa kotiin, kun oli luvannut tulla, mutta ei tullutkaan. Anja oli kaupalla vastassakin. Tein Soilen puseron. Vuorella tryskättiin. Ritva ja Voitto siellä. 

 

14.11. maanantai. Edelleen samanlaista, vähän kuivaa ja pilvistä, tuuli ollut aika kova eilisestä alkaen. Ritvalla vapa ja on täällä. Keijo Ketola tuli taas kyntämään ja nyt tuli valmiiksi. Ulla ajoi naatit maitokärryillä pois. Pellolla tuli vielä 18 kuormaa, vaikka on paljon syötetty. Päivällä jo alkoi lumipyry ja illalla oli lunta jo aikalailla, oikein tuiskasi. 

 

15.11. tiistai. Lumipyryä, lunta jo aikalailla. Ehtopuolella kauniimpaa. Pappa Niemi oli taas Järäisissä myllyssä. Oli jo pimeä kun tuli takaisin ehtop. vasta lähtikin. 

 

16.11. keskiviikko. Edelleen heikkoa lumipyryä yhtä päätä ja kylmää. Junnu kipeä ei ole syönyt eikä juonut tänään ehtopuolella yhtään mitään. Aamulla viileä söi, en huomannut mitään erikoista. 

 

17.11. torstai.  Hevonen vielä yhtäläinen, ei ole maistanut mitään. Eläinlääkäri Saarelainen oli tänään. Ei oikein ollut varma mikä sitä vaivaa. Ei se ole mikään erikoisen levotonkaan, mutta paljon on vikaa, kun ei yhtään syö eikä juo. Illalla ? lysämisen se oli vähän levoton ja meni maatekin, mutta nousi kohta. Mutta ei yhtään pysynyt pystyssä ja juoksin sisälle, käskin tyttöjen soittaa naapureille ja menin takaisin, niin se ole sillä aikaa kaatunut ja kuollut. En viipynyt täällä jos 1:den minuutin, kun kovin juoksin ja taas takaisin. Ei sille mitään voi, mutta kamalaa se vaan on.

 

18.11. perjantai. Pilvinen ja muutenkin synkkä päivä. Ehtopuolella tuli miehiä ja Keijo Ketola traktorilla vetivät hevosen ulos tallista. Sattui niin, että eläinlääkäri M. Haasto tuli navetoita tarkastamaan ja meille juuri silloin kun miehet olivat sitä hevosta nylkemässä. Menin katsomaan myös sinne, kun ne aukasivat sen että näkisivät mikä sen oikein oli vikana. Haasto oli todennut, että “ohutsuolen tulehdus” oli ollut syynä, eikä sitä voinut millään auttaa. 

 

19.11. lauantai. Taas monta lajia kiirettä, aika kylmäkin.  Veijo ja perhe tulivat ehtopuolella. Soile vei taas Päivin Torpalle. 

 

20.11. sunnuntai. Heikko lumipyryä melkein koko päivän. Seija meni jo ehtopuolella autossa kotiin lämmittämän huonetta. Veijo ja Jari jäivät vielä iltaan asti. Veijo ja tytöt toivat pahnoja pihaton vinttiin, vetivät itse häkeistä. Voitto ja Ritva tulivat illalla Marjon kanssa saunaan. Menivät taas takaisin. Veijo ja Jari pääsivät siinä myös. Marjo vähän kuumeinen ja nuhanen. 

 

21.11. maanantai. Edelleen ihan talvi-ilmaa. Tänään Soile vielä rippikoulussa. Vähän taas lumipyryä. Ulla lähti Turkuun. Soitti illalla. 

 

22.11. tiistai. Kylmää. Tein Soilen hametta. Marjo kuumeinen ja vähän kirilö (levoton, kiukutteleva). Ritva lähetti tapleteita (tabletti). Ulla tuli päivällä kotiin. Oli palkintoaan hakemassa sarvitöistään, olivat suurnäyttelyssä kesällä, sai ensimmäisen palkinnon. Hopea lautasen.

 

23.11. keskiviikko. Mittari melkein 0:ssa. Tein Soilen hamen valmiiksi. Illalla oli Kalliopohjalla kerhojuhlat. Tytöt olivat siellä kaikki. Marjo jo taas parantunut. Illalla räntäsadetta. 

 

24.11. torstai. Sakea lumipyryä ja illalla vesisadetta. Perattiin Soilen kanssa navetan vesiränni. Lunta on oikein paljon, mutta nyt  taitaa taas ruveta sulamaan. Tytöt taas illalla koululla. Anja kotona. 

 

25.11. perjantai. Sakea sumu ja lämpöasteita. Lumi sulanut jo paljon, niin että fältin turpeet näkyvät, kun jo olivat kaikki peitossa, paljon sänket ja korret vaan näkyivät. Tiellä floskaa. Maantie karhuttu ja sannotettu. Ulla ja Soile toivat pahnoja vinnille, kun vielä reki kulkee. On oikein hämärä päivä. Helsinkissä sanottiin olevan lunta 20 cm. 

 

26.11. lauantai. Vesisadetta, maa mustaa ja päivä pimeä, sumua. Marjo nukkui huonosti yön. Voitto haki ehtopuolella Marjon kotiin. Illalla sauna. Vesisadetta melkein koko päivän. Meidän tie liukas. 

 

27.11. sunnuntai. Pikkujoulu. Sakea sumu, niin ettei Aallon ulkovajakaan näkynyt. Oikein pimeä aamulla. Lumi ja jää sulanut jo melkein kaikki. Tänään on urheiluseura Alun 50 v. juhlat. Lämmintä ja märkää. 

 

28.11. maanantai. Edelleen samanlaista. Vesisadetta, ajoittain oikein kovin. Kävin Vuorella. Tauno Leino tuli ehtopuolella hakemaan Leinon puhaltajaa. Keijo Ketola tuli illalla vehniä hakemaan, mene sihti myllyyn Kirkonkoskella. 

 

29.11. tiistai. Yöllä tullut lunta niin paljon, että maa on valkoinen. Vähän kylmempää. Päivälläkin lumipyryä. Keijo toi mylly kuorman seka- ja sihti jauhoja. Vei taas kauroja kotiin myllytettäväksi, myös Vuorelta. Ulla tänään kaupassa. Illalla kuutamo. Tauno kävi taas, kun unhottui puhaltajan remmin eilen. Laitti vähän pyykkikonettakin. Paistettiin omista jauhoista pannukakkua. 

 

30.11. keskiviikko. Kaunista aurinkoistakin, ehtopuolella taas jo pilvistä. Vähän lunta, että on valkoista. Tein Varjosen Mairen yöpaidat. 

 

Marraskuu on taas kulunut. Ollut lunta jo monta kertaa, eilen oli ihan kuraa ja vettä, tänään vähän kuivempaa ja hiukan lunta. 

 

Joulukuu 1960

 

1.12. torstai. Räntäsadetta. 

 

2.12. perjantai. Lämmintä, kaikki lumi sulanut. Kova etelätuuli. Tie kauhean pehmeä. Ulla ja Anja Nurmisella. 

 

3.12. lauantai. Edelleen tuulta ja sadettakin, hyvin pimeä päivä. Iltapäivällä sentään kauniimpaa, aurinkokin vähän vilkahti. Soile tuli illalla kotiin. Toi tullessaan teryleenin puolihameen itselleen ja Anjalle. Ritva ne on hommannut. 

 

4.12. sunnuntai. Pilvistä ja vähän sadettakin. Voitto ja Aatos tulivat päivällä ja Marjo oli myös. Marjo jäi taas tänne. Timo ja Jarmo Aaltonen kevät meillä ehtopuolella kylässä. 

 

5.12. maanantai. Vähän kuivempaa. Veijo ja Voitto tulivat päivällä, vesijohto ojaa luomaan. 

 

6.12. tiistai. Itsenäisyyspäivä. Reijo ja Voitto taas vesijohto ojaa luomassa. Osmo Leino oli myös. Miehillä oli kova työ, ennen kuin saivat valmiiksi. Kello oli jo 9 illalla kun tulivat sisälle. Lähteltä vielä jäi kesken. Oja tuli ja suuria osia peitetyksikin. Voitto ja Veijo ja Soile ja Marjo lähtivät myöhään Turkuun. Kuunneltiin Anjan kanssa presidentin linnan juhlia. 

 

7.12. keskiviikko. Kaunis aurinkoinen pakkassää. Peitettiin Ullan kanssa vesijohto ojaa. Olivat jo jäätyneet kaikki kurat. Saatiin illaksi sentään valmiiksi. Anja kipeä ja pois koulusta. Illalla kylmä kirkas pakkassää. 

 

8.12. torstai. Kova tuuli koko yön ja päivällä alkoi lumipyry. Oli niin sakea koko päivän ettei naapureille näkynyt. Illalla lunta paikoin oikein paljon ja edelleen tulee. On ollut melkein samanlainen päivä kuin tammikuun 19, mutta ei lunta niin paljon, kun ei ennen ollut yhtään. Kaikki on tänään tullut. 

 

9.12. perjantai. Tuuli ja tuisku lakannut. Lunta on paikoin puoli metriä. Toisin paikoin ei yhtään. Pilvinen pakkassää. Teurastamo oli hakemassa Sarviksen. Viimeinen eläin joka on ollut mukana tänne tultaessa. Hevonen oli myös, mutta kuoli 3 viikkoa sitten. 

 

10.12. lauantai. Pilvistä ja vähän kylmää. Lämmitin saunaa jo aamulla. Iltapäivällä vielä jo oli sitten suotuisa ja lämmin. Soile tuli kotiin ei muita. Illalla alkoi taas tuuli. 

 

11.12. sunnuntai. Yöllä jo tullut taas lunta aikalailla ja tuisku ja pyry jatkuivat koko päivän, oli oikein kamala ilma. Aamulla aikaisin tulivat Voitto ja Veijo, Seija myös. Vesijohtoa laittamaan, kun kaivolta on ollut vielä kesken. Saivat kuntoon vaikka olikin paha ilma. Aamulla jo lunta niin paljon ettei auto päässyt hyvin tänne saakka. Illalla oli taas jäljet tukossa, että täytyi lykätä ja lapioida ennen kuin pääsivät hätälukkarin kulmaan. Oikein sakea ilma illallakin. Päivi tuotiin taas tänne. 

 

12.12. maanantai. Vesisadetta ja lämpöasteita. Sumuista. Lumi taas laskenut jo aikalailla. Iltapäivälläkin kovia sadekuuroja. 

 

13.12. tiistai. Seijan päivä. Samanlaista ilmaa, lumi enemmän sulanut ja on oikein liukas muutamin paikoin. Tytöt lähtivät aikaisin. Ulla kauppaan ja Anja 8:si kouluun. Oli ihan pimeä vielä kun lähtivät. Illalla kerholaisten joulujuhla. Soile tuli illalla. 

 

14.12. keskiviikko. Edelleen samanlaista ilmaa pilvistä ja lämmintä. Ulla teki joulusiivousta komeroissa. 

 

15.12. torstai.  Samanlaista pimeää. Leivottiin pikkuleipiä ja kakkuja. Muna auto toi 10 s. munitusta. 

 

16.12. perjantai. Vähän kylmempää. Tie oikein kolea ja kamala kun ovat auton raitit ja keskipaikka korkea ja jäätynyt. Tein Veijon paitaa. 

 

17.12. lauantai. Oikein pimeä ja sumuista ja taas sadetta illalla. Oltiin saunassa. Päivi lähti meiltä pois illalla, ainakin toistaiseksi. Seija saanut lopputilin läänistä. On saanut olla taas melkein vuoden yhtä päätä. Aulis ja Pekka olivat Niemellä ja hakivat sitten Päivin illalla. 

 

18.12. sunnuntai. Taivas kirkastui aamulla, päivällä aurinkon paistetta pitkästä aikaa. Varjonen oli laittamassa pyykkikonetta, kun on pyörinyt huonosti jo kauvan. Illalla kirkas pakkassää.

 

19.12. maanantai. Aamusta alkaen sadetta. Pesin joulu pyykkiä. Ulla kaupassa. 

 

20.12. tiistai. Räntäsadetta. Joulusiivousta. Oikein pimeä koko päivän. 

 

21.12. keskiviikko. Vähän kuivempaa. Tänään on koulussa kuusi juhla, kello 9 alkoi. Ulla kaupassa. 

 

22.12. torstai. Kaunis pakkassää. Ulla ja Anja kävivät Turussa asti; Ullalle talvitakin ja Anjalle ja kello. Ehtopuolella alkoi taas lumipyry. Veijo muutti tänään asuntoa, Kuninkojalla. 

 

23.12. perjantai. Lunta tullut yöllä aikalailla, maat ja metsät lumisia. Ilma tänäänkin sakea, ei paljon lunta tule, mutta on harmaa. Iltapäivällä jo suojaa. 

 

24.12. lauantai. Jouluaatto. Märkää ja pimeää, lumi sulaa taas! Illalla vesisadetta. 

 

25.12. sunnuntai. Joulupäivä. Maa musta melkein kaikki, jäätä on tiellä ja luntakin sentään vähän. Koko päivän sakea sumu ettei mihinkään näy. Tytöt olivat joulukirkossa. Olen Niemellä kylässä, uudessa tuvassa. Odotettiin Veijoa kotiin, mutta ei tullut, vaikka oli luvannut illalla tulla. Olivat Kallusissa jo eilen. 

 

26.12. maanantai. Tapaninpäivä. Sadetta ja lämmintä. Jo aamulla puoli 9 tulivat Kallusten nuori pari ja Veijo perheineen tänne. Olivat olleet Kuninkojalla yötä. Jukka sulhanen oli ollut yön töissä ja Seli oli ollut Seijan ja Veijon luona. Seli ja Jukka lähtivät pian taas Kallusiin. Aamupäivällä tulivat Ritva ja perhe ja sitten jo ehtopuolella Seija ja perhe. Olivat kaikki väkit koolla. He toivat jokainen monta lajia joululahjoja meille kaikille. Ritva oikein hamekankaan minulle. Jokainen lähti illalla, Soile meni Vaalaan. Anja meni Kuninkojalle Jarin kanssa muutamaksi päiväksi. Illalla oltiin Ullan kanssa kahden kotona. Ulla ollut koko päivän kuumeinen ja kipeä. 

 

27.12. tiistai. Märkää ja sateista. Pimeää. Kävin Vuorella, Ulla edelleen kuumeessa. 

 

28.12. keskiviikko. Samanlaista sumuista pilvistä, ei nyt ole sadetta, lämmintä. Soilen 15 v. syntymäpäivä. Ulla vielä kipeä. 

 

29.12. torstai. Märkää räntäsadetta. 

 

30.12. perjantai. Vähän kuivempi, maa kopettunut ja 2-3 astetta pakkasta. Eilistä lunta jäi sen verran ettei ole liukas sielläkään missä vielä oli jäätä. Maa kaikki paljas, jossain ojissa on lunta. 

 

31.12. lauantai. Vuoden viimeinen päivä. Hiljaista, pilvistä, vähän pakkasta. 

 

Kesä ollut suotuisa, sadetta ja lämmintä, kaikki kasvaneet hyvin. On saatu kaikki kunnolla korjuun. Olin kesälomallakin elokuun alkupuolella, oli oikein mukava reisu, kun ei ennen ole lomaa saanutkaan. Kylmä ja ensimmäiset pakkaset ja lumi tulivat lokakuun lopussa. Useita kertoja ollut lunta ja pakkasta oikein aika lailla. Mutta aina on sulanut, että joulukin oli melkein musta. Aattona vielä oli maa valkoinen, mutta iltapäivällä lämpeni ilma niin paljon, että lumi suli jouluyönä melkein kaikki. Joulu ihan sumuinen ja märkä. Koko viikko ollut sateista. Nyt ollut pari päivää vähän kuivempi ja on heikkoa pakkasta ja hiukan lumen haituvia.

 

 

Vuosi 1961

 

Tammikuu 1961

 

1.1. sunnuntai. Uudenvuodenpäivä. Pilvistä, sumuista heikkoa jää sadetta. Illalla vähän lumisadetta. Maila Eloranta ja Eija olevat meillä, on aikaa puolitoista vuotta kun Maila on ollut meillä. Tytöt olivat kaupassa laskemassa pikkutavaroita inventaariota varten. Laina soitti illalla. Maila lähti taas myös illalla. 

 

2.1. maanantai. Kaunis hiljainen ilma. Vähän heikkoa pyryä. Oltiin osuuskaupassa koko päivä, inventaariossa, Ulla ja minä. Soile ja Anja kotona. 

 

3.1. tiistai. Yöllä tullut lunta, vähän enemmän aamulla, suojailma. Soile lähti Alhaisiin mamman apulaiseksi. Pieni Marjo täytyy nyt viedä kylään joka aamu. Tänään on Vaasan lähellä tapahtunut suuri lento-onnettomuus. Matkustajakone pudonnut metsään ja kaikki koneessa olleet kuolivat yht. 25 henkeä. Ei ole ennen Suomessa tapahtunut tällaista onnettomuutta. Eikä ole tietoa mistä koneen putoaminen johtuu. 

(Koivulahden lentoturma, jossa Aeron Douglas DC-3-kone syöksyi maahan Mustasaaren Koivulahdessa ja kaikki 25 koneessa ollutta menehtyivät. Syynä oli ohjausvirhe johon vaikuttivat lentäjien alkoholin käyttö ja univaje.)    

 

4.1. keskiviikko. Edelleen samanlaista pilvistä verraten lämmintä. Kudoin Soilelle käsineet. Ulla olisi tarvinnut mennä illalla Aallolle tryskille, mutta ei mennyt, on jo monena iltana tryskätty. 

 

5.1. torstai. Lunta tullut yöllä paljon, mutta aamulla suoja ja lumi sulasi vähän, illalla taas vähän pakastui. Ulla kaupassa. 

 

6.1. perjantai. Loppiainen. Aamulla kaunista, mutta jo aamupuolella alkoi heikkoa lumipyryä. Pyrytti koko päivän. Meillä oli vieraita. Mamma Eeva ja Elsa Heinonen tulivat taksiautolla, menivät taas illalla. Edelleen lumipyryä. 

 

7.1. lauantai. Edelleen samanlaista, heikkoa lumipyryä, lämpötila ennallaan, mittari nollassa alipuolella sen verran että on vähän pakkasta. Veijo tuli aamulla työläis autossa, yllätti ihan. Tuotiin taas pahnoja kolme kertaa. Hän lähti taas päivä autossa, oli hakemassa perunia se oli hänen asiansa. Minulla oli niin hyvä mieli, kun kävi pikimältäskin. Rokkakin kävi aamulla, ei ollut meille asiaa.

 

8.1. sunnuntai. Aamulla taas suojasää. Päivällä meinasi vähän aurinko näkyä, mutta ei sen enempää. Mutta ehtopuolella tuli taivas kirkkaaksi ja aurinko paistoi, ensimmäisen kerran tänä vuonna. Myös viime vuonna paistoi 8 pv. ensimmäisen kerran. Illalla pakkasta. 

 

9.1. maanantai. Kaunis talvipäivä, pak. 5 ast., aurinkoista hiljaista. Lunta on niin paljon että maa on valkoinen ja kelkkakin kulkee hyvin meidän tiellä. Tein Soilen mekon. Vietiin kuusi pois. Alkoi taas kokonaiset viikot ja reikäleivät. Juhlat ovat ohi. Illalla kiristyvää pakkasta. 

 

10.1. tiistai. Pakkasta 13 ast., mutta päivällä lämpeni. Illalla ja iltapäivälläkin sakeaa lumipyryä. Pesin pyykkiä. Nuohojakin kävi. Tänään alkoi taas koulu Anjalle. Illalla mittari 0:ssa.

 

11.1. keskiviikko. Aamulla suojaa. Päivällä taas tuli kylmempää. Illalla kirkas pakkassää. 

 

12.1.  torstai. Pak. 10-11 ast. Päivällä vähemmän. Illalla taas kiristyi. Ulla kaupassa. Vuoren väkit tänään lääkärin tykönä illalla. Tein omaa hamettani. 

 

13.1 perjantai. Sakea lumipyry, jo yöllä tullut lunta aikalailla. Koko päivän oikein kamala ilma. Räntäsadetta. Tänään on Ahon Veeran 70 v. syntymäpäivä. Illalla oli jo parempi ilma. 

 

14.1. lauantai. Taas kaunis aurinkoinen ilma. Koko päivän kaunista. Hameeni tuli valmiiksi, on tavallisen onnistunut takkipuku. Pakkasta illalla. 

 

15.1. sunnuntai. Suojaa. Päivällä räntäsadettakin. Illalla kirkas tähtitaivas, mutta vesi tipahtelee rästäistä. Voitto tuli aamulla, toi Marjon täksi päiväksi. Sitten hän tuli tuomaan minut Aholle. Tulin  pyörällä takaisin. Olin Veeran syntymäpäivillä. Jokisen Tyyne oli myös. Perjantai illalla oli ollut vähän muita vieraita. Tytöt menivät Tuomiselle televisioon.

 

16.1. maanantai. Kaunis aurinkoinen talvipäivä pak. yli 10:nen ast. Kylmä tuuli aukealla. Tänään keuhko tarkastus Kalliopohjalla. Ulla ja Soile olivat aamupuolella ja minä ehtopuolella, tai illalla. Alhaisten autolla. Illalla pak. 15 ast..

 

17.1. tiistai. Pak. 17 ast., kirkas kylmä ilma. Tänään ovat lukuset Järäisissä. Ullakin meni ja Soile, kun käy rippikoulua. Illalla lauhtuvaa. Päivällä oli kanan ostajia. 

 

18.1. keskiviikko. Taas mittari 0:ssa ja eilen oli kova pakkanen. Olin tänään Kuninkojalla kylässä. Jari tuli minun kanssani tänne. En nähnyt Veijoa, hän oli töissä. Oli mukava reisu kun oli lämmin ilma. 

 

19.1. torstai. Edelleen samanlaista ilmaa. Mittari pakkasen puolella, mutta ei kylmä. Keijo Ketola oli illalla hakemassa myllykuorman. Alhainen kävi lampaan kanssa Maskussa Kairisissa astuttamassa. Veijo tuli illa pikimältäs kotiin, kun Heinoset tulevat Niemelle ja hän pääsi mukana, he kaikki lähtivät taas vähän yli 9:sän Pekan autolla. 

 

20.1. perjantai. Taas kirpeä pakkanen. Kaikki puut huurteessa. Kaunis aurinkoinen päivä. Maitokuskit olivat kahvilla, toivat kaupasta väkirehuakin. Keijo Ketola toi jauho kuorman, kun myllytti kotona kauroja. Tytöt illalla Ketolassa TV:ssä. 

 

21.1. lauantai. Taas kaikki puut huurteessa pak. 14 ast. Koko päivän pilvistä kylmän puolesta. Ei lämmitetty saunaakaan.

 

22.1. sunnuntai. Pak. 8 ast. Kaunista aurinkoista koko päivän. Tänään on Valpperin viestihiihto. Tytöt menivät sinne. Tänään on myös Ojankulman pv. yhdistyksen 25 v. juhla koululla. 

 

23.1. maanantai. Pilvistä, pak. 11 ast., kaunista hiljaista. Tein neuloustyötä. Tytöt illalla kerhokokouksessa Ojalla. Viljami H kävi meillä. 

 

24.1. tiistai. Kaunista aurinkoista pak. 12 ast., kylmä tuuli. Kävin Niemellä, vein 2500 mk (70 e), kun otettiin silloin lainaksi kun eläinlääkäri oli hevosen luona. Illalla kiristyvää pakkasta. 

 

25.1. keskiviikko. Paavalin päivä, pak. 21 ast.. Päivällä osittain pilvistä ja heikkoa lumipyryäkin, illalla taas kirkas kylmä pakkassää. Kävin päivällä Aallolla Raijan ja Marja Liisan hameita koittamassa. Sain lämmintä leipääkin. Päivällä pak. 10:nen paikkeilla illalla 14 ast.. 

 

26.1. torstai. Pak. 4 ast., taas kaunis hiljainen ilma, aurinkoistakin välillä. Veijo tuli ehtopuolella kotiin Jaria hakemaan. Oli saanut lopputilin työpaikastaan. Kun pantin pois miehiä muitakin, kun ei ole töitä. 

 

27.1. perjantai. Pakkasta 6 ast. kaunis talvipäivä, ehtopuolella rupesi tuulemaan. Veijo ja Jari menivät päiväautossa. Aamupuolella tuotiin taas Veijon kanssa pahnoja kaksi kertaa vinnille. On ollut aurinkoista, mutta näyttää pilvistyvän. Pak. päivälle 3 ast., illalla kirkas kuutamo. 

 

28.1. lauantai. Yksi aste pak. aamulla. Kirkas tähtitaivas, mutta kova tuuli lounaasta. Ennen kuin päivä valkeni alkoi jo sakea lumipyry, mutta ei se kestänyt kuin pari kolme tuntia ja taas oli kaunista pilvistä ja kova tuuli. 

 

29.1. sunnuntai. Mittari 0:ssa. Aamulla ensin kaunista, mutta jo aamupäivällä tuli oikein sakea sumu ja vähän sateen tuhjua. Ulla ja Anja lähtivät Turkuun ja Vaalaan katsomaan, kun Ritva on kai ollut sairas. Eeva Valtonen tuli meille kirkko autossa. Oli Mattilalle asiaa, mutta hän oli mennyt Turkuun samassa autossa kuin Eeva tuli ja Eeva tuli sitten tänne. Päivällä ja ehtopuolella oikein kamala räntäsade ilma ja kova tuuli, illalla vesisadetta. Olin yksin kotona. Suojaa. 

 

30.1. maanantai. Vesi ja räntäsadetta. Oikein märkä ja kamala ilma. 

 

31.1. tiistai. Taas kauniimpi ilma, vähän pakkasta, kaikki paikat kovin liukkaita. Niemi tuli ehtopuolella ajaman sontaa pellolle, Alhaisten Jumpan kanssa. 

 

Tammikuu ollut oikein kaunis ja lämmin. Aika kulunut hyvin. Vähän lunta että pääsee kulkemaan, ei ole tarvinnut aurata yhtään kertaa meidän tietä. Maan tieltäkin vissiin vaan yhden kerran. 

 

Helmikuu 1961

 

1.2. keskiviikko. Kaunista lämmintä. Sen verran huurretta ette ole liukas, mittari 0:n paikkeilla. Niemi tänään koko päivän ajanut sontaa. Sumuista. 

 

2.2. torstai. Edelleen samanlaista, mutta tänään aurinkoistakin. Oikein ihana ilma, ei yhtään tuule ja mittari 0:ssa. Ulla ja Soile Turussa ostoksilla. Seija ja Päivi tulivat ehtopuolen autossa, kylän vaan. Iltapäivällä alkoi lumipyry, illalla oikein sakea. Olin koululla johtokunnan kokouksessa, kello oli jo 11:ta kuin tulin. Toiset kaikki olivat menneet Ketolaan TV:tä katsomaan. 

 

3.2. perjantai.  Suoja ilma koko päivän. Seija ja Päivi lähtivät taas päivä autossa. 

 

4.2. lauantai. Kaunista, mittari 0:ssa, ehtopuolella alkoi lumipyry, mutta ei sitä kestänyt kauan. 

 

5.2. sunnuntai.  Kynttilän päivä. Vähän pakkasta, yöllä on tullut taas vähän lunta, aamulla sumuista. Koko päivän muuten kaunista ja mukavaa. Ritva ja perhe olivat täällä, Voitolla oli kotona töitä, oli siellä melkein koko ajan. Ritva ollut sairas, mutta taas joutuu töihin. 

 

6.2. maanantai. Pak. 10:ast. Muuten kaunis hiljainen ilma. Läksin Leinon mammalle ja papalle kylään kun oli hyvä pyöräkeli. Ehtopuolella alkoi kova tuuli. Kun tulin kotiin niin puhalsi vastaan paikoitellen niin kovin ettei tahtonut päästä mihinkään. Oli jo vähän Pursin aukealla tuiskannut tiellekin. Pääsin hyvin sentään tulemaan. 

 

7.2. tiistai. Kova myrsky ollut koko yön ja jo illalla alkoi pyrykin. Lunta oli tullut vähän lisää ja tuuli puhaltanut pellolta tielle ja ojiin. Aamulla räntäsadetta ja suojaa. Päivällä muuten kaunista, kova tuuli koko päivän ja vielä illallakin. Veijo tuli Jarin kanssa päivällä. Kun ei ole nyt töitä, niin on vapa tulemaan kotiin töihin. Tytöt illalla Nurmisella. 

 

8.2. keskiviikko. Kaunista aurinkoista aamulla, päivällä puolipilvistä, mittari 0:ssa. Lumi sulanut yöllä aika lailla. Muna autokin pääsi vaan hyvin vielä meille. Illalla kirkas, kylmenevää.

 

9.2. torstai. Pak. 10 ast. Kaunista aurinkoista. Meille on puintipäivä, kun syksyllä jäivät kesken. Nyt kun Veijo on kotona Niemen pappa on myös ja Soile tuli Alhaisista ja Ulla. Me ollaan Jarin kanssa täällä. Jäi vieläkin kesken kauroja 5 säkkiä. 

 

10.2. perjantai. Pak. 2-3 ast. Kaunista pilvistä. Veijo teki talliin kanojen orsia ym. Tuotiin pahnoja navetan vinttiin. Soile käynyt Turussa hiihtovarusteita hakemassa. 

 

11.2. lauantai. Yöllä tullut lunta iso joukon. Aamulla suoja ja koko päivän lämpöasteita. Taas lumi sulanut ja on liukasta. Edelleen lämmintä. Veijo ja Jari lähtivät taas päivä autossa. Sauna ehto. 

 

12.2. sunnuntai. Laskiainen. Oikein ihana ilma, aurinkoista ja lämmintä, mittari 0:n alipuolella eikä ole tuultakaan. Niin kaunis ja mukava ettei ole ollutkaan. Soile hiihtokilpailussa, toiset lähtivät jonnekin. Varjoset menivät Vuorelle, kävin Heinosella kylässä. Illalla kaunis pakkassää. Eeva Raita oli meillä illalla kauan.

 

13.2. maanantai. Pak. 8 ast. Kirkas aurinkoinen päivä. Tilasin kananpoikia Lokalahdelta, tulevat 11 pv. maalisk. Tein Raijan A. hametta. Niin kirkas ja kaunis päivä että oikein. Illalla tähtitaivas. Voitto kävi illalla autolla toi muureja Vuorelle vanhoja. Väinö kovin kiukkunen.

 

14.2. tiistai. Laskiaistiistai. Kello viiden maissa heräsin kuvan sateen ropinaan, kun tuli akkunaan. Illalla pakkasta ja nyt on märkää. Kova tuuli etelästä ja oikein kauhean liukas. Lumi taas paljon sulanut pelloilta. Fältin turpeet ja sänkit näkyvät täälläkin ja Turussa päin on maa melkein musta. Kyllä on kummallinen talvi. Aika kului hyvin kun on lämmintä; koko päivän märkää ja sumuistakin. Ulla kaupassa, tarjottiin laskiais kahvit ostajille. 

 

15.2. keskiviikko. Taas kirkastui aamulla, että näkyi aurinko pimennys, 9.07-11.25. Koko päivän häikäisevän kirkas, lämpöast. 4. Pesin vähän pyykkiä ja kuivasivat ulkona. Illalla kirkas.